1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Merkel Britannialle: "Kirsikoita ei poimita kakusta"

Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti Britanniaa siitä, että se ei voi pitää kaikkia etuuksia mutta luistaa velvollisuuksista.

Ulkomaat
Angela Merkel
Angela MerkelGregor Fischer / EPA

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo, että Britannia ei saa poimia EU:sta niitä osia mitä se haluaa. Merkel puhui Saksan liittopäivien alahuoneelle tiistaina ennen matkustamistaan Brysselin huippukokoukseen.

Merkelin mukaan kyse on esimerkiksi sisämarkkina-alueessa pysymisestä, ellei Britannia ole valmis neuvottelemaan esimerkiksi vapaasta liikkuvuudesta. Merkel sanoi, ettei Britannia ole saamassa erikoiskohtelua.

– Vakuutan, että neuvotteluissa ei tapahdu kirsikoiden poimimista kakusta. Täytyy tehdä, ja tulemme tekemään huomattavan selvä ero siinä, haluaako maa olla Euroopan unionin perheenjäsen vai ei, Merkel sivalsi puheessaan.

– Kuka tahansa haluaa jättää tämän perheen, ei voi odottaa, että kaikki velvollisuudet poistuisivat mutta kaikki edut pysyisivät, hän jatkoi.

Merkel muistutti myös, että Norja ei ole koskaan ollut EU:n jäsen. Norja saa Merkelin mukaan kuulua sisämarkkinoihin, koska "vastalahjaksi se hyväksyy muun muassa vapaan liikkuvuuden EU:sta".

Lisäksi Merkel vakuutti, että EU on tarpeeksi vahva selviytymään Britannian erosta.