Mahdottomalta tuntuva haave voi toteutua: "Säästin taksikuluissa perustamalla lentokentän"

Leevi K. Laitisen nuoruus oli ankea. Hän päätti, että haaveet pitää toteuttaa silloin, kun niihin on mahdollisuus. Siksi 85-vuotiaalla miehellä on nykyään oma lentokenttä.

Kotimaa
Leevi K. Laitinen perusti oman lentokentän Vampulaan.
Katja Halinen / Yle

Harvalla on varaa omaan lentokenttään. Sellaisen perustaminen ei tulisi monelle mieleenkään. Leevi K. Laitiselle tuli.

Laitinen oli käytännössä tyhjätasku täysi-ikäisyyden koittaessa. Lahkosta karanneesta nuorukaisesta kasvoi sittemmin menestyvä liikemies. Vihdoin hänellä oli varaa toteuttaa unelmansa.

Hän aloitti ilmailuharrastuksen 18 vuotta sitten, ollessaan lähes seitsemänkymppinen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän päätti, että nyt on aika toimia.

– Oripään lentokentälle oli kesäasunnoltamme 30 kilometriä. Loppumatka piti siis kulkea taksilla. Ajattelin säästää taksikuluissa perustamalla oman lentokentän Vampulaan, Laitinen naurahtaa.

Haaveet toteen ennen kuin on liian myöhäistä

Moni haaveilee elämänsä aikana asioista, mutta ei rohkene tai pysty niitä toteuttamaan. Leevi K. Laitinen toivoo, että niiden ei annettaisi ainakaan rohkeuden puutteeseen kaatua.

Kun on olemassa haave, on tärkeää saada se toteutettua omana elinaikanaan.

Leevi K. Laitinen

– Kun on olemassa haave, on tärkeää saada se toteutettua omana elinaikanaan.

Haaveen toteuttaminen ei tullut Laitiselle halvaksi. Hän joutui ostamaan lisää maata, jotta kiitoradalla riittäisi pituutta. Maan työstäminenkin vaati oman osansa.

– Maapohjaan ajettiin pelkästään mursketta yli 7 500 tonnia. Se on melkoinen kivimäärä. Lisäksi pohjaa vahvistettiin lasikuitukankaalla. Mutta niin hyvin se on rakennettu, että routa ei ole tehnyt minkäänlaista merkkiä 15 vuoden aikana.

Yksityisestä kentästä arvostetuksi laskeutumispaikaksi

Vampulan lentokenttä on listattu Leevi K. Laitisen mukaan Suomen kymmenen parhaan korpikentän joukkoon. Monet käyttävät sitä harjoituskenttänä ja siellä käy myös tankkaajia.

– Täällä noudatetaan korpikentän sääntöjä. Ilmailukartalla merkityssä vapaassa ilmatilassa voi liikkua, kunhan radio on auki. Matkalennoista pitää ilmoittaa Tampereen lennonjohdolle. Sieltä kerrotaan, koska matkaan voi lähteä.

Vampulan kentällä ei ole omaa lennonjohtoa. Valmiudet siihenkin ovat tosin kunnossa. Myös kiitotievalot on asennettu, jos joku haluaa yölennolle.

Ystävät nauttivat lentomatkoista

Leevi K. Laitisella on takana 750 lentotuntia. Laskuja on kuulemma mittarissa noin 1 200.

– Tänä vuonna olen käynyt Joensuussa ja Malmilla. Lisäksi olen lennättänyt ystäviä lähitienoilla. Kaikki ovat olleet innokkaita näkemään miltä Suomi näyttää ilmasta.

Vampulan lentokentällä järjestetään tänä vuonna 100-vuotisjuhlat. Kentällä on nyt ikää 15 vuotta ja isännällä 85.