Jo viisi valitusta Tampereen Kansi ja areena -hankkeesta

Kunnallisvalituksen tehneet vaativat valtuuston hankintapäätöksen kumoamista. Hallinto-oikeuden käsittelyajat ovat keskimäärin kahdeksan kuukautta.

hallinto-oikeus
Tampere keskusareena havainnekuva katutasolta
SRV / Aihio Arkkitehdit

Jo viisi ihmistä on valittanut Tampereen Kansi ja areena -hankkeesta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valittajat hakevat oikaisua valtuuston toukokuiseen päätökseen, jossa kaupunki päätti lähteä mukaan rautatien päälle rakennettavaan puolen miljardin hankkeeseen.

Kunnallisvalituksissa vaaditaan muun muassa valtuuston hankintapäätöksen kumoamista lainvastaisena.

Kaksi valittaneista on kaupunginvaltuutettuja. SKP:n Jari Heinosen mukaan hankinnasta päättäminen valtuuston salaisessa kokouksessa ei ollut perusteltua. Valituksen tehneen valtuutettu Aarne Raevaaran mukaan mahdollisesti salassa pidettävät tiedot olisi voitu poistaa julkisista asiakirjoista.

Valitusaika Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen päättyi 24. kesäkuuta. Käsittelyajat ovat keskimäärin kahdeksan kuukautta.

Tampereen Kansi ja areena -hanke sisältää monitoimiareenan, toimisto-, liike- ja hotellitilaa sekä asuntoja. Lopullinen investointipäätös tehdään syksyllä 2016.