Myanmar sai ihmiskaupasta keppiä Yhdysvalloilta

Myanmar on pettynyt päätökseen, joka rinnastaa maan tilanteen Iraniin ja Pohjois-Koreaan. Myanmarin-matkansa juuri päättänyt YK-tarkkailija puolestaan varoittaa, että enemmistön ja vähemmistöjen jakolinjat ovat syvenneet.

Ulkomaat
Mies katselee tuhonjälkiä moskeijassa, jossa on muun muassa ikkunat rikottu ja seinään tehty reikiä.
200 buddhalaisen joukko tuhosi moskeijan Thuye Tha Meinin kylässä Bagossa runsas viikko sittenLynn Bo Bo / Myanmar

Myanmar on pettynyt Yhdysvaltain päätökseen ottaa maa luetteloon, jossa listataan maailman pahimmat ihmiskaupan harjoittajat. Yhdysvaltain ulkoministeriö julkaisi tällä viikolla vuosittaisen selvityksensä, jossa tarkastellaan 188 valtion toimet nykyajan orjakaupan lopettamiseksi. Pakkotyövoiman lisäksi selvitys koskee seksikauppaa ja lasten värväämistä sotilaiksi.

Myanmar päätyi luettelon pohjalle Iranin, Pohjois-Korean ja Syyrian rinnalle. Thaimaa sen sijaan pääsi listalla ylöspäin, vaikka Yhdysvallat myöntääkin, että maan kalateollisuudessa käytetään yleisesti pakkotyövoimaa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet päätöstä.

Ministeriön mukaan Myanmar ei ole täyttänyt edes minimivaatimuksia ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Viesti vaikuttaa olevan suunnattu maan uudelle hallitukselle, joka nousi valtaan syksyn vapaiden vaalien jälkeen. Sotilasvallan aikana vastaavaa arviota ei annettu, vaikka tilanne oli hyvin huono.

Myanmarin hallituksen mielestä Yhdysvaltain päätös ei ota huomioon Myanmarissa tapahtuneita myönteisiä muutoksia. Ulkoministeriö sanoo toivovansa, ettei Yhdysvallat ryhdy toimiin, jotka haittaisivat maiden suhteita. Ministeriö myös lupaa Myanmarin lisäävän toimiaan ihmiskauppaa vastaan.

Presidentti Barack Obamalla on nyt kolme kuukautta aikaa päättää mahdollisista pakotteista listalla huonoimmin sijoittuneita vastaan. Yleensä sellaisiin ei kuitenkaan ryhdytä.

Buddhalaiset tuhoavat moskeijoita

Samaan aikaan Myanmarissa buddhalaisen enemmistön ääriainekset ovat lisänneet iskujaan muslimivähemmistöä vastaan. Veitsin aseistautuneen väkijoukon hyökkäys oli toinen runsaassa viikossa.

Väkijoukko, joka tuhosi rakenteilla olleen moskeijan Hpankantissa Kchinin osavaltiossa oli täysin hillitsemätön, kertoo Global New Light of Myanmar (siirryt toiseen palveluun) -lehti. Viime viikolla puolestaan tuhottiin moskeija ja ajettiin muslimiasukkaat pakoon Thuye Tha Meinin kylästä Bagon osavaltiossa.

Jännitteiden kerrotaan kasvaneen entisestään myös läntisessä Rakhinen osavaltiossa, jossa elävät rohingyat ovat vailla kansallisuutta ja jopa vailla nimeä. Heitä pidetään laittomina maahanmuuttajina, bengalilaisina, vaikka yhteisön juuret Myanmarissa ovat monien sukupolvien mittaiset.

Rohingyoille ehdotettu kompromissinimi ei kelpaa kenellekään

Nimikysymys on himmentänyt Myanmarin kansalaisoikeustaistelijan Aung San Syy Kyin mainetta länsimaissa. Nobelin rauhanpalkinnon saanut Syy Kyi ei hänkään halua käyttää vähemmistöstä rohingya-nimeä.

Hallitus, jota hän käytännössä johtaa, vaikka ei pääministeri olekaan, on ehdottanut kompromissina nimitystä "Rakhinen osavaltiossa elävät muslimit". Se ei kuitenkaan tyydytä rohigyoja eikä buddhalaisia.

YK:n ihmisoikeustarkkailija Yanghee Lee päätti perjantaina kiertomatkansa, jonka aikana hän kävi eri puolilla Myanmaria. Hän varoitti, että uskonnolliset jännitteet ovat edelleen hyvin suuret, ja kehotti hallitusta välittömästi tutkituttamaan moskeijaiskut ja puuttumaan väkivaltaisuuksiin.

Lähteet: AP, AFP, Reuters