KTP antoi kenkää Ristilälle

Viisi voitotonta ottelua oli seurajohdolle liikaa. KTP on Ykkösessä tällä hetkellä toiseksi viimeisenä.

KTP (Jalkapallo)
Sami Ristilä Arto Tolsa Areenalla
Sami Ristilä johti kotkalaiset ensimmäisellä kaudellaan Ykkösen kolmansiksi.Juha Korhonen / Yle

Miesten jalkapallon Ykkösessä pelaava KTP on antanut potkut valmentajalleen Sami Ristilälle. Ristilä on toiminut seuran valmentajana vuodesta 2013 asti.

Potkujen taustalla ovat joukkueen heikot peliesitykset. KTP on Ykkösessä toiseksi viimeisenä sijalla yhdeksän. Joukkue on pelannut viisi ottelua ilman voittoa. Keskiviikkona KTP hävisi AC Oululle 1-0.

– Tulokset eivät ole vastanneet odotuksia, ja meidän on reagoitava siihen, kommentoi muutosta seuran puheenjohtaja Jarkko Pippola tiedotteessa.

KTP ei etsi tällä hetkellä edustusjoukkueelle uutta päävalmentajaa. Vetovastuun edustusjoukkueesta ottaa Ristilän apuvalmentajana kuluvalla kaudella toiminut 28-vuotias Ossi Virta.

Seuran tiedotteen mukaan Virta toimi ennen Kotkan pestiään seinäjokelaisen SJK:n akatemiajohtajana. Hän on suorittanut UEFA A- valmentajatutkinnon, sekä valmentajan ammattitutkinnon.