1. yle.fi
  2. Uutiset

Eduskunta äänesti Arto Satosen varapuhemieheksi – "Aion jatkaa yhteiskunnallista keskustelua"

Eduskunnan puhemiehistön muodostavat nyt Maria Lohela (ps.), Arto Satonen (kok.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.). Satonen korvaa ministeriksi siirtyneen Paula Risikon.

Arto Satonen
Arto Satonen
Arto SatonenPetteri Paalasmaa / AOP

Kansanedustajat äänestivät Arto Satosen (kok.) eduskunnan varapuhemieheksi ennen kuin eduskunta jäi kesätauolle. Satonen sai äänestyksessä 132 ääntä. Perinteisiä hajaääniä saivat muun muassa Pertti Salolainen (kok.) ja SDP:hen loikannut Maria Tolppanen. Salolainen ja Tolppanen saivat molemmat yhden äänen.

Tyhjää äänesti 30 kansanedustajaa.

Valinnan jälkeen Satonen kiitti eduskuntaa saamastaan luottamuksesta, ja sanoi sen lämmittävän mieltä.

– Koen, että varapuhemiehen tehtävä on erittäin mielenkiintoinen ja arvokas. Olen ollut 13 vuotta eduskunnassa ja päässyt läheltä seuraamaan ja arvostanut koko ajan puhemiehen ja varapuhemiehen tehtäviä. Lähden innokkaasti tähän työhön mukaan ja yritän tehdä parhaani vaativassa tehtävässä koko eduskunnan hyväksi.

Hän sanoi jatkavansa yhteiskunnallista keskustelua myös varapuhemiehenä.

– Miellän tämän varapuhemiehen roolin sillä tavalla, että päiväpoliittiset kysymykset ei varapuhemiehelle kuulu. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että pitäisi olla kokonaan poliittisen keskustelun ulkopuolella. Pikemminkin ehkä niin, että voi ottaa kantaa vähän pidemmän aikavälin kysymyksiin ja vähän laajempiin kokonaisuuksiin ja näin aion myös tehdä.

Satonen ei tunne katkeruutta syrjäyttämisestä

Varapuhemiehen paikka vapautui, kun kokoomuksen Paula Risikko siirtyi sisäministeriksi. Satonen puolestaan syrjäytettiin kokoomuksen eduskuntaryhmän johdosta tiistaina, kun Kalle Jokinen nostettiin hänen tilalleen.

Satonen vakuutti, ettei hänelle ole jäänyt mitään hampaankoloon ryhmäjohtajan vaihdoksesta.

– Olen aina kokenut niin, että politiikka on joukkuepeliä ja yhteisesti päätetään siitä, missä tehtävissä toimitaan. Uskon, että kokoomuksella on nyt hyvä joukkue tästä eteenpäin. Minä olen kiitollinen siitä, että sain ryhmältä yksimielisen tuen tähän tehtävään.

Satosen valinta varmistui käytännössä jo ennen täysistunnon alkua, kun kokoomuksen eduskuntaryhmä yksimielisesti ehdotti häntä varapuhemieheksi.

– Satonen on tehnyt pitkään työtä eduskunnassa, tuntee talon hyvin, tuntee kaikki talon toimijat ja käytännöt, ja on oikein oivallinen valinta varapuhemieheksi, kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokinen perusteli aamulla eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Lue seuraavaksi