Vuoden 1986 panttivankidraama mullisti poliisityön – nämä viisi asiaa ovat nyt toisin, kiitos Mikkelin

30 vuotta sitten sattunut Mikkelin panttivankidraama on yksi merkittävimmistä Suomen poliisin kenttätoimintaan vaikuttaneista tapauksista. Mikkeliin kulminoitunut draama sai aikaan sen, että poliisi esimerkiksi ampuu työssään nykyään aniharvoin.

Kotimaa
Autoja ja ihmisiä tulimeren edessä.
Yle

Vuonna 1986 Helsingissä Jakomäen pankkiin tunkeutui mies kädessään haulikko ja kassillinen dynamiittia. Hän otti panttivangikseen 13 pankin työntekijää ja asiakasta ja vaati 2,5 miljoonaa markkaa rahaa sekä pakoauton. Mies sai rahat ja pakeni paikalta pankinjohtajan autolla. Hän otti mukaansa kolme panttivankia.

Seurasi useita tunteja jatkunut tilanne, jossa kaappaaja ajoi eteenpäin panttivankeineen perässään lukuisa määrä poliisiautoja. Seuranta päättyi Mikkelin keskustaan, missä muutaman tunnin neuvotteluiden jälkeen tilanne kärjistyi niin, että kaappaaja räjäytti useita kiloja dynamiittia surmaten itsensä ja yhden panttivangeista.

Mikkelin panttivankidraaman räjähdyksessä tuhoutuneita autoja 9.8.1986.
Mikkelin panttivankidraaman räjähdyksessä tuhoutuneita autoja 9.8.1986.Yle

30 vuotta sitten tapahtunut draama mullisti poliisin toimintaa monella tavoin. Poliisi oli tyystin uudenlaisen tilanteen edessä. Paitsi, että panttivankien ottaminen oli poikkeuksellista, poliisilla oli ensi kertaa vastassaan tilanne, jossa liikuttiin jatkuvasti paikasta toiseen ja samalla ihmishenkiä oli uhattuna.

Tapaus nosti esiin puutteita poliisin toiminnassa. Ne johtivat poliisityön merkittävään kehittämiseen. Seuraavat viisi asiaa ovat Mikkelin tapahtumien ansiosta toisin vielä tänäkin päivänä:

1. Tänä päivänä poliisi ampuu ani harvoin

Poliisiammattikorkeakoulussa poliisin kenttäjohtamisen kehittämiseen erikoistunut ylikomisario Kauko Hakala on perehtynyt Mikkelin tapaukseen ja sen jälkipyykkiin työnsä puolesta. Hakala on aikoinaan tehnyt opinnäytetyönään opetuspaketin Mikkelin panttivankidraamasta, ja on käyttänyt tapausta opetustilanteen kehyskertomuksena lukemattomia kertoja muun muassa poliisin päällystön koulutuksessa.

– Siihen aikaan pankkiryöstäjiä oli paljon, joten ryöstö sinänsä ei ollut poliisille outo tilanne. Yleensä ryöstäjät kuitenkin pyrkivät pakoon heti kun mahdollista, mutta tässä tapauksessa kaappaaja ottikin itse yhteyttä poliisiin ja otti panttivankeja, Hakala sanoo.

Uudessa tilanteessa paikalle kutsuttiin heti alkumetreillä neuvottelija ja poliisin erityiskoulutuksen saanut Karhu-ryhmä. Tilanteeseen menneet poliisit saivat heti alussa käskyn, jonka mukaan kaappaajan sai ampua, jos sen pystyisi tekemään ilman sivullisia uhreja.

Tuohon aikaan ampuma-aseen käytön kynnys oli poliisissa suhteellisen matala. Ampuma-asetta käytettiin melko paljon esimerkiksi ajoneuvon pysäyttämiseen.

ylikomisario Kauko Hakala, Poliisiammattikorkeakoulu

Kaappaajaa ei saatu turvallisesti tähtäimeen tilanteen ollessa pankissa ja myöhemmin ampumiskäsky peruutettiin. Lopulta tuntikausia jatkunut ja Mikkelin torille päätynyt tilanne johti kuitenkin siihen, että Karhu-ryhmän johtajan käskystä poliisi ampui useita laukauksia kohti kaappaajaa. Luodit eivät osuneet, mutta tilanne päättyi silti kuolemiin kaappaajan dynamiitin räjähdettyä.

– Tuohon aikaan ampuma-aseen käytön kynnys oli poliisissa suhteellisen matala. Ampuma-asetta käytettiin melko paljon esimerkiksi ajoneuvon pysäyttämiseen, mikä ei ollut kovin tarkoituksenmukainen keino. Myös esimerkiksi varoituslaukauksia ammuttiin monissa tilanteissa, Hakala kertoo

Pian Mikkelin räjähdyksen jälkeen poliisissa käynnistyi kehitystyö, jossa ryhdyttiin muuttamaan aseen käyttöön liittyvää toimintakulttuuria. Mikkelin tapahtumat ovat yksi suuri syy siihen, että tänä päivänä Suomessa poliisi ampuu ani harvoin. Suomalaisen poliisin aseen käyttö on harvinaista paitsi maailmanlaajuisessa, myös pohjoismaisessa vertailussa.

Hakalan mukaan Mikkelin tapahtumien jälkeen aloitettu kehitystyö kantaa hedelmää yhä tänäkin päivänä.

– Mikkelin tapauksen aikaan meillä oli satoja tapauksia vuodessa, joissa ammuttiin laukauksia. Nykyään niitä on todella harvoin, alle kymmenen kertaa vuodessa, Hakala sanoo.

2. Ihmishenki on poliisille kaikki kaikessa

Vaikka välillä on tilanteita, joissa kohtuullisen varmasti voidaan sanoa, että henkilö, jota joudutaan ampumaan, tulee kuolemaan, niin koskaan toiminnan tarkoituksena ei saisi olla tappaa ketään.

poliisitarkastaja Markus Terenius, Keskusrikospoliisi

Räjähdyksessä menehtyneen panttivangin omaiset nostivat syytteen poliisia vastaan siitä, ettei poliisi päästänyt kaappaajaa menemään vaan päinvastoin tiukensi tilanteen saartoa kiristäen tilannetta. He syyttivät kenttäjohtajaksi ryhtynyttä poliisimiestä käskyvaltasuhteiden ohittamisesta ja siitä, että tämä antoi toimintakäskyjä, jotka johtivat kahden ihmisen kuolemaan. Käräjäoikeus ja hovioikeus antoivat poliisille vapauttavan tuomion, mutta Korkein oikeus tuomitsi kenttäjohtajan syylliseksi. Tuomio osoittautui niin ratkaisevaksi, että sen vaikutukset ulottuvat poliisin kenttätoimintaan tänäkin päivänä.

– Tämä tuomio oli ensimmäinen uraa uurtava ratkaisu. Se on vielä tänäkin päivänä Korkeimman oikeuden poliisityötä linjanneista tuomioista kaikista tärkein. Tapaus oli merkittävä, sillä se on Suomen poliisin historiassa harvinainen, äärimmäinen tilanne, jossa ihmishenkiä menetettiin. Tämän takia poliisin tekemät valinnat olivat tärkeitä ja kiinnostavia, poliisin voimankäyttöä tutkineessa väitöskirjassaan Mikkelin tapaukseen perehtynyt Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markus Terenius sanoo.

Kehitystyön seurauksena poliisissa ryhdyttiin korostamaan entisestään ihmishengen ja terveyden tärkeyttä. Jos ihmishenkiä säästyy, voidaan rikollinen jopa päästää karkuun. Tereniuksen mukaan Mikkelin draamassa käytettiin komentoja, joista tuli sellainen kuva, että tarkoituksena oli tappaa kaappaaja.

– Poliisin tarkoituksena ei saa olla tappaa ihmistä. Vaikka välillä on tilanteita, joissa kohtuullisen varmasti voidaan sanoa, että henkilö, jota joudutaan ampumaan, tulee kuolemaan, niin koskaan toiminnan tarkoituksena ei saisi olla tappaa ketään, Terenius toteaa.

Mikkelin lääninhallituksen kulma räjähdystä seuraavana päivänä.
Mikkelin lääninhallituksen kulma räjähdystä seuraavana päivänä.Yle

3. Poliisin johtamisjärjestelmä on hiottu huippuunsa

Yksi merkittävimmistä ongelmista Mikkelin draamassa oli, ettei poliisilla ollut selvyyttä siihen, kuka tilannetta johtaa. Käskyjä tuli poliisiylijohtajalta, mutta toisaalta johdon olisi pitänyt olla Mikkelin poliisin päivystysvuorossa olleella päällystöllä. Alkujaan Helsingissä Karhu-ryhmää johtanut kenttäjohtaja päätyi lopulta tilanteen johtajaksi paikan päällä Mikkelissä poliisipäällystön antaessa komentoja Helsingistä käsin.

Johtamisjärjestelmää sotki se, että vuonna 1986 poliisilla oli yli 240 poliisipiiriä. Tilanteen johto vaihtui sitä mukaa, kun kaappaaja siirtyi panttivankeineen autolla läänistä toiseen.

– Silloin oli olemassa johtamisjärjestelmiä, mutta tilanne oli hyvin uudenlainen. Poliisi ei ollut tuolloin vielä miettinyt hirveästi, miten liikkuvaa tilannetta johdetaan, Hakala sanoo.

Oli epäselvää kuka on tilanteesta alueellisesti vastuussa. Kun mukana oli poliiseja myös Helsingistä, syntyi tilanne, jossa osa poliiseista vaihtui ja osa pysyi mukana koko ajan, eikä tiedetty kuka ketäkin johtaa.

Viime vaiheessa Mikkelin torin kulmalla poliisin valmiusryhmä Karhun kenttäjohtaja ryhtyi tekemään päätöksiä ja johtamaan tilannetta, vaikka oikeastaan hänen vastuullaan olisivat olleet vain Karhu-ryhmän miehet.

– Tilanteeseen ei oltu määrätty kenttäjohtajaa lainkaan, Hakala sanoo.

Myös Terenius toteaa, että kenttäjohtaja oli tilanteen johtaja olosuhteiden pakosta, ei tehtävään määrättynä.

Liikkuvan tilanteen johtamista selkeytettiin siten, että johtosuhteita ei enää muuteta hallinnollisia rajoja ylitettäessä. Operaation johto vaihdetaan vasta tilanteen pysähtyessä. Lisäksi varmistetaan, että uudella johtajalla on valmius johtovastuun ottamiseen, ja vanha johtaja jää vielä avustajaksi tarpeelliseksi ajaksi.

– Kun tilanne on päällä, siinä ei enää korjausliikkeitä tehdä. Komentoketjun pitäisi olla suunniteltu aukottomaksi jo etukäteen. Jokaisen täytyy tietää koko ajan kuka hänen esimiehensä on ja kuka viime kädessä operaatiota johtaa, Terenius kertoo tapauksen poliisille tuomista opeista.

Palanut poliisiauto Mikkelin lääninhallituksen edustalla 9.8.1986.
Palanut poliisiauto Mikkelin lääninhallituksen edustalla 9.8.1986.Yle

4. Vaativatkin operaatiot hoidetaan nykyään rutiinilla

Paitsi, että operaation johto oli epäselvä, ei poliisilla myöskään ollut selvää toimintasuunnitelmaa, miten tilanteessa edetään. Tereniuksen mukaan poliisi ei ollut valmistautunut riittävästi tilanteen kiristymiseen. Kun lähtö tilanteeseen tapahtuu yhtäkkiä ja spontaanisti, etukäteen suunniteltujen toimintamallien tärkeys korostuu.

– Mikkelin tapaus oli pysähtyneen ja spontaanin, äkillisen tilanteen välimaastossa. Poliisilla olisi pitänyt olla suunnitelma, jossa kaappaajan saartoa väljennetään tilanteen kärjistyessä, eikä kiristetä, kuten toimittiin, Terenius sanoo.

Hakalan mukaan jo tuolloin poliisissa tehtiin tilannearvioita ja pohdittiin erilaisia toimintavaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia tilanteeseen. Se ei kuitenkaan ollut niin järjestelmällistä kuin tänä päivänä.

Mikkelin tapahtumat ponkaisivat poliisissa käyntiin toimintasuunnitelmien kehitystyön. Työryhmä laati toimintasuunnitelmat esimerkiksi erityistilanteiden johtamiseen.

– Työryhmän periaatteet ovat voimassa edelleen. Vaativien tilanteiden hoitaminen käynnistetään poliisissa nykyään jo rutinoituneesti ja liikkuvan tilanteen pelisäännöt on koeteltu moneen kertaan, Hakala kertoo.

5. Poliisilla ja medialla on yhteiset pelisäännöt

Koko maa tiesi, että ryöstö ja kaappaus ovat meneillään. Pakoauton päästämistä menemään ei olisi voitu mitenkään toteuttaa järkevästi.

ylikomisario Kauko Hakala, Poliisiammattikorkeakoulu

Mikkelin draamassa yhtenä ongelmana oli, etteivät kaikki mukana olleet poliisit tienneet toisistaan viestiyhteyksien puutteellisuuden takia. Suurempia ongelmia aiheutui kuitenkin liian vähäisen tiedonkulun sijaan liian laajalle levinneestä tiedottamisesta.

Median ja yleisön jatkuva tilanteessa mukanaolo oli poliisille uutta.

– Poliisi ei ollut osannut varautua siihen, että erilaisia poliisitoimia kuvailtiin koko ajan radiossa. Jossain vaiheessa paikallisesta radiosta tuli myös suoraa poliisiradioliikennettä. Jos poliisitoimet halutaan pitää salassa, se aiheuttaa melkoisia ongelmia, Hakala sanoo.

Hakala arvioi tilanteen näkyvyyden aiheuttaneen suuria ongelmia. Kaappaaja oli kertonut aikovansa päästää panttivangit menemään, jos poliisi antaa pakoauton mennä menojaan eikä seuraa sitä. Näin ei voitu tehdä.

– Koko maa tiesi, että ryöstö ja kaappaus ovat meneillään. Pakoauton päästämistä menemään ei olisi voitu mitenkään toteuttaa järkevästi. Myös sitä pohdittiin jälkeenpäin koulutuksissa, olisiko kaappaaja ikinä uskonut, että poliisi ei enää seuraa häntä, vaikka seuraaminen olisi lopetettukin.

Tänä päivänä poliisi joutuu pohtimaan yhtälailla kuin silloinkin, mitä se kertoo tiedotusvälineille ja yleisölle. Nykyään pohdinta on entistä tärkeämmässä roolissa, sillä sosiaalinen media tulvii nopeasti tietoja. Jos vuoden -86 tapahtumat toistuisivat tänä päivänä, ei poliisi voisi mitenkään salata niitä.

– On aina arvioitava sitä, miten tapahtumasta tiedottaminen vaikuttaa. Tuoko se tilanteeseen paikalle uteliaita, joille aiheutuu vaaraa? Toisaalta täytyykö tilanteesta saada tietoa ja tehdä evakuointeja, jotta sivullisia ei vaarannu? On aina vaikea ennustaa, kumpi vaihtoehto on parempi. Oman haasteensa tänä päivänä toisi sosiaalinen media. Tapahtumapaikalla olisi sata tai tuhat coppolaa tekemässä omaa versiotaan tapahtumasta someen. Tieto välittyisi nopeasti ympäri maailman, mikä lisäisi työn vaativuutta. Toisaalta se toisi myös mahdollisuuksia, Hakala sanoo.

Ylen Elävään arkistoon on koottu tapahtuma-aikaan ajoittuvia _uutisia _Mikkelin panttivankidraamasta. Pääset katsomaan ne täältä.