Nokian vesikriisin viimeiset korvaukset maksuun

Nokian kaupunki on tehnyt hakemusten pohjalta kaikkiaan yli 800 korvauspäätöstä.Vahingonkorvauksia on maksettu yhteensä yli 600 000 euroa.

Kotimaa
Asukkaat hakevat säiliöautosta vettä pulloihin.
Nokian asukkaat hakevat säiliöautosta vettä pulloihin vesikriisin aikana joulukuussa 2007.Yle

Nokialla vuonna 2007 sattuneen vesikriisin viimeiset vahingonkorvaushakemukset on käsitelty. Juhannuksen alla allekirjoitettiin 172 päätöstä, joiden yhteissumma oli noin 20 000 euroa.

Kaupunki on maksanut korvauksia yli 800 nokialaiselle. Korvaussummat ovat olleet jopa tuhansia euroja. Valtaosa korvauspäätöksistä on tehty vuosina 2008-09.

Kaikkiaan vahingonkorvaushakemuksia tehtiin Nokian kaupungille yli 2600 kappaletta. Vakuutusyhtiö käsitteli niistä 1400.

Nokian kaupunki saattaa saada vieläkin vahingonkorvaushakemuksia kriisiin liittyen.

Nokian jätevedenpuhdistamon yhdysputki.
Nokian jätevedenpuhdistamon yhdysputki (katkaistu), josta vesikriisi sai alkunsa.Antti Eintola / Yle

Viemärivesi sairastutti

Nokian vesikriisi tapahtui yhdeksän vuotta sitten, kun vesijohtoverkostoon pääsi puhdistettua jätevettä. Noin kolmasosa kaupungin vesijohtoverkostosta likaantui.

Juomavesi oli paikoitellen käyttökiellossa jopa kolme kuukautta.

Vesikriisin aikana tuhansia ihmisiä sairastui vatsatauteihin.

Nokian kaupunki oikaisi tietoja korvauskäsittelystä kesäkuussa 2017. Katso uudet tiedot täältä.