Hämäläisten perheessä lypsetään lehmiä aamulla ja lauletaan oopperaa illalla

Kerimäeltä löytyy maitotila, jonka asukkailla on yhteinen harrastus: ooppera. Oopperakuoroon Savonlinnaan kuljetaan autolla, kun silta on alhaalla. Osa kulkee kuoroharjoituksiin myös veneellä.

Kotimaa
Hämäläisen perheen kolme lasta laulavat Savonlinnan oopperajuhlien kuorossa
Mari Lukkari / Yle

Mutkitteleva tie halkoo pittoreskia maalaismaisemaa. Harmaahirsisiä aittoja reunustavat päivänkakkarat, kissankellot ja tervakot. Koivumetsää on paljon. Ja vettä, sitä on joka puolella.

Ollaan Kerimäellä ja tien varressa kyltti opastaa Kuusikkopirtin maitotilalle. Ensin näkyvät pellolla laiduntavat lehmät. Niitä on 30. Pihalle kuuluu niiden ääntelyn lisäksi pianonsoittoa.

Koskettimia painelee Iida, 17, perheen lapsista toiseksi vanhin. Hän laulaa myös Savonlinnan oopperajuhlien lapsikuorossa, Othello- ja La bohéme -oopperoissa. Samoin laulavat nuorempi veli Vili, 14 ja perheen kuopus Ella 11. Toinen Othellossa ja toinen La bohémessa. Nuoresta iästään huolimatta Ellakin on jo toista kertaa laulamassa oopperajuhlilla.

– Lasten opettaja on ollut niin innostava, että musiikki on tullut jäädäkseen. Kuoroharrastuksen kautta japset ovat innostuneet lähtemään mukaan oopperakuoroonkin, äiti Sanna Hämäläinen kertoo.

Hän toimii oopperajuhlilla huolenpitäjänä muutaman muun vanhemman kanssa. He katsovat lasten perään harjoitusten ja esitysten välillä.

Oopperasävelet soivat myös lehmiä lypsäessä

Kuusikkopirtin tilalla on 30 lehmää. Oopperaa lauletaan maatilantöitä tehdessä. Lypsäessäkin?

– Kyllä sitä laulaa lehmiä lypsäessäkin. Ooppera lähinnä. Sehän se nyt on mielessä, Vili kertoo.

Lapset laulavat kotona myös yhdessä, ja soittavat.

– Iidan kanssa laulettiin tänään joitain kappaleita yhdessä, Ella kertoo.

Kyllä sitä laulaa lehmiä lypsäessäkin. Ooppera lähinnä.

Vili Hämäläinen

– Ja meillä on pianon lisäksi kitaroita, basso ja rummut, monenlaisia rytmisoittimia. Vilin ja Ellan kanssa myös keikkaillaan, Iida kertoo.

Iida opiskelee taidelukiossa. Hänen lauluopettajansa on ehdottanut, että Iida voisi lähteä lukion jälkeen opiskelemassa klassista laulua Keski-Eurooppaan. Ajatus klassisen laulun opinnoista polttelee Iidaa.

Veljellä ei samanlaisia suunnitelmia ole.

– En usko, että tulee mitään suurta tähteä miusta, Vili toteaa yks kantaan. Ella nyökkää.

Äiti kuuntelee lastensa mietteitä ja nyökkää myös.

– Aika näyttää, ei pidä ovia etukäteen mennä sulkemaan. Jos esimerkiksi iidalla on mahdollisuus lähteä laulua opiskelemaan, niin kannattaahan se kokeilla. Aina pystyy kotimaahan palaamaan ja ammattia lähtee lukemaan, mutta toisinpäin se voi olla hankalaa.

Toukokuusta elokuun loppuun maitotila pyörii oopperan ympärillä

Maitotilan pyörittämisen yhdistäminen harjoituksiin on haastavaa: harjoituksiin pitää mennä silloin kun niitä harjoituksia on.

Pitää yrittää tehdä etukäteen tai jälkikäteen tai sitten ne kasautuu sille kotiin jäävälle

Sanna Hämäläinen

– Se tarkoittaa, että töitä pitää yrittää tehdä etukäteen tai jälkikäteen tai sitten ne kasautuu sille kotiin jäävälle, eli tässä tapauksessa meidän isännälle. Molemmat eivät pysty irtautumaan millään maitotilan töistä, se on ihan sula mahdottomuus, Sanna Hämäläinen kertoo.

Julkista liikennettä ei ole, joten lapset on vietävä autolla paikalle. Matka Kerimäeltä Olavinlinnalle harjoituksiin kestää puoli tuntia. Jos hyvin käy.

– Jos silta on ylhäällä, täytyy vain odottaa, Sanna kertoo.

Savonlinnan oopperan lapsikuoro laulaa linnan vieressä, Tallisaarella.
Leena Astikainen on ohjannut Savonlinnan oopperajuhlien lapsikuoroa jo 25 vuotta.Mari Lukkari / Yle

Savonlinnassa lapsikuorolla on pitkät perinteet. Oopperajuhlien lapsikuoroa 25 vuotta ohjannut Leena Astikainen kertoo, että Hämäläisten kaltaisia oopperaperheitä on muitakin. Samasta perheestä tosin on Hämäläisiä lukuunottamatta enimmillään kaksi kuorolaista.

Savonlinna on saaressa ja kuoroharjoituksiin Olavinlinnaan tullaan myös veneellä.

– On muutamia sisaruksia, jotka kulkevat harjoituksissa veneellä. Itsekin kuljin ensimmäiset kymmenen vuotta ennen kuin vasta vanhempana hommasin auton, jo 25 vuotta lapsikuoroa johtanut Leena Astikainen kertoo.