"Piti heti kertoa kavereille, miltä täällä näyttää" – Suviseurat elää myös somessa

Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma näkyy vahvasti myös sosiaalisessa mediassa. Netti ja some ovat vuosien varrella aiheuttaneet vilkasta keskustelua vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä.

Kotimaa
Nuoret kännykät käsissä Suviseuroilla.
Karoliina Kemppainen / Yle

Kolme nuorta naista näplää älypuhelimiaan Suviseurojen ruokailualueella. Tuusulasta ja Järvenpäästä Tornion Liakkaan saapuneet Lyydia, Aino ja Sini ovat jo ehtineet välittää kuvaraporttia netin välityksellä.

– Kavereille olen laittanut kuvia Snapchatin ja Whatsappin kautta. Piti heti kertoa, miltä täällä näyttää, kun olimme ennen heitä täällä, kertoo Lyydia.

Tytöt kertovat käyttävänsä some-kanavista myös Instagramia ja joskus harvoin Facebookia. Sosiaalisen median pelisäännöt ovat heille tuttuja, joten kuvaaminen tai kuvatuksi tuleminen suuressa tapahtumassa ei mietitytä sen kummemmin.

Facebookin avulla ruuhkatilanteista ja kentälle saapumisesta pystyttiin tiedottamaan nopeasti ja laajasti.

Heli Vähä

– Ei huoleta, tämä on julkinen paikka, joten täällä saa kuvata, Aino miettii.

– Jos itse laitan jonkin kuvan, katson, ettei kenenkään naamoja ole kovin selvästi esillä, Sini lisää.

Suviseurojen virallisia some-kanavia nuoret eivät ole toistaiseksi seuranneet, mutta nettisivuilla on tullut käytyä. Tapahtuman aikana somea ei ole tarkoitus käyttää erityisen aktiivisesti.

– Me olemme täällä ja tapaamme kavereita ja sukulaisia, ei jaksa olla jossain netissä.

Facessa tietoa ruuhkista

Suviseurojen organisaatiossa sosiaalisen median hyödyllisyys havaittiin viimeistään viime kesänä Vaasassa.

– Siellä oli yllättäen ne valtavat rankkasateet ja sitten huomattiin, että Facebookin avulla ruuhkatilanteista ja kentälle saapumisesta pystyttiin tiedottamaan nopeasti ja laajasti. Sieltä se lähti leviämään, ja sosiaalinen media on nyt otettu käyttöön yhä laajemmin, kertoo Tornion Suviseurojen some-vastaava Heli Vähä.

Järjestäjät ovat miettineet some-strategiaa, ja esimerkiksi Facebook on varattu viralliseen tiedottamiseen.

– Hengelliset keskustelut ja muut jätetään muille alustoille.

Suviseurat näkyy Facebookin ohella myös Twitterissä ja Instagramissa, lisäksi tapahtumalla on oma blogi ja Flickr-kuvapankki. Tapahtuman some-vastaavan mukaan eri kanavilla on eri käyttäjäryhmät, eivätkä läheskään kaikki seuravieraat käytä mitään sosiaalisen median palveluita. Vähä myöntää, että on itsekin joutunut opettelemaan paljon uutta.

– Minua pyydettiin tähän tehtävään viime kesänä ja olin Vaasan Suviseuroilla tutustumassa toimintaan. Siellä oikeastaan aloin itsekin enemmän käyttää näitä.

Tornion Suviseurat ilmasta kuvattuna.
Tornion Suviseuroilla some on käytössä aiempaa laajemmin.Uula Kuvaja / Yle

Kriittistä keskustelua

Suviseuraorganisaation aktiivinen sosiaalisen median käyttö on osa vanhoillislestadiolaisen liikkeen laajempaa keskustelua internetin ja somen merkityksestä, sanoo herätysliiketutkija Meri-Anna Hintsala.

– Liikkeen johdossa on otettu aika pitkiä harppauksia. 2000-luvun alusta alkaen netti tarjosi mahdollisuuden puhua asioista, joista yhteisön arkisessa kanssakäymisessä ei ollut mahdollista puhua. Ääneen pääsivät jäsenet, kuten väsyneet vanhemmat ja homoseksuaalit, jotka eivät välttämättä voi niin hyvin liikkeessä. Silloin se viesti liikkeen johdolta oli, että somemaailma on arvotonta, eikä sitä pidä ottaa tosissaan.

Liikkeen johdossa on otettu aika pitkiä harppauksia.

Meri-Anna Hintsala

Hintsalan mukaan pikkuhiljaa kuitenkin ymmärrettiin, että somella on suuri vaikutus sekä yksittäisen ihmisen että koko liikkeen todellisuuteen. Netin yleistyessä liike joutui pohtimaan sen käyttöä myös perinteisen tv-kiellon valossa.

– Netin ja älylaitteiden myötä kotona on telkkari, halusi sitä tai ei. Televisiotahan ei aikanaan katsottu sopivaksi vanhoillislestadiolaisiin koteihin. Nettiin ei ole ikinä otettu kielteistä kantaa, koska se todettiin tarpeelliseksi opiskelussa ja työelämässä. Sen käytössä täytyy kuitenkin tuntea vastuu, Hintsala kuvailee.

Myös Suviseurojen some-vastaava Heli Vähä korostaa omaa vastuuta.

– Ajatellaan, että jokaisella on oma henkilökohtainen usko, joka ohjaa niitä valintoja. Totta kai netissä, kuten missä tahansa muuallakin, kyse on aina valinnoista.

Yhteydenpitoa ja meemejä

Netti tarjoaa yhteisöllisyydelle uusia muotoja myös uskonnollisissa yhteisöissä.

– Esimerkiksi isot suvut pystyvät helposti pitämään yhteyttä. Liikkeen laulukirja on jo pitkään ollut sovelluksena saatavilla, ja Suviseuroilla on sovelluksia, joita ihmiset voivat hyödyntää, Hintsala luettelee.

Hän on tutkinut myös meemejä eli internetissä kiertäviä kuvia, joihin kuka tahansa voi keksiä uuden, humoristisen tekstin.

– Suviseuroihin liittyy paljon meemikulttuuria, joka on hyväntahtoisen itseironista ja joskus myös piilokriittistä.

Suviseurojen some-vastaava Heli Vähä näkee internetin väylänä paitsi liikkeen sisällä, myös liikkeen ja siihen kuulumattomien välillä.

– Se voi olla matala kynnys, kun oman kännykän välityksellä voi tutustua tähän. Meidän alustoilla voi ihan anonyymistikin tutustua meidän uskoomme ja näkemyksiimme.