Yleisötapahtumien moniottelija Arto Pippuri: Yhteisöllisyydelle on kestotilaus

Kitara Mersun kontissa opettamaan, keikalle, kaupunginvaltuustoon, yhdistystoimintaan tai kesäjoensuulaisia Laulupuistoon laulattamaan. Sellainen mies on joensuulainen Arto Pippuri, josta tuntuu riittävän hyvällä asenteella vaikka kuinka moneen puuhaan.

Kotimaa
Oopettaja/muusikko Arto Pippuri esiintymislavalla.
Raimo Öystilä

Arto Pippuri tunnetaan Joensuussa monen asian miehenä. Tulipa puheeksi opettajien arki, kaupunginvaltuuston päätökset, Laulupuiston yhteislaulutilaisuudet, Parafest, tai Ilovaarirock, yhteinen nimittäjä on helppo nimetä. Pippuri on mukana muun muassa näissä töminöissä.

Arto Pippurin opintie vei hänet kotoa Savonrannan Säimenestä Kerimäelle yksin kymmenvuotiaana. Vanhemmat halusivat pojan oppikouluun.

Arvostan vuosi vuodelta enemmän vanhempieni suorestaan oudon avarakatseista ratkaisua.

Arto Pippuri

– Arvostan vuosi vuodelta enemmän vanhempieni suorestaan oudon avarakatseista ratkaisua. Taustani ovat vaatimattomat, joten oppikoulu ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olihan se aikamoista, niin pienenä joutua arkiviikoiksi kokonaan eroon perheestä. Mutta sellainen oli maan tapa tuolloin, nyt jo eläkkeellä oleva opettaja Arto Pippuri muistelee.

Keskikouluaikaan löytyi kaveriksi kitara, joka on siitä lähtien kulkenut Pippurin matkassa - ja määrännyt matkan suuntaakin monesti.

– Kerimäellä saatiin poikien kanssa ensimmäiset kitarat ja perustettiin heti bändi. Tärkeintä oli aluksi keksiä bändille nimi, siitä tuli The Saints. Kukaan ei tietenkään osannut soittaa, mutta kovasti oltiin rokkareita ja mukavaa oli, Arto Pippuri muistelee hilpeänä.

Lukiovuosina Liperissä alkoi jo soittokin sujua. Kitarat soivatkin sen verran innokkaasti, että Pippurin lukio venähti opettajien määräyksestä hieman tavalllista pidemmäksi.

– Vielä lukiossa olin painokkaasti sitä mieltä, että on kaksi ammattia, joita en edes kohti katso. Toinen oli pappi, ja toinen opettaja. Näin tässä kuitenkin kävi, että perhettä on elätetty musiikin lehtorin tilipussilla, Arto Pippuri kertoo.

Pippuri ei pelännyt Paulaa

Mies ja kitara reissasivat ahkerasti keikoilla myös opettajavuosina. Eero Avenin kanssa koluttiin aluksi Lappi pieninpiä perukoita myöten niin tarkkaan, että Lapin matkailua ei sittemmin ole edes harkittu.

– Beritin kanssa soitettiin seuraavaksi pari vuotta, ja sitten kierrettiin jo koko Suomea ja Ruotsiin asti. Usein keikoille lähdettiin jo perjantaina aamupäivällä ja kesäaikaan tien päällä meni useampi viikko pötköön.

1970-luvulla Arto Pippuri kävi papin puheilla vaimonsa Elinan kanssa, ja keikkaili Paula Koivuniemen taustabändissä.

Paula Koivuniemeä Arto Pippuri arvostaa muusikkona korkealle.

– Hän on erittäin tarkkakorvainen ja vaativa bändilleen. Mutta sitten kun bändi hoiti hommansa viimeisen päälle, niin kyllä sieltä tuli kiitostakin. Tosin, tuli sieltä risujakin, jos joku meni pieleen - ja joskus tietysti meni, Pippuri nauraa.

– Meni vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä, että saattoi olla 150 keikkaakin vuodessa. Se tietysti tarkoitti sitä, että en ole ollut kotona paljoa häiritsemässä. Vakavasti puhuen, kyllä vaimo jäi liian yksin kotivastuiden ja kehitysvammaisen tyttäremme kanssa, Pippuri miettii taakse jääneitä vuosikymmeniä.

Ilosaari yhteisöllisyyden näyttämönä

Arto Pippuri esiintyi ensimmäisen kerran Joensuun Ilosaaressa vuonna 1972, järjestyksessään toisessa Ilosaarirockissa.

– Kuorma-auton lavalla komeasti soitettiin, bändin nimi oli Elegia. Ei kukaan silloin osannut edes uneksia, että Ilosaarirock kasvaisi joskus niin isoksi, ettei se meinaa mahtua edes Laulurinteelle, Pippuri muistelee.

Vuonna 1991 Ilosaarirock sai kaverikseen Ilovaarirockin, josta tuli muutamassa vuodessa nostalgisten toivioretkien suosikkikohde. Lippujono kiemurteli pitkin kaupungin katuja, kun entiset nuoret halusivat tavata toisiaan oman nuoruutensa tunnelmissa.

– Jo ensimmäiseen Ilovaarirockiin tuli yli tuhat kuulijaa. Me järjestäjät olimme aivan ällikällä lyötyjä. Juuri niihin aikoihin 60-luvun nostalgia alkoi nostaa päätään, ja se näkyi Ilosaaressa kävijävyörynä, Pippuri kertoo.

Minä en ole kesämökki-ihmisiä. Vaikka olisi kuinka hieno mökki, niin viimeistään toisena päivänä on päästävä takaisin kaupunkiin.

ArtoPippuri

Yhteislaulua, valtuustotyötä ja Parafestiä

– Minä en ole kesämökki-ihmisiä. Vaikka olisi kuinka hieno mökki, niin viimeistään toisena päivänä on päästävä takaisin kaupunkiin. Viihdyn ihmisten parissa, siksi varmaan näitä erilaisia tapahtumiakin haluan olla puuhaamassa, Pippuri pohtii.

Musiikinlehtori on ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä, mutta tahti ei ole hidastunut.

Nykyisin Arto Pippuri muun muassa toimii Joensuun kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana, vetää kehitysvammaisten Parafest-kulttuurifestivaalia, laulattaa kaupunkilaisia Laulupuiston yhteislauluilloissa ja puuhaa mukana Ilovaarirockissa.

–Olen painavasti sitä mieltä, että ihmisillä on nykyisin liian kiire. Yhteisöllisyyden kaipuu on ilmiselvä, sen huomaa näissä yleisötapahtumissa vuosi vuoden jälkeen, Pippuri pohtii.

Kaiken muun oheen Pippuri kaipailee Joensuuhun vielä poikakuoroa.

– Minulla oli 90-luvulla ilo toimia vuosikausia ison poikakuoron vetäjänä. Se on ollut yksi antoisimmista tehtävistäni. Ajattele nyt, 55 poikaa esikouluikäisistä lukiolaisiin yhdessä laulamassa ja kasvamassa! Sellainen miesten kasvatusalusta pitäisi jotenkin saada Joensuuhun uudestaan eloon, Pippuri miettii.

Arto Pippuri on Radio Suomen Sunnuntaivieraana 3.7. klo 15.03.