1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sijoittaminen

Yhdeksän vinkkiä piensijoittajalle – Rahoituksen professori Brexitin jälkeen: ”Tekisi mieli ostaa”

Miten piensijoittajan kannattaa nyt toimia? Mitä ei missään nimessä kannata tehdä? Uskaltaako osakkeita ostaa vai kannattaako nyt myydä?

sijoittaminen
Kahdenkymmenen euron seteleitä.
Henrietta Hassinen / Yle

Rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta pohtii, miten piensijoittajan kannattaa suhtautua pörssikurssien luisuun ympäri maailman ja Britannian päätökseen erota Euroopan Unionista. Helsingin pörssin osakeindeksi OMX on nyt noin viisi prosenttia laskussa.

1. Älä tee mitään

Rahoituksen professori Vesa Puttonen neuvoo, että ylijäämävaroja sijoittavan tavallisen piensijoittajan, ei kannata tehdä nyt välttämättä yhtään mitään, jos rahantarve ei ole pakottava eikä sijoitusriskiä tarvitse pienentää.

2. Osta ennemmin kuin myy, jos voit kantaa riskin

Puttonen muistuttaa, että osakkeet ovat houkutteleva sijoitusluokka, kun korot ovat nollassa. Näin on, jos uskoo siihen, että maailma pysyy kasassa ja yritykset pystyvät sopeutumaan Brexitin jälkeiseen aikaan. Toinen edellytys tuottoisalle osakesijoittamiselle on se, että tuottoja pystyy odottamaan ja riskiä kantamaan eli osakkeisiin kannattaa nyt sijoittaa vain ylimääräistä varallisuutta. Puttonen muistuttaa, että pitkällä tähtäimellä osakkeet ovat paras sijoituskohde.

– Olen itse osakeuskossa. Uskon osakkeisiin pitkällä aikavälillä. Yrityksessä on johto, joka miettii nyt sitä, mitä kannattaa tehdä ja miten Brexitiin sopeudutaan. Minun sijoittajana ei tarvitse murehtia ollenkaan. Minun pitää murehtia vain siitä, että se rahamäärä, mitä olen sijoittanut osakkeisiin, on järkevä, eli voin sen riskin kanssa elää. Kurssit voivat laskea vaikka 10–20 prosenttia, mutta se ei minun normaalia arkea muuta minnekään. Voin sen riskin kanssa elää.

Uskallatteko itse nyt ostaa osakkeita?

– Juuri äsken aamulla katsoin, kun Helsingin pörssi aukesi. Tekisi mieli ostaa, mutta minulla on oikeastaan ”all in” tai ainakin lähes. Eli ei ihan kaikki rahat, mutta melkein, ovat jo osakkeissa ja kiinteistöissä. Se vähä, mitä minulla nyt on käteisenä suhteessa varallisuuteen, vähän aikaa olen sen kanssa. Mutta en ole missään nimessä myymässä.

3. Jos yöunet menivät, pienennä riskiä

Vesa Puttonen korostaa, että jos sijoittajalla ovat nyt yöunet menneet, riskiä kannattaa pienentää eli riskipitoisimpia omaisuuseriä, esimerkiksi osakkeita, voi olla järkevää myös myydä.

–Tämä on nyt happotesti.

4. Älä ylidramatisoi tilannetta

Puttonen muistuttaa, että Britannian todennäköinen ero EU:sta on iso asia, muttei kuitenkaan valtavan järisyttävä.

– Tämä on myös iso asia Britannialle itselleen, mutta tämä ei missään nimessä ole Lehman Brothes ll. Viiden prosentin kurssireaktio pörssissä ei ole mitenkään tavaton, Puttonen muistuttaa.

5. Hajauta

Salkun riskiä saa pienennettyä hajauttamalla ilman, että tuotto pienenee. Jos todella tahtoo hajauttaa, kannattaa sijoittaa osakkeisiin, rahastoihin, kiinteistöihin, kultaan ja niin edelleen – ei pelkästään erilaisiin osakkeisiin. Mitä huonommat hermot ja riskinsietokyky on, sitä enemmän kannattaa hajauttaa. Myös aikahajautus on fiksua. Puttonen muistuttaa, että sillä ei saa parempaa tuottoa viime kädessä, mutta kuukausittaisen sijoitusohjelman avulla pystyy hajauttamaan riskiä. Lopulta siinä on kyse itsekurista. Jos joka kuukausi sijoittaa pienen summan, varallisuutta kertyy kuin huomaamatta. Riski pienenee, kun välillä ostaa silloin, kun kurssi on pohjalla, ja välillä silloin, kun kurssi on piikissä.

6. Mieti vielä, kannattaako sijoittaa kultaan

– Kulta on pelkoindikaattori. Vaatii kovia vatsahappoja sijoittaa kultaan, Puttonen kommentoi.

Hän muistuttaa, että kullan hinta heilahtelee tavattoman villisti, mutta se ei reagoi uutisiin samalla tavalla kuin muut sijoituslajit.

– Kulta ei maksa osinkoja, korkoja tai vuokria, eli sen hinta on juuri se, mitä ihmiset keskenään sattuvat sopimaan. Itse omakohtaisesti huomasin viitisen vuotta sitten, että kullan hinta laski yllättäen 10 prosenttia eikä edes jälkeenpäin löytynyt mitään uutista, joka olisi hinnanlaskua selittänyt.

Puttonen muistuttaa, että pitkässä juoksussa raha on huonoin sijoituskohde ja kulta on ollut myös huono.

Vesa Puttonen
Vesa PuttonenYle

7. Vuokra-asunnot ovat houkutteleva sijoituskohde

Puttonen muistuttaa, että toimistokiinteistöjä on tyhjänä, mutta hyvillä alueilla suuri osa asuinhuoneistoista on vuokralla. Tärkeää on miettiä nettovuokraa ja sitä, löytyykö asuntoon vuokralainen.

– Vuokratuotto on houkutteleva, kun korot ovat nollassa. Mutta kannattaa muistaa, että jos asunto on muutaman kuukauden tyhjänä, se syö tuottoa – samoin remontit. Ne kustannukset on huomioitava. Kiinteistörahasto on helppo tapa mennä markkinaan.

8. Talletustileille ei saa nyt kunnon korkoa

Talletustileille ei ole maksettu kunnon korkoa pitkään aikaan, eikä Brexit muuta tilannetta. Korkorahastotkaan eivät pysty nyt taikomaan tuottoa mistään. Ne tuottavat jopa tappiota, koska kiinteät kulut juoksevat. Puttonen huomauttaa, että korkorahasto ei siitä huolimatta ole välttämättä huono sijoituskohde pitkällä aikavälillä.

9. Valuutoilla ei kannata lähteä spekuloimaan

– Valuuttoja ei osaa ennustaa EKP, Goldman Sachs eikä Nordea. Valuuttojen ennustaminen on kolikon heittoa, Puttonen sanoo.

Hän korostaa, että paras tapa hyötyä punnan heikkenemisestä on matkustaa Britanniaan tai ostaa punnissa jotain, mitä muutenkin tarvitsee.

– Valuuttamarkkinoilla tuotto-odotus on nolla – se on se paras mahdollinen ennuste, ja tätä eivät kaikki ymmärrä. Valuuttamarkkinoilla on parempi takaisinmaksuprosentti, mutta riski on sama kuin kasinolla, ja kasinolla takaisinmaksuprosentti on noin 70–80 prosenttia eli kasinolla tuotto-odotus on negatiivinen.

Lue seuraavaksi