1. yle.fi
  2. Uutiset

Veneteollisuus kasvaa nyt viennistä – kotimarkkinat polkevat lähestulkoon paikoillaan

Useimmilla venetehtailla kootaan parhaillaan viimeisiä veneitä ennen kesälomia. Vuoden alkupuolisko on näyttänyt viime vuosia paremmalta: vienti on kasvanut 14 prosenttia, mutta samaan aikaan kotimaan markkinat ovat edelleen lamaannuksissa. Osa venetehtaista on pärjännyt toisia paremmin. Kokkolalainen Sarins Båtar odottaa tästä vuodesta peräti ennätysvuotta.

talous
Ikkunan asentamista veneeseen Sarins båtarin Kokkolan tehtaalla.
Juha Kemppainen / Yle

Venealalla alkuvuosi on ollut jonkinlainen torjuntavoitto. Kotimaan markkinat polkevat lähestulkoon paikoillaan. Moottoriveneiden myynnissä näkyy pientä, viiden prosentin kasvua.

– Onhan se taloustilanteeseen nähden ihan hyvä tulos. Kyse on kuitenkin vapaa-ajan ostoksista, sanoo Venealan Keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju.

Vienti sen sijaan vetää jo paremmin kuin vielä viime vuonna. Ulkomaankauppa on kasvanut alkuvuonna euroissa mitattuna 14 prosenttia. Parhaiten suomalaiset moottori- ja päiväretkiveneet menevät kaupaksi nyt Norjaan ja Ruotsiin.

Pohjalaiset venevalmistajat pärjänneet

Jouko Huju sanoo, että etenkin monet pohjalaiset venevalmistajat, esimerkiksi kokkolalaiset Sarins Båtar ja Linex Boat sekä maalahtelainen Botnia Marin, ovat pärjänneet vaikeassa taloustilanteessa hyvin.

– Vaasan ja Lohtajan välinen alue edustaa euromääräisesti varmasti 60 prosenttia koko venealan tuotannon arvosta Suomessa. Siellä tehdään tuotteita, jotka tunnetaan maailmalla.

Venekaupat eivät tule yrityksille ilmaiseksi, varsinkaan taloudellisesti epävarmoina aikoina. Investoinnit tuotekehitykseen ovat ratkaisun avain, Huju neuvoo.

Sarins Båtar odottaa jopa ennätysvuotta

Kokkolalainen venevalmistaja Sarins Båtar odottaa tälle vuodelle uutta ennätystä ja investoi samaan aikaan. Toimitusjohtaja Thomas Sarin sanoo, että tilauksia on saatu etenkin Norjasta, mutta myös uusilta markkinoilta, kuten Amerikasta, Japanista ja Turkista.

– Tästä vuodesta on tulossa erittäin hyvä vuosi. Voi olla, että yllämme tänä vuonna kaikkien aikojen korkeimpaan liikevaihtoomme. Se tuntuu hyvältä. Heti silloin vuonna 2008 kun nähtiin, että markkinat alkoivat tasaantua, aloimme satsata voimakkaasti tuotekehitykseen ja lähdimme etsimään uusia markkinoita, Sarin kertoo.

Uuden venemallin kehittäminen ei ole nopeaa, eikä halpaa. Ennen kuin uusi vene on markkinoilla, on siihen vierähtänyt aikaa vähintään puolitoista vuotta.

Nykyään on tavallista, että esimerkiksi kaksi sukupolvea ostavat veneen yhdessä.

tj. Thomas Sarin, Sarins Båtar

Vaikka Sarins Båtar on menestynyt monia kilpailijoitaan paremmin, ovat hekin huomanneet, että kaupat syntyvät tahkeammin kuin vielä ennen talouden taantumaa.

– Ostajat ovat tänä päivänä paljon varovaisempia kuin aikaisemmin, ja veneenostoa mietitään kauemmin. Nykyään on tavallista, että esimerkiksi kaksi sukupolvea ostavat veneen yhdessä. Näin saadaan kustannuksia alemmas ja venettä käytetään enemmän, Sarin sanoo.

Yritykselle valmistuu Kokkolaan ensi keväänä oma satama ja veneiden lopputarkastushalli. Samalla tuotantolaitoksesta vapautuu tilaa, koska veneiden lopputarkastus siirtyy uuteen halliin.

Thomas Sarin laskee, että lisätilan avulla tuotantoa voidaan lisätä lähivuosina 30 prosenttia.

Brexit tuo horisonttiin tummia pilviä

Maailman myllerrykset keikuttavat venealaa melko helposti ja nopeasti. Jos maailman talous ei mullistu, ennakoi Venealan Keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju, että hienoinen kasvu venemarkkinoilla jatkuu.

– Toki tulevaa on hyvin vaikea ennakoida. Esimerkiksi meidän tärkeimmillä markkinoillamme eli Pohjoismaissa jopa säätila saattaa pienempien veneiden kohdalla ratkaista, milloin ostopäätös tehdään, Huju sanoo.

Jossain päin maailmaa hyödytään aina valuuttojen muutoksista.

Thomas Sarin

Yksi mullistus saattaa olla Britannian päätös hakea eroa Euroopan Unionista. Brexitin tuoma epävarmuus ja punnan arvon lasku ovat jäädyttäneet Britannian markkinat lähes kokonaan. Esimerkiksi Sarins Båtarin viennistä yli 10 prosenttia suuntautui viime vuonna Britanniaan.

– Totta kai se vaikuttaa meihin negatiivisesti ja tilanne huolestuttaa, mutta en odota, että mitään kauheaa tapahtuu. Uskon, että löydämme jonkun muun korvaavan markkinan, joka hyötyy Britannian valuutan heikkenemisestä – jossain päin maailmaa hyödytään aina valuuttojen muutoksista, sillä kun jokin valuutta putoaa alaspäin, jokin nousee, sanoo toimitusjohtaja Thomas Sarin.

Lue seuraavaksi