Pelastavatko koirat raviradan? Teivoon etsitään uutta toimintaa ja tulonlähteitä

Raviratojen ansaintakeinot menevät ensi vuonna uusiksi, kun ravipelit siirtyvät Suomessa uudelle peliyhtiölle. Teivon Ravikeskuksessa Tampereen ja Ylöjärven rajalla on lähdetty etsimään ratkaisua laajemmasta eläinurheilusta: vanhassa totohallissa avataan koirakeskus ja raviradan keskelle tulee islanninhevosten harjoitus- ja kilparatoja.

Kotimaa
Yle Uutiset Pirkanmaa: Teivon ravirata tukee talouttaan koirilla ja islanninhevosilla
Yle Uutiset Pirkanmaa: Teivon ravirata tukee talouttaan koirilla ja islanninhevosilla

Ensi tammikuussa aloittava uusi rahapeliyhtiö on velvoittanut raviratoja kasvamaan tapahtumanjärjestäjiksi. Rahaa raviratojen kassaan ei enää virtaa pelipotista, vaan avustuksina maa- ja metsätalousministeriöltä. Teivo on Suomen toiseksi suurin ravikeskus ja juuri suuriin keskuksiin uudistus iskee eniten.

Teivon Ravikeskuksessa ratkaisua on lähdetty etsimään nykyistä laajemmasta eläinurheilusta. Vanhassa Toto-hallissa on aloittamassa toimintaansa koirakeskus, jossa koirahoitajat ja -kouluttajat tarjoavat laajoja palveluja.

Kaikkein tärkeintä on nyt se, että me saadaan tänne oikeasti toimintaa.

Päivi Lehtonen

Koirien lisäksi oman paikkansa tulevat saamaan islanninhevoset. Perusteilla oleva Teivo Baana ry aikoo rakentaa raviradan keskelle Suomen ensimmäisen islanninhevosten askellajikilpailujen mitat täyttävän radan.

Koiratapahtumille tilaa

Toimitusjohtaja Päivi Lehtosen mukaan hevos- ja koiratoiminnan yhdistäminen on luontevaa, koska hevoset ja koirat kuuluvat hyvin yhteen ja harrastajatkin ovat monesti samoja.

– Moottoriurheilu ei oikein käy pohjavesialueella, mutta eläinurheilu sopii tänne hyvin. Kun miettii koiria, niin on aika vaikea löytää semmoisia tiloja, missä voidaan järjestää isoja tapahtumia koirille ja meillä on mahdollisuus tarjota siihen paikat.

– Ja kaikkein tärkeintä on nyt se, että me saadaan tänne oikeasti toimintaa.