Kuusikymppinen Kalle aloitti hurjapäälajin nollasta – nyt hän liitää valtavista hyppyreistä

Kohta kuusikymppinen Kalle Mäkelä on edennyt mäkihyppyharjoituksissaan jo H70-mäkeen. Takana on kolme vuotta harjoittelua 45 vuoden tauon jälkeen. Hyppyjä on kertynyt 700 ja niiden myötä tavoite on varmistunut: ensi vuonna Lahden suurmäkeen.

ilmiöt
Mäkihyppääjä sukset olalla Lahden H70 mäen nokan kohdalla takana hyppymontussa oleva maauimala
Kirsti Pohjaväre / Yle

Lahden urheilukeskuksen mäkistadionilla on erikoinen tunnelma. Montussa sijaitsevan maauimalan vesi väreilee kutsuvana. Tunnin päästä portit aukeavat uimareille.

Vieressä kastellaan hyppyrimäkiä. Ladulta lirisee vesi mäkitornin alapuolelle, kun hyppyhaalariin sonnustautunut mies nousee portaita ylös.

Helle saa kohta kuusikymppisen hikoilemaan, vaikka sadan kilon painosta onkin pudonnut jo parikymmentä kiloa. Hiki nousee myös jännityksestä.

Kalle Mäkelä tekee kolmannen hyppynsä H70-mäestä.

– Epämiellyttävin hetki on tornissa vähän ennen hyppyä, kun otan sukset esiin, laitan kypärän päähän ja lähden laskeutumaan portaita puomille. Jännittää, koska silloin tietää, että kohta mennään.

Mäkelällä on takanaan pian kolme vuotta harjoittelua pienemmistä mäistä. Hyppyjä on kertynyt noin 700, ja se luo varmuutta. Silti kroppa reagoi jännitykseen.

– Jalat vähän tärisevät. Se on inhottava tunne. Jaloista lähtee voimat pois. Kun saan sukset jalkaani, pitää vähän aikaa seistä itseni suoraksi. Jalkojen pitää olla vahvat, kun tuosta lähtee, Mäkelä sanoo ja viittaa puomille.

Puomille meno tuntuu vaikealle. Mäkelä on oikeakätinen ja tottunut pikkumäissä menemään lähtöpuomille toisin päin. Ajatus on vähällä lähteä karkuun. Entä jos luiskahdan ja lähden menemään ladun sivuun. Pää on saatava selkeäksi. Hyppäämisessä on kyse pelon hallinnasta.

Mies katsoo mietteissään mäkihyppytornin huipulla.
Kirsti Pohjaväre / Yle

– Pelon hallinta on varmaan 60 prosenttia mäkihyppäämisestä. Pelko pitää saada kuriin. Ajattelen, että hyvin se menee. Sinä olet harjoitellut tätä yli 700 kertaa ja ne ovat menneet ihan hyvin.

Ensimmäinen kerta H70-mäestä muutama päivä aiemmin oli vielä hurjempi kokemus Mäkelälle. Nyt puomilla pystyy jo rauhoittumaan.

– Puomilla alan keskittyä ja kertaan mielessäni mitä pitää tehdä. Silloin hermostuneisuus lakkaa. Mutta laskussa on sitten oikeastaan muista yhtään mitään.

Taistelu omaa pelkoa vastaan

Mäkelän hyppy onnistuu. Mies pysyy pystyssä loppuun saakka.

Adrenaliini humisee suonissa ja nostaa käsittämättömän tunteen pitkäksi aikaa.

– Se on samanlainen tunne, kun kaveri lyö lätkän MM-kisoissa jatkoajalla voittomaalin. Siinä leijuu adrenaliini- ja jossain muussa pilvessä vähän aikaa. On todella kevyt olo.

Pelon voittaminen ja tuo huumaava tunne suorituksen jälkeen ovat osa mäkihyppäämisen viehätystä. Mutta kyseessä on myös taitojen oppiminen.

Se on samanlainen tunne, kun kaveri lyö lätkän MM-kisoissa jatkoajalla voittomaalin.

Kalle Mäkelä

– Mäkihypyn vetovoima on siinä, että oppii asioita, jotka tuntuvat alun perin täysin ylivoimaisilta. On ollut monesti tunne, että en opi ikinä. Kun minä katson ensimmäisiä hyppyjäni videolta, niissä näkyy, että teen kaiken aivan väärin.

Mäkelän pelastus oli valmentaja. Teemu Kykkänen on mäkihyppääjä Julia Kykkäsen isän.

Kykkänen alkoi korjata Mäkelän virheitä ja ohjasi ensin harjoittelemaan nuorallakävelyä. Tasapaino piti saada ensin kuntoon.

Nyt Kykkänen katsoo mäen nokan vieressä valmentajalavalta suojattinsa suoritusta.

– Hyvin meni. Kalle ei ole vielä aeimmein noin pitkälle liukunut suksien varassa, Kykkänen myhäilee.

Tavoitteet korkealla

Mäkelä on aina panostanut täysillä harrastukseensa, kun on kerran aloittanut. Ensimmäinen harrastus oli radioamatööri, jossa Mäkelä harjoitteli itsensä huipulle. Seuraavaksi tuli moottoripyöräily. Siinä kertyi kilometrejä 300 000.

– Haluan kehittyä siinä mihin ryhdyn ja olla hyvä. En mittaa hyppyjen pituutta enkä lähde kilpailemaan mäkikisoihin, vaan taistelen itseäni vastaan. Kehittyminen vaikeassa lajissa antaa suuren fiiliksen, Mäkelä sanoo.

Harjoituksista kertyneet mustelmat ja ruhjeet eivät ole pysäyttäneet Mäkelää kohti tavoitettaan. Kerran on Karpalon K25-mäessä lähtenyt taju, ja tilanteesta jäänyt kammo piti voittaa. Kipukynnys on koettelemusten jälkeen noussut. Ensi talvena olisi tarkoitus siirtyä Lahden suurmäkeen.

– Tässä on kysymys sisusta. Jos jotakin oikein paljon haluaa, kyllä sen pystyy tekemään. Tavoitteiden pitää olla korkealla. Minulla se on tuo betoni. Se tuntui aluksi aivan älyttömältä tavoitteelta, mutta ei tunnu enää, Mäkelä vakuuttaa.

Mäkihyppääjä Lahden suurmäen edessä peukalo pystyssä.
Kirsti Pohjaväre / Yle