Taitavissa käsissä hiekkakin taipuu veistokseksi

Laukaan Järvilinnan pihapiirissä neljä joukkuetta veistää hiekkaa. Joukkueet lähtevät torstaina hiekanveiston EM-kisoihin.

Laukaa
Hiekkaa veistämässä.

Laukaan Järvilinnassa on hiljaista. Vasta lähellä kuuluu vienoa suhinaa, kun neljä joukkuetta veistää suuria hiekkakuutioita niille suunnittelemiinsa muotoihin. Joukkueet ovat valmistautumassa hiekanveiston EM-kisoihin.

– Hiekka on lastattu ensin vanerimuotteihin, jotta se pysyy koossa, ja on sitten hyvin veistettävissä, sanoo Veijo Rahikainen.

Hiekka pysyy kuutioissa Rahikaisen mukaan "poppakonsteilla".

– Vesi-liima -seoksella ruiskutetaan, ja hetken päästä ei enää tuuli vie hiekkaa. Veistokset voivat kestää pari - kolme kuukauttakin. Erikeeper on hyvä aine, hän sanoo.

Eikä hiekkakaan ole mitä tahansa, vaan savipitoinen hiekka on kuljetettu Laukaaseen Pieksämäeltä.

– Tämä hiekka kestää veistämisen, jonka jälkeen ne käsitellään vesiliimalla.

Esikilpailun tuomaristona on taiteilijoita.

– Emme tuomaroi pelkkää lopputulosta, vaan myös tekniikkaa, työskentelyä, kertoo tuomariston puheenjohtaja, seppä Maija Rantasalo.

Veistäminen kestää kolmisen päivää, valmista on määrä olla keskiviikkona. Silloin valitaan myös voittaja.

Laukaassa haastatteli Pauliina Tolvanen.

Korjattu Vesilinna Järvilinnaksi