Sähköpalo tulee usein kello kaulassa – kilinään kannattaa myös reagoida

Noin kolmasosa tulipaloista lähtee liikkeelle sähkölaitteista. Useimmin sähköpalo saa alkunsa liedestä. Tulipalon torjuntaan auttaa huolellisuus, siisteys sekä tietenkin asianmukaiset alkusammutusvälineet.

Kotimaa
Sähköjohto pistorasiassa.
Ilkka Kemppinen / Yle

Sähköpaloa ennakoiviin varoitusmerkkeihin ei suhtauduta kyllin vakavasti. – Palot johtuvat usein käyttäjien virheistä. Monesti laitteen viallisuus havaitaan, mutta käyttöä jatketaan silti. Sulakkeen palaessa toistuvasti saatetaan vain tyytyä vaihtamaan sulake uudelleen ja uudelleen, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Tuomas Pälviä harmittelee. Suomessa sattuu parisentuhatta sähköperäistä paloa tai palon alkua vuodessa. Sähköpaloiksi luokitellaan esimerkiksi palot, jotka syttyvät kiukaan yllä kuivuneista vaatteista, sähkölaitteen tai -asennuksen vioista tai vaikka keittiökoneen sisään kerääntyneistä vehnäjauhoista.

Varsin usein sähköpalo saa alkunsa liedelle unohtuneista esineistä. Lapset tai lemmikit saattavat kytkeä lieden päälle huomaamatta. Kuumat levyt säteilevät voimakkaasti lämpöä ja voivat sytyttää lähellä olevan materiaalin.

Vanhassa pistorasiassa vara parempi

Sähkölaitteisiin tulee vikoja vaativan käytön tai hyvin pitkän käyttöiän seurauksena.

Myös pistorasioissa ilmenevät viat, kuten johdon poikki palaminen tai pohjan sulaminen aiheuttavat paloja. Liperiläinen Yrjö Aspiala on tehnyt sähköasentajan töitä jo viisi vuosikymmentä, eikä ihmettele nykyisten pistorasioiden syttymisherkkyyttä.

– Nykyaikaisen sähkörasian jousella toimiva painoliitin ei tahdo kestää kovaa virtaa, vaan lämpenee herkästi. Lämpenemisen vuoksi pistorasian kosketus huononee, mikä taas aiheuttaa lisää lämpenemistä. Rungon materiaalin sulaessa liitin menee täysin pilalle, Aspiala kuvailee.

Myös Pälviä kertoo painoliitäntäisen pistorasian kärsivän huomattavasti mekaanisesta rasituksesta laitteiden kytkennän ja irrottamisen yhteydessä, mikä voi pahimmillaan johtaa paloon.

– Nykypistorasiassa ahtaassa tilassa oleva muovi kiinnitettynä esimerkiksi puumateriaaliin, tai rasian lähettyville kerääntynyt helposti syttyvä pöly ovat omiaan palon sytykkeeksi, Pälviä linjaa.

Vanhemmissa ruuviliitäntäisissä pistorasioissa riski on Aspialan mukaan pienempi. Niissä myös runko on palamatonta ja sulamatonta materiaalia.

– Ongelma poistuisi jos edelleen tehtäisiin ruuviliitäntäisiä pistorasioita. Nämä nykyrasiat on selvästi tehty urakkamiehiä ajatellen, kun ne on niin nopea kiinnittää ilman työkalujakin, Aspiala sättii.

Valmistajien ja tarkastajien tulisi Aspialan mielestä testata ja parannella nykymallisia pistorasioita palojen vähentämiseksi.

Alkavan palon voi pysäyttää siisteydellä

Riskienhallintapäällikkö Pälviä kehottaa lomalle lähtijöitä jättämään kotinsa mahdollisimman turvalliseen kuntoon.

– Paikat kannattaa jättää siisteiksi ja tarpeettomien sähkölaitteiden töpselit kannattaa irrottaa pistorasioista.

Suurten sähkölaitteiden siirto ja puhdistaminen kerran pari vuodessa kannattaa ottaa ohjelmaan.

– Imuroida voi myös laitteen sisäpuolta jostain luukusta käsin, kunhan töpselin ensin irrottaa, Pälviä ohjeistaa.