Suomen vilkkain väylä vetää sittenkin, tietyöt hidastaneet liikennettä odotettua vähemmän

Kehä ykkösen kesäremontti on sujunut odotettua kivuttomammin. Liikenneviraston selvitysten mukaan viivytys on ollut keskimäärin kymmenisen minuuttia.

Kotimaa
grafiikka Kehä I parannuskohteet
Yle Uutisgrafiikka

Kehä ykkösen liikenne on uusien remonttien aikana sujunut odotettua paremmin. Liikenneviraston tietojen mukaan keskimääräiset hidastukset ovat olleet kymmenen minuutin mittaisia.

Ennakoimme suurempia haittavaikutuksia.

Jarmo Nirhamo

Eniten harmia on ollut itään päin suuntautuvalle liikenteelle iltapäiväruuhkan aikaan. Silloin hidastus on ollut noin 15 minuuttia.

Perusparannustyö alkoi Kehä ykkösellä maaliskuussa ja se kestää ensi vuoden syksyyn. Töitä tehdään Hämeenlinnanväylän kohdalla ja Espoon rajalta Vihdintielle ulottuvalla tieosuudella.

Liikenne vähentynyt selkeästi

Ajoneuvomäärät ovat kesäkuussa vähentyneet kymmenyksellä normaalista ja juhannuksen jälkeen vielä toisen mokoman. Autojen määrä kasvaa uudelleen elokuussa.

Ilmeisesti autoilijat ovat rukanneet aikataulujaan ja ajoreittejään tai ovat vaihtaneet autonsa muuhun kulkuvälineeseen.

– Tulos on hyvä, sillä ennakoimme suurempia haittavaikutuksia, sanoo hankkeen projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Liikenneviraston tiedotteessa.

Kehä ykkösen työmaat ovat siirtäneet liikennettä Kehä kolmoselle, jolla liikennemäärät ovat kasvaneet kymmenen prosenttia edellisvuodesta. Liikennettä on myös vilkastuttanut Lentoasemantien valmistuminen.

Vetoketju auttaa

Vetoketjumainen ajotapa helpottaa autojen pääsyä ruuhkajonoihin. Myös kaistojen tasainen kuormitus vähentää ruuhkia.

– Kannelmäen kohdalla lännen suuntaan mentäessä vasen kaista on ollut ajoittain selvästi vajaakäytössä. Lisäksi hankalat kiihdytyskaistattomat liittymät Vihdintieltä ja Hämeenlinnanväylältä aiheuttavat toisinaan äkkijarrutuksia, kertoo Nirhamo.

Perusparannuksessa jatketaan kehätien kolmansia kaistoja Vallikalliosta Vihdintielle ja uusitaan tai levennetään Hämeenlinnanväylän pohjoiseen menevät rampit.

Samalla korjataan Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän ylittävät risteyssillat sekä rakennetaan uusi ylikulkusilta jalankulkijoille ja pyöräilijöille Vihdintien yli. Lisäksi korotetaan meluesteitä ja parannetaan bussipysäkkejä.