Roskanorsu painaa jätekuorman verran – festarin satsaus taiteeseen tuottaa tulevaisuudessa

Kuvataiteilija Landys Roimola suunnittelee Seinäjoen Provinssin alueen koko visuaalisen ilmeen. Materiaalit ovat kierrätettyjä ja kierrätettävissä, mikä ilahduttaa festivaalin järjestäjää. Yksi massiivisimmista teoksista on kahden ihmisen jätekuorman kokoinen roskanorsu.

kulttuuri
Landys Roimolan kierrätysnorsulla on korkeutta 4,5 metriä ja painoa kahden suomalaisen vuodessa tuottaman jätteen verran eli 1000 kg.
Landys Roimolan kierrätysnorsulla on korkeutta 4,5 metriä ja painoa kahden suomalaisen vuoden aikana tuottaman jätteen verran eli 1000 kg.Hanne Leiwo/Yle

Rytmikorjaamon pihalla rakentuu moniväristä ja monenlaista taidetta. Kyseessä on kuvataiteilija Landys Roimolan taide, jota tehdään kesän Provinssia varten festarialueelle. Landys suunnittelee koko festivaalialueelle visuaalisen ilmeen. Taiteilijalle festarialue on positiivinen haaste ja poikkeaa jossain määrin tavallisesta tekemisestä.

– Pitää ottaa huomioon kaikki siellä alueella. Festivaalit antaa ehkä enemmän tilaa taiteelle. Se voi olla isompaa, muhkeampaa ja osallistavampaa. Myös ”helpompaa” taidetta voi olla siellä alueella – esimerkiksi isot kirjaimet voivat olla ihmisten mielestä taidetta, Roimola toteaa.

Provinssi rakentuu perinteisesti puistoalueelle, jota nyt on lähdetty somistamaan tarjoamalla koko alue taiteilijalle kokonaisnäkemyksen toteuttamista varten.

Kuvataiteilija Landys Roimolan norsu on tehty jätekeskuksesta löytyneestä puusta ja muovista.
Kuvataiteilija Landys Roimolan norsu on tehty jätekeskuksesta löytyneestä puusta ja muovista.Hanne Leiwo/Yle

Kierrätysmateriaalista ja edelleen kierrätettävissä

Landys Roimolan materiaaleina ovat roskat. Roimolan taide syntyy kierrätysmateriaalista ja on myös kierrätettävissä edelleen.

– Maailmassa on niin paljon materiaalia ja koko ajan tulee lisää, että uutta ei tarvitsisi enää tulla eikä taiteen tarvitsisi enää olla yksi roskaaja. Silläkin on itseisarvo, että siitä roskasta, joka on ollut arvotonta, tulee taas arvokasta.

Kuvataiteilija Landys Roimola on suunnitellut Provinssin vuoden 2016 visuaalisen ilmeen.
Kuvataiteilija Landys Roimola.Hanne Leiwo/Yle

Roimola arvelee, että kierrättäminen näkyy jo entistä useamman suomalaistaiteilijan työskentelyssä. Ja saisi näkyä edelleenkin. Kierrätysarvojen lisäksi kierrätettyyn materiaaliin liittyy toinenkin ulottuvuus: edullisuus.

– Materiaalia on aika paljon eikä sitä pelkää käsitellä niin, kuin jotain oikein kallista.

Satsauksesta tuotot tulevaisuudessa

Festivaalin johtaja Sami Rumpunen Provinssista sanoo, että ympäristötietoisuus ja kierrättäminen kuuluvat tapahtuman ideologiaan. Ympäristöllisesti tiedostavien asiakkaiden määrä on nykyään paljon suurempi kuin viisi, saati kymmenen vuotta sitten.

– Vastuullisuuden ei pitäisi rajoittua vain omaan tekemiseemme, vaan siihen, miten me voidaan vaikuttaa yksilöihin yli sen festivaalikuluttamisen, Rumpunen toteaa.

Festivaali ei koskaan myy lippuja vain yhdelle vuodelle tekemisillään.

Sami Rumpunen, festivaalijohtaja

Roimolan kierrätysmateriaalit sopivat Sami Rumpusen mukaan tapahtumaan hyvin. Vaikka alueen visuaaliseen ilmeeseen nyt satsataan taloudellisestikin, Rumpunen luottaa ”palkintoon” tulevaisuudessa.

– Taloudellinen panostus ei ehkä näy suoraan siinä, miten tänä vuonna myydään lippuja, mutta festivaali ei koskaan myy lippuja vain yhdelle vuodelle tekemisillään. Me koetaan, että se, mitä investoidaan näyttävyyteen ja kokonaiselämykseen, myy lippuja 2017 ja pitkälle eteenpäin, Rumpunen sanoo.

Järjestäjän tavoite on, että tulevina vuosina festivaalin aluetaiteesta muodostuisi kerroksellinen kokonaisuus eri vuosina toteutettavia teoksia. Se, mitä ei tämän vuoden teoksista kyetä varastoimaan ensi kesään, on kokonaisuudessaan kierrätettävissä edelleen tapahtuman jälkeen.

Roskanorsua ja muuta aluetaidetta tehdään Provinssin talkoolaisten voimin.
Norsua ja muuta aluetaidetta tehdään Provinssin talkoolaisten voimin. Hanne Leiwo/Yle

Jätekuorman kokoinen roskanorsu

Seinäjoella on viimeinen kuukausi työskennelty Landys Roimolan ohjauksessa talkooporukalla. Provinssi haki alue-visuun talkoolaisia – ja sai. Mukaan valikoitui puuseppiä, maalareita, hitsaajia. Porukka saa taiteilijalta kehut.

Yksi isoista teoksista on puusta ja muovista tehty roskanorsu, jolla on korkeutta 4,5 metriä ja painoa tuhat kiloa.

– Saman verran kuin kaksi ihmistä tuottaa roskaa Suomessa vuodessa, Landys Roimola sanoo.

Norsu siirretään tänään torstaina rakennuspaikalta Rytmikorjaamolta festivaalialueelle. Noin viiden kilometrin pituiselle matkalle startataan kello 22. Norsulle rakennetaan pyörät alle ja se työnnetään katuja pitkin Törnävän saarelle. Ajatus on, että matka taitettaisiin parissa tunnissa, mutta:

– Meillä on yli kymmenen työntäjää ja autot edessä ja takana. Toivottavasti perillä ollaan ennen aamua, Roimola naurahtaa.