1. yle.fi
  2. Uutiset

Vantaan Korsossa puukotettiin kolmea keskellä päivää – motiivi vielä epäselvä

Puukotus on poikkeuksellinen, sillä se tapahtui keskellä päivää julkisella paikalla. Sosiaalisessa mediassa liikkuu tapauksesta kaikenlaisia huhuja.

Kotimaan uutiset
Poliisin logo poliisimiehen hihassa.
Esa Huuhko / Yle

Torstaina iltapäivällä Vantaan Korsossa puukotettiin kolmea henkilöä lähellä juna-asemaa. Poliisi on ottanut epäiltynä kiinni 22-vuotiaan pitkän miehen.

Tapahtumista ja epäillystä liikkuu muun muassa sosiaalisessa mediassa arvailuja. Näin tapahtumat kuitenkin etenivät.

Iltapäivällä viiden aikoihin Hätäkeskus sai puhelun, jossa kerrottiin, että Vantaan Korsossa on puukotettu ihmisiä kaupan edessä. Paikalle saapunut poliisipartio löysi kaupan edestä maasta 31- ja 36-vuotiaat naiset. Heillä oli viiltohaavoja ylävartalossaan. Vammat vaativat sairaalahoitoa, mutta kummallakaan uhreista ei ole hengenvaaraa.

Poliisi yritti tämän jälkeen illalla tuloksetta etsiä Korsosta epäiltyä puukottajaa. Useat silminnäkijät kertoivat, että lähistöllä oli kulkenut pitkä mies veitsi kädessään.

Pian tämän jälkeen yksi silminnäkijöistä kertoi, että junaradan toisella puolella oli puukotettu kolmatta henkilöä. Henkilö oli ilmeisesti lähtenyt seuraamaan epäiltyä puukottajaa kaupalta, jossa aiemmat puukotukset olivat tapahtuneet, ja sitten joutunut itsekin puukotuksen uhriksi.

Poliisi ei kuitenkaan vieläkään löytänyt epäiltyä puukottajaa, kunnes kolmelta yöllä Hätäkeskukseen soitettiin uudestaan paikallisesta ravintolasta. Siellä oli nähty jälleen mies veitsi kädessään. Mies oli myös kertonut puukottaneensa aiemmin päivällä ihmisiä.

Poliisi saapui ravintolaan ja otti sieltä kiinni kaksi henkilöä, joiden osuutta puukotuksiin parhaillaan selvitetään. Komisario Laura Naumanen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että molempia epäillään rikoksesta.

– Näyttää siltä, että kaikki kolme puukotusta ovat yhtä ja samaa tapahtumaketjua. Onko tässä yksi vai kaksi tekijää, mikä tämän toisen henkilön osuus on, sitä selvitellään.

Tapaus vaikuttaa hyvin poikkeukselliselta

Tapausta voi luonnehtia poikkeukselliseksi siksi, että se tapahtui keskellä päivää julkisella paikalla.

– Tässä vaiheessa ei pystytä vielä sanomaan, että mistä tässä on ollut alun pitäen kysymys, mikä mahdollinen motiivi on tai muuta, mutta nyt parhaillaan tutkintatoimet ovat käynnissä, Naumanen sanoo.

Epäilty puukottaja on hänen mukaansa ollut poliisin kanssa tekemisissä aiemminkin. Tekoa tutkitaan tällä hetkellä törkeänä pahoinpitelynä.

Lue seuraavaksi