Haglundin lähivuosien urakka on muualla kuin politiikassa: "Töitä Suomeen ja biopolttoaineita markkinoille"

Carl Haglundin työnantaja Kaidi kaavailee Kemiin biodieseljalostamoa, josta vielä odotellaan lopullista päätöstä. Päätöksen ajankohtaa Haglund ei tiedä, mutta hän arvioi, että Kemin-käyntejä tulee ohjelmaan, vaikka uusi työ onkin EU-tasoista. Työtarjouksia tuli kosolti.

Kotimaa
Carl Haglund Naantalissa 20. kesäkuuta 2016.
Carl HaglundPetteri Paalasmaa / AOP

RKP:n kansanedustaja Carl Haglund lähtee edistämään biotaloutta Euroopassa ja etenkin Suomessa. Hän pyytää eroa eduskunnasta, koska siirtyy bioenergiatoimittaja Sunshine Kaidi New Energy Groupin varatoimitusjohtajaksi.

Haglund toivoo voivansa edesauttaa työpaikkojen ja investointien syntymistä Suomeen sekä biopolttoaineiden tuloa markkinoille. Hän sanoo, että lähtöpäätös oli vaikea, ja sitä piti miettiä pitkään ja puntaroida useiden ihmisten kanssa.

– Tuossa keväällä, kun jäin puoluejohtajan tehtävästä pois, tuli monia pyyntöjä, sekä kansainvälisiä että kansallisia, hyvin eri luonteisia.

Haglund näkee, että Kaidin palveluksessa hän on mukana pönkittämässä ilmaston muutoksen vastaista työtä, kun markkinoille saadaan lisää biopolttoaineita.

Haglund aloittaa työt elokuussa, ja hänen vastuullaan ovat Euroopan investointistrategiat.

Kaidi kaavaileekin Eurooppaan suurinvestointeja.

– Se vaatii strategista pohdintaa, mihin voidaan investoida ja miten. Tarvitaan paljon taustatyötä, ja se on minun tehtäväni.

Kaidi suunnittelee rakentavansa Kemiin biodiesejalostamon. Siitä odotellaan lopullista päätöstä tänä vuonna. Ajankohtaa Haglund ei vielä osaa sanoa. Haglundin tuleva työ on EU:n tasoista, mutta hän arvioi, että Kemin-käyntejäkin ohjelmassa on.

Carl Haglund ei jätä politiikalle lopullisia jäähyväisiä, joskaan näköpiirissä ei ole paluuta lähivuosina.

Päätös siirtyä Kaidin palvelukseen liittyy menneen kevään ratkaisuun jättää RKP:n puheenjohtajuus, summaa paikastaan luopuva kansanedustaja ja myöntää, että äänestäjien ja muiden tukijoiden kanssa on käyty vuoropuhelua, ja pettyneitäkin kannattajia joukkoon mahtuu.