RMJ myymässä loppuun – juhannusfestivaali uudistui täysin

Raumanmeren juhannus palaa festivaalikentälle täysin uudistuneena. Tauon jälkeen henkiin herätetty tapahtuma on löytänyt uuden yleisön ja on myynyt jo lähes loppuun.

Kotimaa
RMJ: yleisöä.
Jari Pelkonen / Yle

Suomen suurimpiin juhannusjuhliin lukeutuva RMJ on lähes loppuunmyyty. Raumalle odotetaan kahden päivän aikana 30 000 festivaalivierasta.

– Näyttää siltä, että tavoite täyttyy. Sää suosii ja liput käyvät kaupaksi vielä viime hetkinä, kertoo tapahtumatuottaja Tomi Tario WKND Festivalilta.

Rannalta siirrytty urheilukentälle

RMJ on kokenut festivaalina suuren muodonmuutoksen. Lavalle nousevat nuorison suosikit ja esimerkiksi elektroninen musiikki on vallannut alaa. Vanhoja hittejä ei ole silti unohdettu. Niitä voi kuunnella rannalla, jonne juhlat aiemmin keskittyivät.

Rannalla muistellaan edelleen, mutta esiintyjiä on nyt tuotu myös urheilukentälle

Tapahtumajärjestäjä Tomi Tario

– Rannalla muistellaan edelleen, mutta esiintyjiä on nyt tuotu myös urheilukentälle, johon mahtuu enemmän väkeä ja turvallisuuskin on paremmin hallinnassa, Tomi Tario kertoo.

Lieveilmiöistä eroon

WKND Festival on ottanut vetovastuun Raumalla nyt ensimmäistä kertaa. RMJ oli yksi maan suosituimmista juhannustapahtumista vuosituhannen alussa ja siellä kävi parhaimmillaan jopa 99 000 vierasta kolmen päivän aikana. Tapahtuman isä Riku Räsänen on järjestelyissä edelleen mukana, mutta vain oheispalveluissa.

– Keskityn nyt leirintään ja parkkeeraukseen. Niihin liittyi aikoinaan paljon lieveilmiöitä, joista asukkaat eivät pitäneet. Tällä kertaa olemme tehneet kaiken toisin, Räsänen vakuuttaa.

Esimerkiksi parkkipaikkoja on nyt 4 000.

– Liikenne on tällaisissa tapahtumissa aina ongelmallinen. Raumalle ei pääse junalla ja bussitkin on myyty loppuun jo aikoja sitten. Siksi monen pitää tulla autolla, jonoja kertyy ja parkkipaikat loppuvat herkästi kesken. Uskon, että tänä vuonna ne kuitenkin riittävät, kun aluetta on laajennettu.

Telttakepit suorassa ja mökkikylä ympärillä

Festivaalivieraille on tarjolla tänä vuonna jopa luksusmajoitusta. Kevytrakenteisissa mökeissä on sähköt ja festivaalivieras voi kallistaa päänsä puhallettavalle patjalle.

Mökit ovat menneet kuin kuumille kiville. Ne on todettu erinomaisiksi majoituskohteiksi.

Tapahtumajärjestäjä Tomi Tario

– Mökit ovat menneet kuin kuumille kiville. Olemme käyttäneet niitä kerran ennenkin Pärnun puolella ja ne on todettu erinomaisiksi majoituskohteiksi. Siellä on kaikki tarpeellinen yöpymiseen. Jopa palovaroitin löytyy viranomaismääräysten mukaan, Tomi Tario kertoo.

Festivaalialueella on myös valmiiksi pysytetty telttakylä, jos omat erätaidot mietityttävät.

– Juhlat voi aloittaa heti. Ei tarvitse alkaa ensimmäiseksi kasailla telttaa ja miettiä menevätkö kepit suoraan.