1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Brexit

Britannia haluaa irti EU:sta, Cameron erosi – aamun tapahtumat kootusti

Britit ovat äänestäneet EU:sta eroamisen puolesta. Äänestäjistä 51,9 prosenttia haluaa Britannian jättävän unionin. Tuloksen jälkeen pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa. Lue tästä Brexit-aamun vaiheet.

Lontoolaistaksi liehuttaa Britannian lippua kansanäänestyksen ratkettua EU-eroa puoltavien hyväksi. Kuva: Hannah McKay / EPA

Britannian EU-kansanäänestys on ratkennuteroa kannattavien voittoon. Eroa kannatti 51,9 prosenttia äänestäjistä, kun unionin puolesta äänesti 48,9 prosenttia äänestäjistä. Tulos oli selvillä aamuyhdeksän maissa Suomen aikaa.

Kuva: Hilppa Hyrkäs / Yle Uutisgrafiikka

Pian tuloksen selvittyä Britannian pääministeri David Cameron kertoi, että hän jättää tehtävänsä. Cameronin mukaan Britannia tarvitsee uuden johdon päädyttyään eron kannalle.

Lontoo hämmentyi, maailma reagoi

Lontoossa moni eron kannattaja heräsi aamuun hämmentyneenä. Ylen Lontoossa olevan toimittajan Pasi Myöhäsen mukaan viime päivinä usko EU:ssa pysymiseen oli vahvistunut.

EU- parlamentin puhemies Martin Schulz ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tusk olivat odotetusti pettyneitä tulokseen. Tuskin mukaan tulos on historiallinen, mutta sen seurauksista ja reaktioista ei saa tulla historiallisia.

Reaktiot uutiseen ovat jakautuneet: EU-kriitikot ovat iloinneet, unionin kannattajat murehtineet.

Pääministeri David Cameron sanoi, ettei hän ole oikea johtaja EU-eroa haluavalle Britannialle. Kuva: Rex / AOP

Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan ajatus EU:n ikuisuudesta ja erottamattomuudesta ei enää päde. Eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan odotetaan kutsuvan eduskunnan istuntotauolta kuulemaan pääministerin ilmoitusta.

Jakautunut maa: Etelä tahtoi ulos

Äänestystulos jakoi Britannian pohjois-eteläsuunnassa kahteen leiriin. Skotlanti ja Pohjois-Irlanti kannattivat pysymistä, Englanti ja Wales lähtemistä.

Britannian EU-kansanäänestyksen tulos alueittain. Kuva: Hilppa Hyrkäs / Yle Uutisgrafiikka

Selvästi jäämisen puolelle kallistunut Skotlanti alkoi pianherätellä uudelleen itsenäisyyshaaveitaan.

Kansanäänestys oli neuvoa-antava ja ero EU:sta käynnistyy siitä, kun maa virallisesti anoo sitä. Kukaan ei vielä tiedä varmasti, mitä kaikkia vaikutuksia tuloksella on.

Yle jatkaa päivän tapahtumien seuraamista.