Tavis haastoi kapteenin – Cameronin ja Johnsonin paini alkoi jo eliittikoulussa

Boris Johnson ja David Cameron kävivät samaa koulua ja yliopistoa. Johnson oli johtajatyyppi, jota Cameronkin katsoi ylöspäin. Cameron väittää kuitenkin voittaneensa Johnsonin painiottelussa.

Brexit
Boris Johnson ja David Cameron ovat Etonin eliittikoulun kasvatteja.
Boris Johnson ja David Cameron ovat Etonin eliittikoulun kasvatteja. Facundo Arrizabalaga / EPA

Britannian tulevaisuudessa siintävä EU-ero eli Brexit henkilöityy eroavaan pääministeri David Cameroniin ja vastaleiriä johtoneeseen Boris Johnsoniin, joka ilmoitti torstaina yllättäen jättäytyvänsä pois pääministerikisasta.

Cameron ja Johnson olivat Brexit-kampanjoinnin aikana kiinnostava vastapari, sillä miehet tuntevat toisensa jo lapsuudesta.

Heidän pitkäaikaisesta vihasuhteestaan liikkuu hurjia juttuja, joita he itse ruokkivat.

Cameron ja Johnson ovat samasta puolueesta, mutta eri mieltä monista asioista.
Cameron ja Johnson ovat samasta puolueesta, mutta eri mieltä monista asioista.Will Oliver / EPA

Painia kabinetissa?

Eräs tarina on viime vuodelta, jolloin Cameron oli pääministerinä ja Johnson vielä Lontoon pormestarina. Tarinan mukaan he ajautuivat painiotteluun (siirryt toiseen palveluun).

Todellisista tapahtumista on hivenen erilaisia versioita: mitä otteita miehet käyttivät, kierivätkö he lattialla vai repivätkö toisiaan pöydän yli vai vetivätkö vain paperinivaskaa?

Entä mikä ajoi heidät painiotteluun? Raha, tai tarkemmin Lontoon talousapu.

Cameron ja Johnson olivat käyneet Lontoon talousavusta kiivaan kabinettineuvottelun. Johnson oli halunnut nähdä, mitä asiakirjoja ja muistiinpanoja pääministerillä on edessään. Cameronin kieltäydyttyä näyttämästä papereita, oli Johnson tarttunut niihin. Cameron ei kuitenkaan ollut päästänyt irti.

Channel 4 -kanavan politiikan toimittajan Michael Crickin kuuleman tarinan mukaan raavaat miehet ottelivat kuin pojannulikat.

Sekä Cameronin että Johsonin kerrotaan levittäneen painitarinaa. Luonnollisesti kumpikin väittää voittaneensa ottelun. (siirryt toiseen palveluun)

Vähätellyt aikuisenakin 

Cameronin ja Johnsonin tuttavuus, ja keskinäinen kilpailu, alkoi Etonin poikakoulussa (siirryt toiseen palveluun), jonne he 13-vuotiaina menivät.

Vuonna 1440 perustettu Eton on arvostettu poikien sisäoppilaitos Berkshiressa, Lontoon länsipuolella.

Valtaosa oppilaista tulee yhteiskunnan yläluokasta, sillä lukukausimaksut ovat korkeat. Etonin käyneisiin kuuluu useita kuningashuoneen jäseniä ja poliittisia johtajia.

Koulukaverit muistelevat Johnsonia johtajatyyppinä.
Johnsonia kuvataan luontaiseksi johtajatyypiksi. Facundo Arrizabalaga / EPA

Johnson on 52-vuotias, Cameron häntä kaksi vuotta nuorempi.

Etonin oppilaskunnassa on tiukka marssijärjestys ylä- ja alaluokkalaisten välillä. Niinpä Johnson muistelee edelleen pääministeriä "pikku- ja vähä-Cameronina."

Hänelle tasavertainen Cameron on vain Davidin isoveli Alex, joka kävi samaa Etonin koulua.

Sisko: Johnson yhä Cameronin johtaja

Ulospäin suuntautunut Johnson oli jo lapsena johtajatyyppiä. Hänet valittiin Etonin headboyksi eli johtajapojaksi.

Muut oppilaat kutsuivat häntä kapteeniksi.

Cameron ei erottunut joukosta. Koulukaverit kuvailevat häntä tavalliseksi pojaksi.

Johnsonin sisko väittää BBC:n dokumenttielokuvassa, että kouluaikainen hegemonia on säilynyt aikuisenakin.

– On aika söpöä, kun he ovat yhdessä. Vaikka David Cameron on Borista pidempi, hän katsoo yhä veljeäni ylöspäin ikään kuin Boris olisi yhä johtajapoika, Rachel Johnson sanoo.

Cameronin näkemys suhteesta Johnsoniin on täysin erilainen.

Samaan yliopistoon ja klubiin  

Cameron ja Johnson jatkoivat kumpikin Etonista Oxfordin yliopistoon. Cameron opiskeli filosofiaa sekä yhteiskunta- ja taloustieteitä. Humanisti Johnson opiskeli kieliä.

Heidän tiensä yhdistyivät Oxfordissakin opiskelijoidenBullingdon Clubissa (siirryt toiseen palveluun).

Johnson tuli jo toimittajana tunnetuksi EU-kriittisyydestään.
Johnson tuli jo 1990-luvulla toimittajana tunnetuksi EU-kriittisyydestään. Will Oliver / EPA

EU-vastustajan isä oli eurokraatti 

Cameronin isä on pörssivälittäjä ja äiti aatelinen. Johnsonin äiti oli taiteilija ja isä virkamies, joka työskenteli muun muassa Euroopan komissiossa.

Hänen EU-vastaisuutensa saattaa siis olla jo lapsuuden perua.

Johnson ryhtyi valmistuttuaan toimittajaksi. Hän työskenteli 1990-luvulla The Daily Telegraph -lehden kirjeenvaihtajana Brysselissä ja tuli tunnetuksi EU:ta voimakkaasti ja värikkäällä tavalla kritisoivista artikkeleistaan.

Toimittajanuran jälkeen Johnson lähti politiikkaan. Hän oli Lontoon pormestarina kahdeksan vuotta, aina tämän vuoden kevääseen saakka.

Cameron ja Johnson hautasivat keväällä hetkeksi sotakirveensä ja kampanjoivat yhdessä Zac Goldsmithia Lontoon pormestariksi.
Cameron ja Johnson hautasivat keväällä hetkeksi sotakirveensä ja kampanjoivat yhdessä Zac Goldsmithia Lontoon pormestariksi. Will Oliver / EPA

Cameron oppi arvostamaan EU:ta

Cameron työskenteli yliopiston jälkeen konservatiiivipuolueen tutkimuslaitoksessa ja pääministeri John Majorin avustajana. Ennen paluutaan politiikkaan hän oli pr-alalla.

Myös Cameron tunnetaan EU-kriittisenä (siirryt toiseen palveluun). Hän vastustaa yhteisvaluutta euroa, mutta ei haluaisi maansa eroavan unionista.

Pääministerinä Cameronin suhtautuminen EU:hun on tullut myönteisemmäksi. Kaikki huipentui Brexit-äänestykseen, johon lisäkierroksia toi arkkivihollinen Johnson vastakkaisen leirin johtajana.

Sen, kuinka kabinetissa käyty painiottelu päättyi, tietävät vain Cameron ja Johnson. Brexit-kamppailun tuloksen puolestaan tietää koko maailma.

Se on ottelu, jonka Cameron hävisi.

Lähteet: The Guardian, The Telegraph, The Week, Politico, Reuters