1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Maria Tolppanen perussuomalaisista demareihin: "En sovi siihen muottiin"

Kansanedustaja Maria Tolppasen mukaan loikassa perussuomalaisista demareihin on kyse politiikasta, ei dramatiikasta. Hän toteaa olevansa sosialisti ja olleensa perussuomalaissa vasen laitapakki aina.

Kuva: Hans-Mikael Holmgren / Yle

Kansanedustaja Maria Tolppanen perustelee loikkaansa perussuomalaisista sosialidemokraatteihin "työväen tyttöydellään".

– "Työväen tyttö" pitää sisällään määritelmän sosialisti. Mä olen sosialisti. Perussuomalaiset sanoi vuoden 2011 vaalien alla, että Perussuomalaiset ovat työväenpuolue ilman sosialismia. Mä en voi sille mitään, että olen sosialisti, se ei lähde ihmisestä halulla, Tolppanen sanoo.

"Vasen laitapakki"

Maria Tolppanen kertoo loikan sosialidemokraatteihin olevan pitkän harkinnan tulos. Lopputulos ei ollut helppo, eikä siihen liity hänen mukaansa dramatiikkaa.

– Ehkä sitä kuvaisi aika hyvin, jos luonnehtisin itseäni ja Timo Soinia. Timo on jopa kirjoittanut kirjan _Maisterisjätkä _ja kun mä olen "työväen tyttö", siinä on pieni semmoinen arvojuopa välissä.

Loikan perusteluiksi kansanedustaja mainitsee tyytymättömyyden hallituksen kokonaisvaltaiseen politiikkaan. Kyse ei ole uskon loppumisesta perussuomalaisiin.

– Kysymys ei ole siitä. Perussuomalaisissa on hirveän paljon hyviä ihmisiä, jotka tekevät arvokasta työtä itselleen uskollisesti ja vievät eteenpäin niitä arvoja, mitä siellä on. Tässä on kyse politiikasta, ei dramatiikasta, Maria Tolppanen sanoo.

– Ja siitä, että en kaikista poliittisista aspekteista sovi siihen muottiin. En ole koskaan sopinut. Olen ollut se vasen laitapakki aina.