Oksentaako lemmikkisi autossa? Syynä on usein pelko, ei matkapahoinvointi

Moni ottaa lemmikin mukaan juhannuksen viettoon esimerkiksi mökille. Parhaimmillaan automatkat kissojen ja koirien kanssa ovat vaivattomia, pahimmillaan oksennuksen siivoamista. Eläin voi kärsiä samanlaisesta matkapahoinvoinnista kuin ihminen, mutta yleensä oireisiin ovat syynä ahdistus ja pelko. Niitä voi yrittää lievittää.

luonto
Kissa kuljetushäkissä, joka on kiinnitetty turvavyöllä takapenkille
Kati Latva-Teikari / Yle

Kissat ovat usein koiria hankalampia autoilukavereita. Kissa stressaantuu, kun se viedään tutuista ympyröistä, ellei se koe myös autoa ja kuljetuslaatikkoa reviirikseen. Koiria myös kuljetetaan autossa enemmän.

Kissojen ja koirien matkustuspelkoa voi yrittää lievittää reseptivapailla feromonituotteilla. Asiantuntijaeläinlääkäri Nina Menna Vetcaresta neuvoo valitsemaan suihkeen.

– Feromonit ovat tyynnyttäviä hajuaineita, joita eläimet muutenkin käyttävät reviirin merkkaamiseen ja itsensä tyynnyttämiseen stressaavissa tilanteissa. Suihkuttele ennen matkaan lähtöä kuljetuskoppi ja mahdollisesti autokin, Menna neuvoo. Ihmisnenään suihke tuoksahtaa hetken spriiltä alkoholipohjaisuutensa takia.

Auto kannattaa pitää viileänä. Kuljetuslaatikon peittäminen saattaa myös rauhoittaa lemmikin, sillä ikkunassa vilisevät maisemat ja ulkoa kuuluvat äänet lisäävät matkustuskammoisen eläimen pelkoa.

Pyyheliinalla peitetty kissan kuljetushäkki autossa

Kuljetushihnat kannattaa varata mukaan myös kissoille, sillä pitkällä automatkalla jaloittelu tekee hyvää koko porukalle. Lemmikille täytyy myös aina olla tarjolla vettä.

– Kissa on aavikkoeläin ja pärjää jonkin aikaa juomattakin, mutta jos automatka on pitkä, eikä kissa ole esimerkiksi kymmeen tuntiin suostunut juomaan mitään, kannattaa yrittää antaa ruiskulla suuhun juotavaa, Menna sanoo.

Huonovointinen lemmikki kuolaa

Matkapahoinvoinnista kärsivä ihminen tietää miltä tuntuu, kun autossa alkaa tulla huono olo: tulee kylmä ja kuuma ja sitä vain tuijottaa eteenpäin ja yrittää keskittyä olemaan oksentamatta.

Huonovointinen lemmikki tulee totisen näköiseksi ja suupielestä alkaa valua sylkeä. Kuolaaminen on Nina Mennan mukaan kissoilla ja koirilla pahoinvoinnin merkki.

Eläimillä voi myös olla korvan tasapainoelimestä johtuvaa matkapahoinviontia.

– Aivan kuten ihmisillä, myös eläimillä on yksilöllisiä herkkyyseroja. Toisella tasapainoelin tasaa paremmin, toisella huonommin, kertoo Menna.

Matkustamisesta ahdistuneen koiran hermostuneisuutta lisää se, että sen annetaan heilua ja hillua autossa vapaana.

Asiantuntijaeläinlääkäri Nina Menna, Vetcare

Varsinaiset pahoinvointilääkkeet ovat eläimillä aina reseptivalmisteita.

Kissoja ei muisteta totuttaa autoon

Autokyytiin totuttaminen pitäisi aloittaa heti pennusta. Asiantuntijaeläinlääkäri Nina Mennan mukaan se unohtuu useammalta varsinkin kissojen kohdalla.

– Autossa viihtyminen ei ole synnynnäinen kyky, vaan opetettava asia. Kuljetuskopasta tulee normaali juttu, kun se on koko ajan esillä ja auki. Sinne voi mennä nukkumaan, ja siitä tehdään pennulle positiivinen asia laittamalla sinne myös ruokaa, neuvoo Menna.

Seuraava vaihe on siirtää kuljetuslaatikko autoon ja syöttää koiran- tai kissanpentu myös siellä. Vähitellen autosta ja kuljetuskopasta tulee eläimelle tuttu ja turvallinen asia. Jos totuttaminen jää pentuna tekemättä, se on myöhemmin erittäin hankalaa.

Autossa irrallaan oleva lemmikki on turvallisusriski. Säikähtävä karvaturri voi aiheuttaa kolarin, jos se hyppää kuskin niskaan tai syöksyy jalkatilaan polkimien alle. Eläimelle itselleenkin on turvallisinta matkustaa turvavyöllä kiinnitetyssä kuljetuslaatikossa.

– Varsinkin koiria näkee paljon autoissa vapaina. Moni ramppaa hermostuneena takapenkillä ikkunalta toiselle. Matkustamisesta ahdistuneen koiran hermostuneisuutta lisää se, että sen annetaan heilua ja hillua autossa vapaana, Menna sanoo.