Korkeanpaikankammoa köniin ja hyppy kolmesta kilometristä – video

Kaikki pelkäävät elämänsä aikana jotain. Pelon voittaminen onnistuu yleensä pienin askelin. Osa haluaa riuhtaista irti peloistaan kertaheitolla. Toimittaja Teemu Kahila katsoi korkeapaikankammoaan silmiin hyppäämällä laskuvarjolla kolmesta kilometristä.

Kotimaa
laskuvarjohyppääjät taivaalla
Teemu Kahila voitti pelkonsa ja hyppäsi laskuvarjolla kolmesta kilometristä.

Korkeat paikat saavat Teemu Kahilan puntit tutisemaan. Kammo ei ole ollut pahin mahdollinen, mutta hikikarpalot ovat nousseet otsalle useaan kertaan. Tällä viikolla hän päätti tarttua härkää sarvista ja voittaa pelkonsa. Kahila hyppäsi laskuvarjolla kolmesta kilometristä. Tältä se tuntui.

Pelon voittaminen Teemu Kahilan silmin

Jännittäminen alkoi heti, kun päätös hypystä oli tehty. Skydive Porin hallilla keskityin tiiviisti tandemhyppymestari Petteri Tapion ohjeisiin. Yritin toki keskustella muutakin, vitsailla. Jälkikäteen ajateltuna jännitystä sekin oli.

Pienessä koneessa oli lisäksemme kaksi muutakin hyppääjää ja lentäjä. Aluksi oli todella kuuma. Tai sitten oli kyse paniikista. Pilvien yläpuolella, noin kahdessa kilometrissä, kuumuus väheni. Sen huomasi selkeästi. Kolmessa ja puolessa kilometrissä pakkasta oli neljä astetta.

Vilkaisin alaspäin kolmessa kilometrissä, kun yksi hyppääjistä loikkasi ulos koneesta. Tuolloin mietin ensimmäisen kerran, mitä oikein teen täällä. Tässä ei ole mitään järkeä! Talot näyttivät legoilta, autoja ei sieltä oikein edes erottanut. Mahasta kouraisi, mutta päätin, että periksi en anna.

Puoli tuntia koneessa ja nyt 3 500 metrissä. Oli aika poistua. Koneen ovi oli aika ahdas kahdelle isolle miehelle, mutta ulos päästiin. Huumaava tunne! Vapaapudotus, adrenaliini, ilmavirta isi kasvoihin, korvissa surisi. Huusin. Kukaan ei kuullut. En itsekään kuullut. Vauhti oli huima, 259 km/h sanoivat. 43 sekuntia vapaata pudotusta. Se tuntui kymmeneltä sekunnilta. Lensimme läpi pilvien. En tosin tajunnut sitä, vaikka silmät olivatkin auki. *Sitten varjo aukesi. *Kuin rauhan tyyssija olisi laskeutunut ympärillemme.

Paitsi – minä huusin. Mahtavaa! Mikä fiilis! Varjon varassa oli aikaa katsella maisemia. Tandemhyppymestarin kanssa pystyi keskustelemaan. Järki ei kuitenkaan tahtonut kulkea. Killuin vain rauhassa. Sitten tultiin alas ja kovaa. Laskeutumisen jälkeen en päässyt heti pystyyn. Oikeastaan, en halunnut nousta. Kyynel vierähti silmäkulmaan. Olo oli niin euforinen. Kädet ja jalat tärisivät. Ne tärisivät vielä illallakin.

Vasta hypyn jälkeen videota katsellessa tajusin, että teimme heti hypyn alussa jonkinlaisen voltin ilmassa. En huomannut sitä silloin. Se kertonee siitä tunteesta, jonka vallassa olin. Minulla ei ollut käsitystä kaikesta, eikä ole vieläkään. Mutta tunne oli ja on mahtava!