Ikea vetää miljoonia lipastoja myynnistä lasten kuolemien vuoksi – ei koske Suomea

Yhtiö kiistää, että tuotteissa olisi vikaa, mutta vetää ne myynnistä, koska monia ei ole kiinnitetty seinään ohjeiden mukaisesti. Takaisinveto koskee ainoastaan Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Ulkomaat
IKEA
Mauritz Antin / EPA

Ruotsalainen kodinsisustusketju Ikea vetää myynnistä ainakin 27 miljoonaa lipastoa, jotka ovat aiheuttaneet Yhdysvalloissa kolmen alle nelivuotiaan lapsen kuoleman.

Ikean Yhdysvaltain-päällikkö Lars Petersen kehottaa NBC News (siirryt toiseen palveluun) -kanavalla asiakkaita palauttamaan Malm-lipastot niiden kaatumisriskin vuoksi.

Takaisinveto ei kuitenkaan Ikean viestinnän mukaan koske Suomea, vaan ainoastaan Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Viestinnästä kerrotaan myös, että Malm-lipaston kaatumisesta johtuvia loukkaantumisia ei ole tullut tietoon missään muualla kuin Pohjois-Amerikassa.

Ongelma oli tiedossa jo viime vuonna, ja Ikea yritti korjata sitä toimittamalla myymälöihin 300 000 ilmaista kiinnityssarjaa. Siitä huolimatta asiakkaiden kotona on edelleen epävarmasti seisovia lipastoja, joten lisätoimiin on syytä, Ikean tiedotteessa sanotaan.

Ikea on myös tarjoutunut lähettämään asiakkaiden kotiin asentajia, jotka kiinnittävät lipaston seinään, ellei se itseltä onnistu.

Kymmeniä turmia kalusteista joka päivä

Kaksivuotiaan poikansa menettänyt yhdysvaltalaisnainen on haastanut Ikean oikeuteen, koska katsoo, ettei yhtiö varoittanut kaatumisriskistä riittävästi. Yhtiö kiistää, että lipastot olisivat viallisia tai varoituksia ei olisi annettu.

Viranomaisten mukaan Yhdysvalloissa tuodaan joka 24. minuutti ensiapuun lapsi, joka on loukkaantunut jäätyään kaatuvan huonekalun tai putoavan television alle. Kuolintapauksia sattuu joka toinen viikko, tuoteturvallisuusvirasto kertoo.

Päivitys 28.6.2016 klo 10:50: Lisätty Ikean viestinnän kommentit.