Boeing tekemässä historiaa: Ensimmäiset suurkaupat USA:n ja Iranin välillä sitten 1970-luvun

Matkassa on vielä monta poliittista ja taloudellista mutkaa, mutta listahintaan toteutuessaan lentokonekaupat olisivat yli 22 miljardin euron arvoiset.

talous
Fky Dubain kone lentokentällä, taustalla Emirates-yhtiön kone ja terminaalirakennus.
Iranin naapurustossa Boeing 737 -tyyppisiä koneita on käytössä muun muassa dubailaisella Fly Dubai -yhtiöllä. Ali Haider / ERA

Yhdysvaltalainen lentokoneenvalmistaja Boeing ja Iran ovat solmineet aiesopimuksen kaupoista, jotka toteutuessaan olisivat Yhdysvaltain ja Iranin suurimmat sitten maiden välien katkeamisen vuonna 1979.

Iranin liikenneministerin Abbas Akhoudinin mukaan koneiden hinta on yli 22 miljardia euroa eli samaa luokkaa kuin eurooppalaisen Airbusin kanssa aiemmin tehdyt kaupat 118 koneesta.

Iranin ydinohjelmasta vuosi sitten solmittu sopimus ei kuitenkaan vielä tarkoita suhteiden lämpenemistä niin, että suurkaupat olisivat poliittisesti selvät puolin ja toisin. Kaupanteko voi kariutua myös siihen, ettei Yhdysvaltain pankeilla edelleenkään ole lupaa tehdä dollarisiirtoja Iraniin.

Khamenei kyseenalaistaa

Boeing kertoo saaneensa aiesopimukseen luvan Yhdysvaltain hallinnolta, mutta poliittinen siunaus tarvitaan myös Iranissa. Maan korkein johtaja ajatolla Ali Khamelei on tehnyt selväksi, etteivät yhdysvaltalaiset tuotemerkit ole hänelle edelleenkään mieleen.

Hänen kommenttinsa olivat ilmeisesti syynä siihen, että viranomaiset karsivat General Motorsin tuotteita Iranin markkinoille päästettävien autojen luettelosta.

Lentokoneista hän on sanonut, että modernisointi tosin on tarpeen, mutta mahtavatko suurkaupat silti olla ensisijaisen tärkeitä Iranille.

Analyytikko: Kaikki liioittelevat

Kansallinen Iran Air -yhtiö ilmoitti maanantaina haluavansa ostaa Boeingin 737- ja 777-tyyppien koneita. Pienimmät sopivat alle viiden tunnin lennoille, isoimmilla voi lentää 12-tuntisia reittejä.

Iranin siviili-ilmailujärjestön johtajan Ali Abedzadehin mukaan kaikkiaan voitaisiin ostaa jopa sata konetta, joista ensimmäiset toimitettaisiin lokakuussa. Boeing ei ole kommentoinut mahdollisia määriä.

Lento- ja asemarkkinoihin keskittyneen Teal Group -analyysiyhtiön mukaan 22 miljardin euron kaupat ovat silkkaa utopiaa.

– Joitakin koneita ehkä toimitetaan tai sitten ei, mutta kaikilla on suuri hinku liioitella tätä. Airbus ja Boeing kaipaavat kiihkeästi hyviä uutisia, ja iranilaisille kaupat olisivat poliittinen valtti, analyytikko Richard Aboulafia sanoo.

Iranissa on paha pula myös varaosista

Iranilaisilla yhtiöillä on yhteensä noin 60 Boeingin konetta. Useimmat ostettiin ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta.

Iranilaisyhtiöiden kaikkiaan 250 matkustajakoneesta vain 162 on käytössä. Muista ei ole lentämään, koska pitkään kauppasaarrossa olleelta Iranilta puuttuu varaosia, Akhoudini kertoo.

Iran Airin nykyinen lennosto on yhtiön kertoman mukaan 43 koneen suuruinen. Suoria lentoja on 35 ulkomaankohteeseen. EU höllensi Iran Airin lentorajoituksia viime viikolla.

Ben Moores IHM-analyysiyhtiöstä arvioi, etteivät konekaupat ehdi täyttämään Iranin välitöntä konetarvetta, vaan luultavasti kalustoa on myös vuokrattava. Moores arvelee myös, että Boeing voisi olla valmis tekemään hyvän tarjoukset vanhanmallisista 737-koneista.

– Kukaan ei koskaan maksa listahintaa. En usko, että loppusumma olisi lähellekään 22:ta miljardia, Moores ennakoi.

Lähteet: AFP, AP