Mitä länsimetrosotkusta tiedetään nyt? Kokosimme uudet faktat

Länsimetron tarkasta käyttöönottoaikataulusta saadaan tieto kesäkuun lopussa. Tänään selvisi ainakin se, että nykyinen metro siirtyy tiheämpään vuoroväliin elokuun puolivälissä.

Kotimaa
Metrojuna saapuu Tapiolan keskeneräiselle asemalle.
Metro kulkee jo Tapiolan asemalle, mutta ilman matkustajia.Antti Pikkanen / Yle

Länsimetrosotku sekoitti pääkaupunkiseudun päättäjien päät toden teolla vajaat kaksi viikkoa sitten. Myös HSL ja itse Länsimetro Oy olivat kuin puulla päähän lyötyjä, kun konsulttiyritys Sweco PM ilmoitti, ettei metroa saada käyttöön sovitussa aikataulussa. HSL:lle suurin haaste on saada, jo peruutetut bussiyhteydet, takaisin toimintaan elokuun puolivälistä eteenpäin.

Tiistaina tilanteeseen saatiin hieman lisää valoa, mutta moni asia on yhä auki.

Seitsemän tärkeintä päivitystä Länsimetrosta

1. Tapiolan asema saatetaan avata koeliikenteelle muita asemia aiemmin

2. Tiheämpään, 2,5 minuutin, vuoroväliin siirrytään elokuun puolivälissä, viivästyksestä huolimatta

3. Metro Mellunmäestä kulkee syksyllä vain Kamppiin asti, Ruoholahteen ajetaan Vuosaaresta lähtevillä vuoroilla

4. Ainakin Lauttasaaresta, Lehtisaaresta ja Kuusisaaresta pääsee myös syksyllä ilman vaihtoja bussilla Kamppiin

5. Espoon ja Kirkkonummen bussiliikenne pyritään järjestämään syksyllä pääosin nykyisellä tavalla

6. HSL neuvottelee parhaillaan bussiyhtiöiden kanssa syksyn bussilinjojen tilanteesta, mutta järjestelyn hinnasta ei ole vielä päästy sopimukseen

7. Bussilinjojen tarkat aikataulut löytyvät Reittioppaasta ja HSL.fi:stä elokuun alkuun mennessä