Eikö ennen hyvältä maistunut ruoka maistu enää? Ruokahalu voi olla kiinni aisteistasi

Makuaisti vaikuttaa ruokahaluun, sillä kukapa mielellään laittaa suuhun ruokaa, joka ei maistu miltään. Aistin heikkenemiseen voi olla monia eri syitä, kuten vaikkapa jotkin sairaudet tai ikääntyminen.

Kotimaa
Kieli ulkona suusta.
Laura Tolonen / Yle

Todennäköisesti jokainen, joka on maannut sängyn pohjalla flunssan kourissa, on todennut ruokahalunsa kadonneen. Mikään ei maistu miltään, ja jopa herkkuruuatkin tuntuvat maistuvan puulta. Tämä ei ole mikään ihme, sillä muun muassa erilaiset infektiot vaikuttavat makuaistin heikkenemiseen.

– Makuaisti on aisti, joka välittyy aika monenkin hermon kautta. Jotta makuaistimus syntyy, on välttämätöntä, että sylkeä erittyy. Makuaistin heikkenemisen tärkeimmät syyt ovat siis sellaisia, jotka heikentävät syljen eritystä, sanoo korva-, nenä- ja kurkkutautien ylilääkäri Jouko Kotimäki Kainuun sotesta.

– Lisäksi haju- ja makuaistit kulkevat käsi kädessä, niiden erottaminen voi olla toisinaan aika vaikeaa. Tämän takia sellaiset asiat, jotka heikentävät hajuaistia, heikentävät yleensä myös makuaistia.

Joidenkin tutkimusten mukaan yli 80-vuotiaista jopa 50 prosenttia ei haista kunnolla.

Jouko Kotimäki

Erilaisten infektioiden lisäksi makuaistia heikentävät myös esimerkiksi Sjögrenin syndrooma, tupakointi, tietyt vitamiini- tai hivenainepuutokset, joihinkin lääkeaineisiin liittyvät sivuvaikutukset sekä kilpirauhasen toiminnan häiriöön liittyvät asiat.

Makuaisti katoaa harvoin kokonaan, mutta makujen valikoimasta tulee hyvin vajavainen. Esimerkiksi vaikea nenän polyyppitauti voi aiheuttaa makuaistin menemisen niin heikoksi, että potilas kokee, ettei maista mitään.

– Lisäksi aivoperäisiin sairauksiin tai vaikkapa Parkinsonin tai Alzheimerin tauteihin voi liittyä makuaistin lähes kokonaan häviäminen, Kotimäki mainitsee.

Ihminen maistaa normaalisti viisi eri perusmakua: suolaisen, makean, karvaan, happamen ja umamin. Nämä maut maistetaan eri osissa kieltä.

Ikääntyessä maistaminen heikkenee

Makuaisti voi myös heikentyä yksistään ikääntymisen myötä, sillä iän karttuessa syljen eritys yleensä vähenee eli sylkirauhasten toiminta heikkenee ja suun kuivuminen on tavallisempaa.

– Usein ikääntyvillä ihmisillä on myös enemmän lääkityksiä, jotka vaikuttavat syljen eritykseen. Ja sitten saattaa olla perussairauksia, jotka osaltaan heikentävät makuaistin muodostumista, Kotimäki sanoo.

Ei siis ole mikään ihme, että ikäihmiset toisinaan kertovat ruokahaluttomuudestaan. Korva-, nenä- ja kurkkutautien ylilääkäri Jouko Kotimäki toteaa, että makuaistin heikkeneminen voi selittää paljonkin tätä seikkaa.

Sellaiset ruuat, jotka ovat ennen maistuneet hyvältä, eivät enää välttämättä maistu.

Sirkka Ohtonen

– Ja kun haju- ja makuaisti ovat tiiviisti yhteydessä ja iän myötä myös hajuaisti heikkenee, niin molemmat vaikuttavat siihen, ettei ruoka maistu. Joidenkin tutkimusten mukaan yli 80-vuotiaista jopa 50 prosenttia ei haista kunnolla.

Arvola-kodin johtaja Sirkka Ohtonen kertoo huomanneensa makuaistin heikkenemisen palvelutalolla asuvien ikäihmisten keskuudessa.

– Tulee selkeästi esiin heidän puoleltaan, että sellaiset ruuat, jotka ovat ennen maistuneet hyvältä, eivät enää välttämättä maistu. Jos ruoka ei maistu, syöminen saattaa jäädä vähemmälle. Tarkkailemme täällä sitä, mitä kukin on syönyt, jotta voimme reagoida asiaan, mikäli ruokahaluttomuutta esiintyy pitkään.

– Toisinaan kuitenkin saattaa olla niinkin, että lounaalla ruoka ei maistu, mutta päivällisellä maistuu – ihan samalla tavalla kuin nuoremmillakin toisinaan ruoka maistuu paremmin.

Vähentynyttä syljen eritystä voidaan korjata

Makuaistin heikkeneminen osittain tai lähes kokonaan vaikuttaa ihmisen elämään ravitsemuksen ja elämänlaadun kautta. Silloin kun makuaisti heikkenee ja ruokahalu katoaa, vaikuttaa se ihmisen yleiskuntoon.

– Voi olla, että juuri tällainen ihminen tarvitsisi monipuolista ravintoa, mutta ruoka ei maistu kun ei ole ruokahalua. Ja sitä kautta tilanne huononee, Kotimäki mainitsee.

Haju- ja makuaistit kulkevat käsi kädessä.

Jouko Kotimäki

Heikentyneeseen makuaistiin ei ole olemassa mitään varsinaista lääke- tai leikkaushoitoa. Mutta asian korjaamiseen on kuitenkin keinoja.

– Vähentynyttä syljen eritystä voidaan korjata erityisesti silloin, kun taustasyy on jonkin lääkkeen sivuvaikutus. Silloin täytyy tarkastella, onko kyseinen lääke välttämätön vai voidaanko se vaihtaa. Tai jos taustalla on selvä vitamiininpuute tai kilpirauhasen vajaatoiminta, silloin asian korjaaminen voi palauttaa makuaistiakin.