Kanada harkitsee sukupuolineutraalia henkilökorttia

Ontarion provinssi on jo kertonut hyväksyvänsä ajokorteissa kolmannen sukupuolen.

Ulkomaat
Justin Trudeau
Kanadan pääministeri Justin Trudeau Jason Szenes / EPA

Kanadan pääministeri Justin Trudeau kertoo paikallisen CP24-televisiokanavan haastattelussa, että hänen hallituksensa selvittää mahdollisuutta ottaa käyttöön sukupuolineutraali henkilökortti. Trudeu toi asian esiin samaan aikaan kun Torontossa järjestettiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista muistuttava Pride-tapahtuma. Trudeaun osallistuminen tapahtumaan oli ensimmäinen kerta, kun Kanadan istuva pääministeri marssi Pride-kulkueessa.

Siihen miten sukupuolineutraaliin henkilökorttiin siirtyminen käytännössä voitaisiin toteuttaa, Trudeau ei vielä ottanut kantaa. Hän sanoi, että hallitus vasta selvittää parasta tapaa asian hoitamiseksi.

– Tämä on osa hienoa hirstorian kaarta, joka heilahtaa kohti oikeudenmukaisuuden toteutumista, Trudeau sanoi tv-haastattelussa.

Tasavertaisuutta halutaan myös verenluovutuksen karensseihin

Viime viikolla Ontarion provinssi kertoi, että jatkossa ajokorteissa otetaan käyttöön niin sanottu kolmas sukupuoli. Tämän jälkeen sukupuoli voisi ajokorttissa olla siis mies, nainen tai x. Ajokorttia käytetään Pohjois-Amerikassa laajasti henkilöllisyyden todistamiseen. Uutistoimisto Reutersin mukaan tällä hetkellä kolmannen sukupuolen hyväksyvät henkilöllisyystodistuksissa Australia, Uusi-Seelanti ja Nepal.

Lisäksi Trudeau kommentoi tv-haastattelussa verenluovutussääntöihin tullutta muutosta, jonka mukaan miesten välinen seksi ei enää johda viiden vuoden karenssiin. Aiemmin miesten, jotka olivat harrastaneet seksiä toisten miesten kanssa, piti odottaa viisi vuotta yhdynnästä, jotta he kelpasivat verenluovuttajiksi. Nyt riittäää vuoden pidättäytyminen. Trudeaun mukaan tämäkään ei ole tarpeeksi, vaan hallitus aikoo jatkossa tehdä verenluovutuksen vieläkin helpommaksi.

Lähteet: Reuters