Se on oranssi ja törröttää tarakasta – Mihin katosivat turvaviirit polkupyöristä?

Tieliikennelaki sen tuntee, mutta viisivuotias ihmettelee, että mikä keppi tuo on. Yle selvitteli, mihin turvaviirit ovat kadonneet katukuvasta.

pyöräily
Turvaviiri polkupyörän tarakassa kiinni
Yle

Kevyen liikenteen väylällä lapsiperheen ohi vilahtaa pyöräilijä, jonka vanhan menopelin tarakasta törröttää vasemmalle oranssi viiri. Perheen nuorin ihmettelee keppiä ääneen. Äiti tietää, että "suojaviirihän se, ennen kaikissa pyörissä oli sellainen." Pohdiskelu turvaviirien katoamisesta katukuvasta saa hänet soittamaan Yle Tampereen toimitukseen. Me selvitimme asiaa.

Turvaviiri on tieliikennelaissa edelleen mainittu turvaväline, joka ei kuitenkaan ole pakollinen. Soitto Liikenneturvaan kertoo, että heijastimin varustettu viiri oli 1980-luvulla varsin suosittu Suomessa ja Saksassa.

Turvaviirin tehoa tutkittiin mm. maantiekokeilla. Esimerkiksi vuonna 1987 tehdyissä testeissä suojaviirin käyttö vaikutti selvästi siihen, miten kaukaa auto ohitti pyöräilijän maantiellä. Liikenneturvan tutkimusraportissa ehdotettiin jopa suojaviirin käytön määräämistä pakolliseksi.

Pyörätehdas Helkama asensi aikanaan turvaviirin kaikkiin pyöriinsä. Tehtaalla yli 30 vuotta työskennellyt Eeva-Liisa Luostarinen muistaa, että vielä 1990-luvun alussakin pyörissä oli viiri. Luostarinen kaivelee esiin vanhoja myyntiesitteitä.

– Esitteissä näkyi suojaviiri kaikissa pyörissä läpi 1980-luvun. Viiri oli jokaisessa pyörässä vielä vuoden 1993 esitteissä. Joten kyllä ne ovat olleet vakiovarusteina tuolloin.

Vuoden 1994 lastenpyörissä ja joissakin aikuisten pyörissä oli yhä turvaviiri, mutta seuraavana vuonna viirejä ei näy Helkaman esitteessä enää lainkaan. Miksi turvaviiristä luovuttiin? Vastauksen tietää tuoteryhmäpäällikkö Tomi Ojala Helkama Velox Oy:stä, vai tietääkö?

– Kyselin muiltakin vanhoilta nestoreilta, mutta kukaan ei ihan varmasti siihen syytä muista. Eiköhän se ollut kulu, josta voitiin säästää. Turvaviiri ei kuitenkaan ollut lain vaatima pakollinen suojavaruste.

Tuon ajan tehtaanjohtaja ei voi enää pilvenlonkalta vastata toimittajan kysymyksiin, joten luotetaan Ojalan muistikuviin.

– En muista tuliko asiakaspalautetta, mutta ehkä sitä ei koettu tarpeelliseksi. Kaupunkioloissa viiriä ei niin tarvitse. Jos turvaviiri hajosi, harva osti uuden. Ja vaikka se pyörässä oli, niin harva sitä todellisuudessa käytti.

Polkupyörän turvaviiri
Herrmans

Turvaviirejä kaupataan kuitenkin edelleen esimerkiksi polkupyörien varusteisiin erikoistuneissa verkkokaupoissa. Pietarsaarelainen Herrmans Oy Ab on valmistanut turvaviiriä vuodesta 1976. Eiköhän siellä tiedetä turvavälineen historia tarkkaan.

– Minulla ei ole ihan tarkkaa tietoa, kuka sen keksi, mutta meidän keksintö se on. Valmistus alkoi 40 vuotta sitten ja jatkuu edelleen, sanoo tuotepäällikkö Michael Östman. Hän selvitteli tuotteen historiaa pari vuotta sitten yrityksen historiikkiä varten.

1970-luvun lopulla viiri oli kova vientihitti Saksaan.

– Ainakin kaksi miljoonaa kappaletta on viirejä valmistettu vuosien varrella, mutta se arvio on ehkä vähän alakanttiin. Nykyään teemme omaa mallia ja kilpailijoille myytäväksi muita malleja yhteensä noin 100 000 kappaletta vuodessa.

Suurin osa Pietarsaaresta tehtävistä viireistä viedään nykyään Ranskaan, jossa turvavälinettä myydään paljon kaupoissa pyörän lisävarusteena.

– En osaa sanoa, miksi käyttö hiipui Saksassa ja Suomessa. Idea on edelleen kelpo, pyöräilijä näkyy suojaviirin ansiosta hyvin edestä ja takaa.

Soittokierros ei siis viirin suosion hiipumisen tarkkoja syitä paljastanut. Jos sinä tiedät vastauksen, laita postia osoitteeseen tampere@yle.fi.

Tänään torstaina vietetään kansainvälistä autotonta päivää.