Koe uusi yle.fi

Rantauimakoulut alkoivat – moni torjuu kylmyyttä märkäpuvulla

Rantauimakoulut alkavat useissa kunnissa vasta juhannuksen jälkeen, jotta lapset tarkenisivat uida. Ohjaajien lisäksi osa lapsista pukee vielä märkäpuvun ylleen kylmyyttä torjumaan. Katso video innokkaista uimakoululaisista Lempoisten rannassa Lempäälässä.

ilmiöt
Yle Uutiset Pirkanmaa: Rantauimakoulu Lempäälässä
Yle Uutiset Pirkanmaa: Rantauimakoulu Lempäälässä

Rantauimakoulut ovat käynnistyneet tänään maanantaina monilla paikkakunnilla. Lempoisten rannalla Lempäälässä edes pilvinen ja tuulinen sää ei viilentänyt lasten intoa uimataitojen opetteluun. Kuivaharjoittelun jälkeen tekniikkaryhmäläiset pääsivät jo tositoimiin ja näyttämään taitonsa.

Lempääläläinen Santeri Ristonen heitti talviturkkinsa eilen. Hän on uimakoulukonkari.

– Olen mä käynyt aika monenakin kesänä. Nyt yritän suorittaa uimakanditaatin tänä kesänä.

Osalla lapsista oli Santerin tavoin märkäpuku suojaamassa kylmältä vedeltä ja ilmalta. Liikunnanohjaaja Paula Eloranta on huomannut märkäpukujen yleistyneen rantauimakouluissa muidenkin kuin ohjaajien yllä.

– Ollaan siihen suuntaan menossa. Osa ohjaajista suosittelee märkäpukua, sillä lapsi uskaltaa veteen paremmin kun ei palele.

Lempäälässä ei ole uimahallia, joten kunnan järjestämät rantauimakoulut ovat varsin suosittuja.

Sen verran viileitä ja vaihtelevia ovat kesäsäät Suomessa, että kokonaan ei palelulta vältytä rantauimakouluissa.

– Sinisiä huulia nähdään vielä pitkään ja läpi kesien, Lempäälän kunnan liikuntaohjaaja Paula Eloranta nauraa.

Katso vesistöjen pintaveden lämpötila Suomen ympäristökeskuksen verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).