Yöttömän yön auringon palvojat löytävät edelleen Aavasaksalle – 60-luvulla moni rakastui vaaran päällä

Aavasaksan juhannuksen kulta-aikaa elettiin 1960-luvulla, jolloin Aavasaksanvaaralle saapui eri puolilta Suomea jopa 15 000 matkaajaa. Moni tulee Ylitorniolle muistelemaan menneitä, mutta nuorempikin väki on ottanut paikan omakseen.

Aavasaksa
Ylitornio Aavasaksa juhannus näköala.
Minna Aula / Yle

– Juhannusta ei tule, jos ei käy katsomassa yöttömän yön aurinkoa Aavasaksalla, sanoo Ylitornion Aavasaksan Paviljongin yrittäjä Virpi Peitso.

Lause juontaa juurensa vuosikymmenien taakse. Aavasaksalle juhannusta on tultu viettämään vuosikymmenien ajan. Parhaimpina kulta-aikoina 1960-luvulla matkailijoita eri puolilta Suomea oli jopa 15 000.

– Moni tuli kauempaa. Esimerkiksi minun pappani pyöräili Pohjanmaalta tänne polkupyörällä, Peitso muistelee.

Myös uusi sukupolvi on löytänyt keskiyön auringon katselun vaaran päällä.

– Me emme odota uusintaa. Ne ajat olivat niitä aikoja, mutta jotakin ihastuttavaa nilltä ajoilta on jäänyt. Tarinat elävät ja moni muistelee, kuinka hänen mummonsa ja pappansa rakastuivat tai menivät kihloihin Aavasaksalla, Peitso kertoo.

Mopolla Helsingistä asti

Aavasaksalle tullaan muistelemaan menneitä tai katsomaan niitä maisemia, joita vanhemmat sukulaiset muistelevat.

Ylitornio Aavasaksa juhannus aavasaksan paviljonki virpi peitso ja hemmo koira.
Aavasaksan Paviljonkia pyörittävät yrittäjäsisarukset Virpi ja Jaana Peitso. Aavasaksalla maisemia katsomassa Virpi Peitso ja Hemmo-koira.Minna Aula / Yle

– Aavasaksan vetovoima on ollut mieletön. Pari kesää sitten vanhempi nainen kertoi, että tuli aikoinaan Aavasaksalle viettämään juhannusta Helsingistä mopolla. Ja koko matkan ajan satoi vettä.

Aluksi kahvilatoimintaa oli Keisarin majalla, joka on rakennettu 1800-luvun lopussa, keisarin vierailua varten. Keisari ei koskaan majalla käynyt, mutta moni muu vierailija kävi. Tie Aavasaksan huipulle rakennettiin vasta 1960-luvulla ja sitä ennen paikalle käveltiin tai pyöräiltiin polkua pitkin.

– Meillä käy vakioasiakkaana nainen, joka on ollut töissä Keisarin majalla ja hän on käynyt pyörällä ostoksilla alhaalla. Se on ollut hurja suoritus, Peitso kuvailee.