Uhkeita muotoja puusta – lastujen keskellä kasvanut taiteilija hauskuuttaa veistoksillaan

Taiteilija Reijo Piipponen on työstänyt puuta koko elämänsä ajan. Hauskat naisfiguurit, kantaa ottavat mieshahmot ja mielikuvitukselliset veistokset elävät omaa elämäänsä Puuparatiisissa.

kulttuuri
Puusta tehtyjä veistoksia.
Tiia Korhonen / Yle

Taitavissa käsissä puu muuttuu moneksi. Kajaanilaisen taiteilija Reijo Piipposen intohimo puuhun syntyi jo lapsuudessa. Omien sanojensa mukaan hän kasvoi lastujen keskellä.

– Minä pyörin siellä lastukasassa pikkupoikana, kun isä teki kaikki veneet, kelkat, pärekorit ja kaikki. Sieltä se into tuli, kaikenlaista tein siinä sivussa ja matkin isää, vaikka eihän se taito ollut vielä silloin kovin hyvä.

Se on vähän niin kuin naurista vuoleksisi.

Reijo Piipponen

– Pirtissä tehtiin ennen kaikki työvälineet, se oli verstas talon sisällä. Kelkan tekeleet ja hevosen reet tuotiin sisälle ja niitä ne vuoleksi siinä. Siihen aikaan emännät eivät olleet äkäisiä, vaikka lastuja oli. Nykypäivänä sellaista ei siedettäisi ollenkaan, Piipponen naurahtaa.

Veistos ei ole hetken tulos

Joskus Piipponen mietti materiaalin vaihtamista betoniin, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Puun viehätys oli niin vahva.

– Se on niin lämmin materiaali. Puu on kiehtova myös sen takia, että se on luonnon materiaali. Esimerkiksi leppäpuu on niin pehmeää, että sitä on mukava vuoleksia, se on vähän niin kuin naurista vuoleksisi. Ei sitä oikein osaa sanoa, minä olen ihan sairas tälle puulle, siitä täytyy tehdä vaikka mitä.

Mies veistää puuta.
Reijo Piipposen verstas on kauniilla säällä ulkona. Veistos syntyy puupölkystä vuolemalla.Tiia Korhonen / Yle

Piipponen tekee veistoksensa puupölkystä vuolemalla. Valmista mallia ei ole, vaan kaikki saa alkunsa siitä, miltä puu tuntuu käsissä. Se on pitkä prosessi, Piipponen kertoo.

– Tämäkin pölkky on ollut varastossa ainakin 20 vuotta. Puu pitää aina halkaista keskeltä, muuten se halkeaa. Se ei ole hetken tulos, sillä jos se tehdään märästä puusta, niin se ei pysy kuosissa. Puun pitää vapautua, siitä lähtee jännitys vuosikymmenien aikana ja sitten voi tehdä.

Opettaja sanoi , että Piipponen se tekee aina oman tyylinsa mukaan.

Reijo Piipponen

– Veistokset tulevat kuin itsekseen, niitä ei tarvitse pakolla tehdä. Se pyörii tässä kädessä, sieltä ja täältä otetaan ja siitä se muotoutuu. Lopuksi se hiotaan ja käsitellään ruokaöljyllä, koska se antaa siihen kivan, samettisen pinnan. Veistoksia voi käsitellä ruokaöljyllä vaikka tuhat kertaa, se pinta vain paranee siitä eli pinnasta tulee elävä, Piipponen jatkaa ja pyörittelee käsissään uusinta naishahmoa.

Omintakeinen tyyli on säilynyt

Taiteilija Reijo Piipponen opiskeli alaa Armas Pärssisen Akatemiassa vuosina 1967–1968. Jo silloin kävi selväksi, että Piipposella on omintakeinen tapa tehdä taidetta.

– Opettaja määräsi aina, että mitä pitää tehdä tai sorvata. Minäpä en tehnyt niin, ja opettaja sanoi , että Piipponen se tekee aina oman tyylinsa mukaan. Toiset oppilaat tekivät aina kuuliaisesti sen, mitä hän käski, mutta minä taistelin vastaan. Meillä oli pikkuinen ristiriita aina opettajan kanssa.

Veistokset tulevat kuin itsekseen, niitä ei tarvitse pakolla tehdä.

Reijo Piipponen

– Minä pidin pääni, koska tällainen minä olen. En luovuta eikä minua haittaa, vaikka joku sanoisi muuta. Minä pidän sen, teen oman tyylini mukaan, Piipponen naurahtaa.

Uransa alkupuolella Piipponen teki puusta käyttöesineitä, mutta 1980-luvun puolella veistokset vetivät vahvasti puoleensa.

– Niitä piti ruveta rimputtelemaan. Ne ovat nämä naisen figuurimuodot, se tuntui siltä, että niitä pitää tehdä, se oli niin tärkeää, Piipponen kertoo.

Reijo Piipponen.
Taiteilija Reijo Piipponen kotonaan Puuparatiisissa.Tiia Korhonen / Yle

Intohimo puuhun on taiteilija Reijo Piipposen mukaan vaatinut, mutta myös antanut paljon.

– Kyllähän se on tietysti taloudellisesti vaatinut, koska meidän perhe on elänyt niukasti. Ovathan nuo lapset kuitenkin kasvaneet ja päässeet ihan hyviin ammatteihin, että eivät ole siitä paljoa häiriintyneet. Kyllä se on antanut hirvittävän paljon, se on niin mielekästä tehdä huumoriveistoksia.

– Mielestäni taide ei saa olla liian totista, sillä pitää vähän myös leikitellä. Joskus veistoksia katsomassa käyneet asiakkaat sanoivat, että heitä nauratti Iisalmeen asti, koska veistoksissa oli niin mielenkiintoisia muotoja. Silloin minä olen onnistunut, Piipponen jatkaa.

Ne ovat nämä naisen figuurimuodot, se tuntui siltä, että niitä pitää tehdä.

Reijo Piipponen

Taiteilija Reijo Piipposen veistoksia on esilllä kesäkuun loppuun saakka Kajaanin kaupunginkirjastolla. Näyttelyssä on lisäksi esillä noin 30 Heikki Korhosen ottamaa valokuvaa Piipposen työn tuloksista ja työskentelystä.

Piipposen taideteokset ovat pysyvästi esillä hänen kotonaan Puuparatiisissa Kajaanin Mainualla, Rasinmäen entisellä koulurakennuksessa.

Veistokset elävät omaa elämäänsä

Puu tuntuu edelleen hyvältä käsissä, vaikka 66-vuotiaan Piipposen mukaan vanhuuden mukanaan tuomat vaivat hieman hidastavatkin veistosten tekemistä.

– En tekisi asioita toisin, koska intohimo puuhun ja muotoiluun on ollut niin kova. Silloin aluksi meni varmaan kolme neljä vuotta niin, että olin välillä kolmekin päivää syömättä, koska ei ollut ruokaa millä ostaa. Mutta puuta piti vain veistellä. Sitten joku kävi ostamassa, niin sai vähän lenkkimakkaraa, leipää ja voita päälle, se oli juhla-ateria siihen aikaan.

Puusta tehty veistos.
Puuparatiisin pihalla oleva naishahmo on veistetty moottorisahalla.Tiia Korhonen / Yle

Puuparatiisissa veistokset elävät omaa elämäänsä. Piipponen ihmettelee, mitenKerran vielä-nimisen veistoksen rintavakoon on ilmestynyt hieman sinistä sävyä.

– Tänne näkyy tulleen, puussa kiertää tuollainen luonnollinen ilmiö. Se on mennyt täältä keskeltä kokonaan aika jännästi. Tämä puu muuttuu joka päivä erilaiseksi, se elää vielä vaikka kuinka kauan, Piipponen naurahtaa.