Länsimetron koeliikenne käyntiin viimeistään ensi vuoden alussa – Varsinaisen liikennöinnin alkamisesta ei vieläkään tarkkaa tietoa

Tämän hetkisen arvion mukaan matkustajille tarkoitettu metrojen koeliikenne on valmiina alkamaan heti vuodenvaihteen jälkeen, kerrotaan HSL:n tiedotteessa. Aikataulu täsmentyy lokakuussa, kun testauksista on saatu riittävästi kokemuksia.

Kotimaa
Metrojuna saapuu Tapiolan keskeneräiselle asemalle.
Antti Pikkanen / Yle

Länsimetron tilanteeseen on saatu tänään uutta selvyyttä. Metron koeliikenne on valmiina alkamaan tammikuussa 2017. Rakentaminen ja järjestelmäkohtaiset koekäytöt asemilla vahvistuvat tämän vuoden lokakuussa. Tämän jälkeen käynnistyvät loppuvaiheen yhteiskoekäytöt, joissa varmistetaan eri järjestelmien yhteensopivuus ja turvallisuus. Länsimetron hallituksen puhjeenjohtaja Olli Isotalo korostaa lokakuun merkitystä.

– Riskiarvioita on käyty läpi päivitetyn käyttöönottosuunnitelman osalta. Asemien työt ja järjestelmät valmistuvat lokakuussa, ja päästään tähän yhteiskoekäyttövaiheeseen ja silloin arvioidaan asiaa taas uudestaan.

– Silloin aikataulut voivat siirtyä myöhemmäksi tai aikaistua, riippuen miten testaukset sujuvat, täydentää Isotalo.

Konkreettista aikataulua ei siis saatu vieläkään, ainoastaan uusi arvio sille, milloin tiedetään mahdollisesti jotain lisää. Riskien kartoitusta on tehty huolellisesti asema- ja urakoitsijakohtaisesti. On selvitetty, että missä vaiheessa työt ovat ja miten niitä saadaan vauhditettua. Isotalon mukaan mitään yksittäistä syytä ei ole löydetty siihen, mikä aiemmin meni pieleen.

– Helppoa olisikin ollut jos olisi löydetty jokin iso yksittäinen syy. Rakennustyöt vain kestivät pidempään, sanoo Isotalo.

Tähän hän lisää, että neuvotteluita on käyty ja konsulttien kanssa on tehty iso työ. Aiemmasta on pyritty ottamaan opiksi ja selvittämään, mitä pitäisi tehdä paremmin.

Kun testien myötä turvallisuusjärjestelmien toiminta on hyväksytty, päättää HKL ajankohdan, jolloin metroliikenne voi käynnistyä. HSL päättää erikseen matkustajille tarkoitetun koeliikenteen aloittamisesta.

15.29 Juttua täydennetty Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtajan Olli Isotalon kommenteilla