Sukkahousutehtaan tytöt – Oili, Maikki ja Satu neulovat viimeiset kotimaiset sukkikset

Oili, Maikki ja Satu ovat tehneet sukkahousuja aina. Maikki on ommellut saumaa, Oili on tehnyt kärkeä, Satu ommellut legginsien pitsejä. Vaimot, kuten naisia Torniossa kutsutaan, ovat taikoneet langasta satoja miljoonia sukkahousuja. Oili, Maikki ja Satu jäävät viimeisiksi kotimaisten sukkahousujen tekijöiksi, kun Nanso Group sulkee tehtaan marraskuussa.

sukkahousut
Työntekijöitä Nanson sukkahousutehtaalla.
Viena Mäkitalo tarkistaa valmiit sukkahousut yksitellen Tornion sukkahoustehtaalla. Minna Aula / Yle

Tehtaan portista käveltiin suoraan sisään ja kysyttiin töitä. Nousu oli valtavaa.

Kun Marja-Leena 'Maikki' Hytönen astui ensimmäistä kertaa sukkahousutehtaan portista sisään minihameessaan, hän oli juuri mennyt naimisiin. Maikki oli vasta 17-vuotias, mutta naimisiin oli ollut pakko mennä, jotta hän pääsi rakastettunsa kanssa asumaan saman katon alle. Elettiin kevättä vuonna 1969.

– Tuohon aikaan susiparit eivät voineet Torniossa muuttaa yhteen. Me saimme kyllä remontoida yhteistä kotia, mutta sitten meille sanottiin, että pitää olla naimisissa, että saamme muuttaa yhdessä siihen.

Koska Maikki oli tuore vaimo, kukaan ei osannut tehtaalla epäillä, että tyttö oli alaikäinen.

Kun iltatuureihin kysyttiin vapaaehtoisia, Maikki vastasi hennolla äänellä, että hän voi tehdä iltavuorot. Seuraavalla viikolla Maikki teki aamuvuorot.

– Kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, että olin vasta 17-vuotias. Siihen aikaan tehtaalle tuli joka päivä uutta porukkaa töihin. Tehtaalle käveltiin suoraan portista sisään ja kysyttiin töitä. Se oli valtavaa se nousu, Maikki hämmästelee ja haukkaa palan kakkua.

– Vasta elokuussa palkanlaskija taisi ohimennen kysyä, eikö kukaan ollut kertonut minulle, että alaikäisenä ei saa tehdä täyttä työviikkoa ja vuorotyötä.

Me ainakin uskoimme, että meille sopi minihame

Maikin ensimmäinen työ oli pujottaa vyötärökuminauha niin sanottujen kanyylisukkahousujen vyötärölle. Kuminauhassa oli reikiä, jotta vyötärön sai kiristettyä napilla.

Syy sukkahousujen räjähdysmäiseen suosioon oli minihame. Minihametta käyttivät kaikki – sääriin katsomatta. Minihameen kanssa sopivat paremmin sukkahousut kuin sukat. Paljain säärin ei tuolloin ollut vielä tapana kulkea.

– Kaikki käyttivät minihameita. Me ainakin uskoimme, että meille sopi minihame, Maikki nauraa raikuvaa naurua kahvihuoneessa, jota tehtaan tytöt kutsuvat terapiahuoneeksi.

Ompelukone Nanson sukkahousutehtaalla.
Tornion sukkahousutehtaan neulomon koneet pysähtyvät lopullisesti syksyllä.Minna Aula /Yle

Terapiahuoneen pyöreän pöydän ääressä kahvittelevat myös Oili Vuokila ja Satu Myllymäki.

– Me käytimme minihametta, koska se oli muotia, toteaa Oili lakoniseen, mutta humoristiseen tyyliinsä.

Kun Oili tuli kysymään tehtaalta töitä vuonna 1970, hänelle tehtiin näppäryystesti. Testissä piti asetella puutikkuja laudalla eri asentoihin. Oili läpäisi testin ja häneltä kysyttiin aloittaako hän työt seuraavana aamuna vai jääkö tehtaalle heti. Oili jäi heti.

Hallitanssiaisissa talo tarjosi olutta ja lonkeroa. Nousu oli valtavaa.

Maikki esittelee valokuvia, joissa on nuoria tyttöjä vaaleansinissä tehdastakeissa. Takit olivat nailonia ja hirveän hiostavia. Yhdellä tytöllä on kuvassa papiljotit päässään.

– Jos oli illalla menoja, niin saatettiin pitää päivä töissä paplareita ja jos hyvin sattui, niin joku työkaveri saattoi tehdä kampauksen valmiiksi töiden päätyttyä.

Sukkahousuja meni kaupaksi kuin siimaa ja sukkahousutuotanto moninkertaistui. Maikki muistelee, että tehdassaleja avattiin joka vuosi 1970-luvulla.

– Ennen kuin uuteen saliin tuotiin koneet, me pidimme hallitanssiaiset.

– Ne olivat hauskoja juhlia. Talo tarjosi jonkun verran olutta ja lonkeroa. Pihalla paistettiin makkaraa. Ei ollut kiellettyä, etteikö laukussa saanut olla jotain omia pulloja matkassa. Nehän saattoivat olla joskus aika kosteita juhlia.

Parhaimmillaan sukkahousutehtaalla oli töissä tuhat ihmistä, pääasiassa naisia, mutta myös laitosmiehiä. Nyt työntekijöitä on reilu sata.

Juhlissa soitti aina myös oikea tanssiorkesteri. Maikki muistaa tämän erityisen hyvin, koska hänen oma miehensä oli soittaja.

– Mieheni oli sellainen kyläsoittaja ja hänellä oli orkesteri. Hän oli useimmiten soittamassa tansseissa.

– Me tanssimme aina hallin valmiiksi. Seuraavalla viikolla me siivosimme sen, ennen kuin koneita oli mahdollista alkaa asentaa, Maikki nauraa.

Sukkahousutehtaan tyttöjen piti olla paitsi näppäriä, myös nopeita käsistään. Niin sanotut kellokallet saattoivat kytätä päivänkin ompelijan olan takana ja mitata aikaa, kuinka nopeasti ja tehokkaasti ompelijan käsi pelasi. Kaikki turhat liikkeet piti karsia tehokkuuden nimissä.

– Silloin käytettiin amerikkalaista, niin sanottua mt-menetelmää, Oili toteaa kuivasti, mutta pilke silmäkulmassa.

Mikä se on?

– Se on muorin tappo -menetelmä, Oili nauraa.

Jos oli tarpeeksi tehokas ja tulosta syntyi, pääsi sukkahousuja tekemään urakalla. Urakoista tienasi hyvin. Tytöt kertovat, että alussa kun tehdas oli oikein voimissaan, niin ylitöitäkin sai tehdä paljon.

Vanhoja valokuvia Nanson sukkahousutehtaan työntekijöistä.
Maikki Hytösen kotialbumin kuva Tornion sukkahousutehtaalta. 1970-luvulla tytöt käyttivät hiostavia nylontakkeja töissä.Elina Jämsén / Yle

– Ennen kesälomia painoimme töitä puolitoista kuukautta kuin mielenköyhät, Maikki muistelee sukkahousuteollisuuden kulta-aikaa.

– Oli kiva jäädä lomalle, kun oli tienannut hyvin rahaa.

Kun työnjohtaja esitteli meille ensimmäistä kertaa leggarit, niin me rupesimme nauramaan

Satu Myllymäki oli niin ikään ahkera työntekijä ja tienasi hyvin 90-luvulla. Ommeltavaa riitti, vaikka maata kuritti lama.

Maikki jakoi tuohon aikaan töitä ja toi Sadulle hänen ensimmäisenä työpäivänään ristikkokärryllisen leggingsejä, joihin piti ommella pitsireunukset lahkeensuihin.

– Se kori oli pidempi kuin minä. Sanoin Maikille, joka oli silloin työnjakaja, että toitko sinä minulle heti viikon työt, Satu nauraa.

Nopeasti näppärä tyttö kuitenkin ompeli pitsit: pian ei yksi kärryllinen päivässä riittänyt.

Tehtaalla tehtiin tuolloin myös alusvaatteita, tai aluvaatteita, kuten Maikki sanoo. Leggingseistä tuli 90-luvulla hoteinta hottia, vaikka leggarit oli sukkisten kovin kilpakumppani ja vihollinen.

Maikki kertoo, että naisilla ei ollut ennen ollut omia pitkiksiä, vaan jos tarvittiin lämmintä päälle, lainattiin velipojan kalsareita.

– Kun meidän työnjohtajamme esitteli meille ensimmäistä kertaa legginsit, minä aloin nauraa.

Työnjohtaja kertoi, että saksalaiset naiset käyttivät sifonkihameen kanssa legginsejä.

– Me olimme sitä mieltä, että me emme kulje sillä tavalla. Jos me laitamme hameen päälle, niin me laitamme sukkahousut jalkaan. Silläpä leggingseistä tulikin aluasu.

Maikki muistaa, että Kesko tilasi aluksi 5 000 paria naisten leggareita, sitten jo 50 000 ja pian jo yli sitten yli 100 000 paria.

Kahvitunti on ollut aina päivän pelastus

Miten vaimot ovat jaksaneet tehdä monta vuosikymmentä sukkia? Miten esimerkiksi Maikki on jaksanut tehdä monta kymmentä vuotta samaa työvaihetta, sukan kärkeä? Miten Oili on jaksanut puurtaa saumoja lähes viisikymmentä vuotta?

– Ei se raskasta ole ollut, Maikki sanoo.

– Se on ollut yksitoikkoista. Minä olen laulanut päässäni kaikki lastenlaulut läpi ja miettinyt iltaa, että mitähän sitä tekisi. Kahvitunti on tietenkin ollut aina päivän pelastus. Siellä on päässyt aina kavereiden kanssa rupattelemaan ihan muita asioita.

Sukkahousujen kuivauskone Nanson sukkahousutehtaalla.
Tässä kuumassa kaapissa kuivataan väripestyyjä sukkahousuja.Elina Jämsén / Yle

Marjastus, hiihto, uiminen ja Sadulla jooga ja tankotanssi ovat auttaneet jaksamaan. Harrastuksissa on käyty iltaisin myös Ruotsissa.

– Nuorempana kävimme Haaparannan puolella hiihtämässä. Sinne tulivat ensimmäiset valaistut ladut. Ruotsiin pääsi silloinkin kävelemällä. Rajalla istui tuttu tullimies, jolle vain heilautimme kättä mennessämme. Uimahallikin oli Haaparannalla, Maikki muistelee.

Me emme pärjää halpatyövoimalle millään

Vielä 1970-luvulla sukkahousujen saumoja ommeltiin ompelukoneella käsin.

Nyt ihmistä tarvitaan valvomaan robottien työtä sekä asettamaan ommeltavia sukankappaleita koneisiin. Langat voivat mennä koneelta solmuun tai voi tulla joku muu oikosulku.

– Automaatiokoneiden tultua työstä tuli raskaampaa, toteaa Oili yllättäen.

Kone alkoi määrätä tahdin, kun aiemmin sen oli tehnyt ihminen.

Yhtään hitaammin, mutta ei myöskään nopeammin voi sukkia tehdä. Urakkatyöt loppuivat robottien myötä.

Esimerkiksi Oili ja kone tekevät 1 700 kärkeä neljässä tunnissa. Tehtaalla istutaan neljä tuntia yhdellä koneella ja neljä tuntia seistään toisella koneella.

Työntekijä Nanson sukkahousutehtaalla.
Nanson Tornion sukkahousutehtaan koneet sammuvat syksyllä. Satu Myllymäki, Oili Vuokila ja muut tehtaan työntekijät näyttävät, kuinka viimeisiä sukkahousuja tehdään.

Tehtaan tytöt pohtivat terapiahuoneessa tehtaan lopettamisen syitä: palkasta tehtaan jatkaminen ei voi olla kiinni, palkka on nykyään niin pieni.

Sukkahousuja valmistetaan myös halpatuotantomaissa, kuten Aasiassa, Virossa ja Lähi-idässä.

– Me emme pärjää mitenkään halpatyövoimalle kilpailussa, Oili toteaa.

Satu sanoo, että materiaalikustannukset ovat paljon suurempia Suomessa kuin esimerkiksi Italiassa, jossa Voguen sukkahousuja ehkä jatkossa kudotaan.

– Olen itsekin ostanut suomalaiseltavaatetusalan yritykseltä jumppapukuja. Ne ovat kalliita mutta laadukkaita. Ja yksin minä en voi Suomea pelastaa, vaan kaikkien muidenkin pitäisi ostaa suomalaisia tuotteita, Satu pohtii.

Lähes viisikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun Maikki ja Oili kävelivät minihameissaan ja sukkahousuissaan ensimmäistä kertaa tehtaan portista sisäsään. Satukin on ehtinyt olla tehtaalla töissä lähes kolmekymmentä vuotta.

– Sukkahousujen käyttö on vähentynyt reippaasti, Oili pohtii kahvittelun lomassa.

– Ennen vanhaan pankkineideilläkin oli hienot sukkahousut ja sairaanhoitajillakin oli valkoiset sukkahousut. Nyt nämä legginsit ja pitkät housut ovat syrjäyttäneet sukkahousut.

Pesukoneita Nanson sukkahousutehtaalla.
1950-luvulta peräisin olevissa pesukoneissa kiinnitetään värit sukkahousuihin. Elina Jämsén / Yle

Parhaimmillaan tehtaassa neulottiin noin 10 miljoonaa paria sukkahousuja, viime vuosina enää puolet kovimpien vuosien määristä. Yhteensä tehdas on sylkenyt satoja miljoonia Norlyn-, Vogue-, Amar- ja Pirkka-sukkahousuja.

Käyttävätkö vaimot vielä sukkahousuja?

– Ei käytetä, kaikki nauravat.

– Vain silloin, kun on pakolla laitettava hame, eli kerran pari vuodessa, Oili letkauttaa.

– Me emme siis voi syyttää suomalaisia naisia tehtaan sulkemisesta, kun emme käytä itsekään sukkahousuja, Satu nauraa.

Oili toteaa, että myös muita kuin vaatetusalan tehtaita suljetaan: Lapin Kullan kaljatehdas lopetti muutama vuosi sitten Torniossa ja sieltäkin irtisanottiin sata naista.

– Mutta onhan it-alakin Suomessa auringonlaskun ala. Suomi on menettänyt valtavasti työpaikkoja viime aikoina. Joku tässä nyt mättää.

Ikäni olen tottunut tänne lähtemään. Mihinkä minä sitten menen?

Maikki olisi halunnut jatkaa vielä työntekoa. Naurun sijaan terapiahuoneen täyttää Maikin liikutuksesta värähtävä ääni.

– Ikäni olen tottunut tänne lähtemään joka päivä. Mihinkä sitä sitten menee?

– Me voisimme mennä eläkkeelle, mutta minä en haluaisi mennä, Maikki sanoo.

Hän olisi halunnut jatkaa ainakin kolme vuotta vielä, jotta 50 vuotta sukkahousutehtaan tyttönä olisi tullut täyteen.

Onko Maikki ylpeä siitä, että hän on saanut olla osa suomalaista vaateteollisuuden historiaa, vai tuntuuko tehtaan sulkeminen katkeralta lopulta?

– Kyllä minä voin olla ylpeä siitä, että olen tehnyt niin pitkän rupeaman samassa työpaikassa, vaikka nimi tehtaan katolla on vaihtunut joskus tiuhaankin tahtiin, Maikki sanoo. Nanso jää tehtaan viimeisimmäksi omistajaksi.

Työntekijä Nanson sukkahousutehtaalla.
Maikki Hytösellä on nauru herkässä, vaikka hän olisi halunnut jatkaa töitä tehtaalla. Pian olisi tullut 50 vuotta täyteen sukkahoustehtaan tyttönä.Yle

Maikki on ilmoittanut sukulaisrouvalle, että hän voisi tehdä siivoustöitä tämän yrityksessä muutaman tunnin päivässä.

– Mutta sen sanon, että yhtään ilmaista työtuntia en tee, hän toteaa topakasti.

Sadulla riittäisi taitoa perustaa vaikka oma vaateputiikki, mutta hänen mielestään riskit vaatetusalan perustamiseen ovat tällä hetkellä liian suuret. Fysioterapeutin ammatti kiinnostaisi: töitä ainakin riittäisi, istumatyöläiset pullistelevine välilevyineen pitänevät siitä huolen.

Töitä pitäisi kuitenkin saada ja paikkakunnalla pysyä, koska koteja on hankala saada kaupaksi, kun työpaikat paikkakunnalla vähenevät. Tehtaalla on töissä monia pariskuntia, jotka uhkaavat jäädä työttämiksi.

Hallitanssiaisia ei tehtaan lopettaessa pidetä, vaikka tilaa tanssia olisi, kun koneet viedään pois.

Sinä päivänä, kun koneet tehtaassa ovat pysähtyneet ja koneita aletaan kärrätä kuorma-autoihin, vaimot aikovat tehdä kynttiläkujan tehtaan porteille.

Maikilla on idea: kynttiläkujassa voitaisiin käyttää sukkahousuja.

– Mie tehin kerran sellaisia sukkahousulyhtyjä, kun asuin omakotitalossa. Mie tein kujan sukkahousukynttilöistä ja vieraat olivat aivan ihastuksissaan niistä.

– Laitoin sukkahousunlahkeita puuhun roikkumaan, lasikupin sukkahosujen sisälle ja kynttilän sinne palamaan.

– Kuinka upean näköistä se oli, kun valo nousi sukkahousun lahjetta pitkin!

Muut vaimot eivät taida oikein ymmärtää Maikin visiota. Marraskuun lopussa selvinnee, millaisia sukkahousukynttilöitä Maikki tarkoittaa.