Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että puolue ottaa kantaa EU-jäsenyyttä koskevaan kansanäänestykseen vasta vaaliohjelmassaan vuodenvaihteessa 2018-2019. Hän myös painotti, ettei puheenjohtaja päätä perussuomalaisten kantaa, vaan päätös kuuluu puolueen jäsenille.
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän mukaan Soinin olisi hallituspuolueen puheenjohtajana ja istuvan hallituksen ulkoministerinä mahdotonta pohtia äänekkästi ajatusta Suomen EU-kansanäänestyksestä.
– Perussuomalaiset on sitoutunut hallitusohjelmaan ja sen EU-linjaukseen, eikä Sipilän hallituksen EU-linjauksessa ole mainittu mitään näin radikaalin suunnanmuutoksen mahdollisuudesta Suomen EU-politiikassa, Jokisipilä muistuttaa.
Jokisipilä pitää optimistisena Soinin suunnitelmaa, jonka mukaan puolueen kanta kansanäänestykseen muotoiltaisiin vasta 2,5 vuoden päästä vaaliohjelmassa.
– No ainakin se on jonkin verran optimistinen näkemys, että tuo keskustelu onnistuttaisiin siirtämään noin pitkän ajan päähän tulevaisuuteen. On selvää, että ympäri Eurooppaa, Suomi mukaan lukien, EU-kriittiset piirit ovat saaneet Brexitistä tuulta purjeisiinsa.
Saako Soini haastajan vuoden 2017 puoluekokouksessa?
Perussuomalaisten sisältä on jo kuulunut kansanäänestykselle myönteisiä puheenvuoroja. Esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho pitää Suomessa järjestettävää EU-kansanäänestystä realistisena vaihtoehtona. Jokisipilä uskoo aiheen nousevan esiin perussuomalaisten kesän 2017 puoluekokouksessa.
– Voisin pitää jonkunlaisena ihmeenä, jos EU-kriittisen puolueen riveistä ei tästä, näin isosta asiasta, ala kummuta keskustelua. Ja kuka tietää, sieltä saattaa näistä EU-kriittisistä joukoista jopa nousta puheenjohtaja Soinille haastaja kesän 2017 puoluekokoukseen.
Perussuomalainen puolue syntyi alun perin vastustamaan ja kritisoimaan Suomen EU-jäsenyyttä. Kansanäänestyksen toteutuminen olisikin Jokisipilän mielestä "pitkän linjan voitto ja suuren eksistentiaalisen linjan täyttymys".
Toisaalta Jokisipilä muistuttaa, että vuoden 2016 perussuomalaiset on aika lailla erilainen liike kuin 1990-luvun perussuomalaiset.
– Ennen kaikkea on tietysti olennaista, että puolue on hallituksessa.
Jokisipilän mukaan vuoden 2015 puoluekokouksessa ei vaadittu äänestystä Suomen EU-jäsenyydestä. Perussuomalaisten nykylinja pyrkii estämään liittovaltion kehityksen ja siirtämään päätösvaltaa unionin tasolta takaisin kansallisvaltioille.
Jokisipilä näkee, että hallituspuolue perussuomalaisilla on nyt menossa "nahanluonti suhteessa EU:hun".
EU-kritiikille tilausta - Väyrynen jo apajilla
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen keräsi kokoon kansalaisaloiteen, jossa vaadittiin kansanäänestyksen järjestämistä Suomen kuulumisesta euroalueeseen. Väyrynen on myös perustanut Suomen euroeroa kannattavan kansalaispuolueen. Jokisipilä uskoo vanhan ketun haistaneen, että tiukalle EU-kritiikille on tilausta.
– Väyrynen on tämän ainakin haistanut ja kokenut kettu Väyrynen tietysti osaa päätellä, mistä päin tuuli puhaltaa.








