Irakissa häämöttää ratkaiseva taistelu Isisiä vastaan

Irakissa ääri-islamilainen Isis-liike on joutunut perääntymään jo useista kaupungeista. Seuraavaksi edessä on suurtaistelu, kun Isis yritetään häätää Irakin toiseksi suurimmasta kaupungista Mosulista.

Ulkomaat
Tuhoutuneita autoja aavikolla.
Irakin joukot sanovat surmanneensa lukuisia Isis-taistelijoita, kun taistelijat pyrkivät pakoon Fallujasta.Nawras Ameer / EPA

Irakissa Bagdadin länsipuolella sijaitsevan Fallujan takaisinvaltaus kesäkuun lopulla on uusin esimerkki ääri-liike Isisin vastoinkäymisistä Irakissa. Kaupunki oli Isisin toiseksi tärkein tukikohta Irakissa. Seuraavaksi Irakissa edessä on vielä suurempi taistelu, konfliktinhallintajärjestö CMI:n Irakin-asiantuntija Hussein al-Taee sanoo.

– Nyt kaikki voimat keskitetään kohti Mosulia. Irakin pääministeri on luvannut, että hyökkäys alkaa ja myös saatetaan päätökseen ennen vuodenvaihdetta. Eli tässä on kiire.

Irakin joukot romahtivat Mosulissa

Hussein al-Taee, konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Irak-asiantuntija.
Hussein al-Taee, konfliktinhallintajärjestö CMI:n Irak-asiantuntija.CMI (Crisis Management Initiative)

Isis valtasi Irakin toiseksi suurimman kaupungin Mosulin kesäkuussa 2014, kun kaupungissa olleet Irakin turvallisuusjoukot romahtivat nopeasti.

Hussein al-Taee sanoo, että Mosulin takaisinvaltaukseen liittyy vielä monta ratkaisematonta kysymystä, muun muassa se, missä määrin kurdijoukkoja ja shiiamuslimien parista rekrytoituja vapaaehtoisia voi käyttää kaupungin valtauksessa.

Tilannetta vaikeuttaa myös se, että osa Mosulia ympäröivästä maakunnasta on aluetta, jonka hallinnasta kurdit ja Bagdadin keskushallinto kiistelevät. Muualla Pohjois-Irakissa on esiintynyt yhteenottoja arabitaustaisten shiiamuslimien ja kurdien välillä.

– Tässä on niin monta epäselvää asiaa, että ei voi antaa mitään tarkkaa aikataulua hyökkäykselle Mosuliin, al-Taee sanoo.

"Isisin kruununjalokivi"

Mosulin valtaus on paljon suurempi operaatio kuin Fallujan takaisinvaltaus. Mosulissa oli noin 2 miljoonaa asukasta ennen kuin kaupunki päätyi Isisin käsiin.

Irakin kartta, jossa merkittynä on ISISin alue sekä kaupungit Mosul, Rutba, Hit, Ramadi ja Fallujah pääkaupunki Bagdadin ohella.
Isisin on nopeasti menettänyt alueita Irakissa viime kuukausina. Isis kykenee edelleen iskuihin valvomiensa alueiden ulkopuolella ja rintamalinjat ovat liikkeessä.Yle Uutisgrafiikka

– Mosul on Isisin kruununjalokivi. Kaikki odottavat kovaa vastarintaa, koska tämä on Isisille viimeinen näyttämö Irakissa, Hussein al-Taee sanoo.

– Noin kolmasosa Isisin joukoista on sellaisia, jotka ovat valmiita taistelemaan viimeisen mieheen. Voimme olettaa, että Isis pyrkii ansoittamaan kaupunkia räjähteillä ja vetämään hyökkääjät kaupunkisotaan, Hussein al-Taee arvioi.

Hänen mukaansa on kuitenkin todennäköistä, että Isisin johto yrittää poistua kaupungista kohti Isisin toista keskuspaikkaa, Syyrian Raqqaa.

Taistelu Mosulista voisi aiheuttaa vakavan pakolaisongelman. YK on arvioinut, että yli 400 000 ihmistä pakenisi Mosulin hyökkäystä.

– Tämä on valtava määrä, ottaen huomioon, että niin sanottu vapautussota alkaisi lähempänä talvea, jolloin alueella on rajuja sateita. Alueen pakolaisleirit eivät nykyresursseilla kestäisi tätä kuormitusta, Hussein al-Taee sanoo.

Kostoksi vedenpaisumus?

Al-Taeen mukaan Isis voisi tappion hetkellä myös yrittää vahingoittaa Tigris-joelle rakennettua Mosulin patoa, joka ei tällä hetkellä ole Isisin hallussa.

Mosulin pohjoispuolella sijaitseva suurpato on jo valmiiksi huonossa kunnossa, koska padon perustuksia ei ole pystytty huoltamaan viime vuosina. Padon murtuminen aiheuttaisi laajoja tulvia, jotka uhkaisivat erityisesti Mosulin kaupunkia ja sen lähialueilta.

Telttoja ja ihisiä
Irakin kurdialueelle saapuneita pakolaisia syksyllä 2014. Yli 400 000 ihmisen odotetaan pakenevan Mosulin tulevia taisteluja.Mohammed Messara / EPA

Kun Isis valtasi uusia alueita vuonna 2014, osa väestöstä otti Isisin vastaan vapauttajana Mosulin ja Fallujan kaltaisilla sunnienemmistöisillä paikkakunnilla. Irakissa vähemmistönä olevat sunnimuslimit valittivat, että Irakin shiiajohtoisen hallituksen turvallisuusjoukot olivat kohdelleet heitä huonosti.

Ajan myötä kävi ilmi, että Isis ei vastannut sunnimuslimien odotuksia, ja Isisin tiukat uskonnolliset tulkinnat ovat kavahduttaneet monia.

Naiset Isisin käyttöön

Hussein al-Taeen mukaan Isis kääntyi valtaamiensa alueiden sunneja vastaan. Esimerkiksi Isisin tukeman uskonnollisen tulkinnan mukaan naimattomia naisia pitäisi luovuttaa Isisin käyttöön, myös sunnien parista. Tämä raivostutti monia.

– Fallujan saarron aikana Isis kohteli myös väestöä hyvin epäasiallisesti. Vain ne, joilla oli läheiset välit Isisiin, saivat ruokaa ja polttoainetta. Asukkaat syyttivät rankoista oloista ennen kaikkea Isisiä eikä hallitusta.

Siviilien kohtelulla voi olla ratkaiseva merkitys. Shiiamuslimien vapaaehtoisjoukoilla oli merkittävä osuus Bagdadin pohjoispuolella sijaitsevan Tikritin kaupungin takaisinvaltauksessa viime vuonna. Shiiataistelijoita syytettiin ryöstelystä ja väkivaltaisuuksista siviilejä kohtaan.

CMI mukana keskusteluissa Mosulista

Mosulin kohdalla nämä virheet yritetään ilmeisesti välttää. Konfliktinhallintajärjestö CMI on ollut mukana keskusteluissa siitä, miten Mosulin takaisinvaltauksen jälkitilanne hoidetaan.

– Ajatuksena on, että liittovaltion poliisi ja paikallispoliisit ottaisivat kaupungin haltuunsa kuvernöörin ja muun paikallishallinnon kanssa. Paikalliset poliisit olisivat näkyvin osa, Hussein al-Taee kertoo.

Arabien asuttamassa sunnienemmistöisessä kaupungissa sekä kurdi- että shiiataistelijat jäisivät taka-alalle tukemaan paikallisjoukkoja.

– Uuden ääriliikkeen nousun estämiseksi hallinnon tehtävänä on voittaa puolelleen paikallisväestön sydämet ja mielet. Jälleenrakennus olisi myös saatava käyntiin nopeasti, al-Taee miettii.

Mosulin valtaus merkitsisi, että Irakissa oltaisiin lähellä maan johdon lupausta karkottaa Isis maasta kokonaan. Mutta tähän on vielä matkaa.