Saksalaisministeri: Saksan kansalaisuus maassa asuville nuorille briteille

Saksan tulisi tarjota maassa asuville nuorille briteille maan kansalaisuutta, sanoo Saksan varaliittokansleri Sigmar Gabriel.

Ulkomaat
Sigmar Gabriel
Sigmar GabrielGregor Fischer / EPA

Saksan talousministeri Sigmar Gabriel on sanonut, että Saksan tulisi tarjota kansalaisuutta Saksassa asuville nuorille briteille, sillä Brexitin puolesta äänestäneet olivat pääosin vanhempia äänestäjiä, kertoo uutistoimisto Reuters.

– Meidän ei tulisi vain nostaa siltaa pystyyn, sanoi Gabriel puolueensa SPD:n konferenssissa lauantaina. Gabriel, joka on myös Saksan varaliittokansleri, totesi että tulisi miettiä, mitä Saksa voisi tarjota nuorille ja lisäsi, että sosiaalidemokraattinen puolue on aina kannattanut kaksoiskansalaisuutta.

– Tarjotkaamme nuorille briteille, jotka asuvat Saksassa, Italiassa tai Ranskassa kansalaisuutta, jotta he voivat pysyä EU-kansalaisina näissä maissa.

Myös oppositiopuolue Vihreät on toivonut helpotuksia saksalaisen passin saamiseen maassa asuville briteille.

Valtaosa nuorimmista äänestäjistä olisi halunnut Britannian jäävän unioniin. EU-kansanäänestyksessä oli selvä sukupolvien välinen kuilu. 18–24-vuotiaista 73 prosenttia ja 25–34-vuotiaista 62 prosenttia kannatti EU-jäsenyyden jatkoa.

Lähteet: Reuters