Polar perustaa uuden tuotekehitysyksikön Tampereelle

Sykemittareita valmistava Polar avaa toimipisteen Tampereelle syksyllä. Uusi tuotekehitysyksikkö työllistää arviolta parikymmentä ohjelmistokehityksen ammattilaista.

talous
Aktiivisuusranneke
Yle

Microsoftin ja Nokian suuret irtisanomiset ovat vauhdittaneet mm. sykemittareita, aktiivisuusseurantaa ja harjoitustietokoneita valmistavan Polarin tuloa Tampereelle. Erityisesti Polar on kiinnostunut testiautomaatio- sekä web- ja mobiilikehittäjistä.

Uusi tuotekehitysyksikkö työllistää arviolta parikymmentä ohjelmistokehityksen ammattilaista ja rekrytoinnit uuteen toimipisteeseen ovat alkamassa välittömästi, kertoo Ismo Savikoski Polarilta.

– Tampere on kansainvälisen tason osaamiskeskittymä. Uskomme, että Tampereella on jopa täsmäosaamista kasvaviin tarpeisiimme.

Tiedotteen mukaan Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea on auttanut Polaria seudulle sijoittumisessa. Myös Microsoftin ja Nokian viimeaikaiset uutiset ovat vauhdittaneet prosessia, kertoo Oula Välipakka Tredeasta.

– Olemme erittäin iloisia, että Polar on valinnut Tampereen uuden tuotekehitysyksikön perustamispaikaksi. Tällä hetkellä kovatasoisten osaajien saatavuus on erittäin hyvä ja mahdollisuudet kasvattaa toimintaa Tampereella myös tulevaisuudessa ovat loistavat.

Polarin palveluksessa on 1200 ihmistä maailmanlaajuisesti.