Iranilainen elokuvaohjaaja Abbas Kiarostami on kuollut

Iranilainen elokuvaohjaaja Abbas Kiarostami on kuollut 76-vuotiaana, kertoo Iranin media.

Ulkomaat
Abbas Kiarostami
Abbas KiarostamiMarta Perez / EPA

Maailmankuulu, kotimaassaan kiistelty iranilainen elokuvaohjaaja Abbas Kiarostami on kuollut syöpään Ranskassa 76-vuotiaana. Iranin uutistoimisto Irna kertoo, että Kiarostami matkusti viiime viikolla Teheranista Ranskaan saamaan syöpähoitoja.

Kuoleman on vahvistanut Irnalle Iranin elokuvainstituutti, mutta kuolinpäivää ei ole kerrottu.

Vuonna 1940 syntynyttä Kiarostamia pidettiin yhtenä tärkeimmistä Iranin elokuvamaailman tähdistä. Ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana työskennellyt Kiarostami kuului Iranin uuden aallon sukupolven elokuvantekijöihin, mutta pysyi kotimaassaan vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on kuitenkin työskennellyt kotimaansa ulkopuolella.

Ohjaajan ensimmäinen kotimaansa ulkopuolella tekemä elokuva ja samalla hänen ensimmäinen Suomessa kaupalliseen levitykseen pääsevä elokuvansa oli vuonna 2010 valmistunut Iltapäivä Toscanassa. Elokuvan naispääosan esittäjä Juliette Binoche palkittiin roolityöstään Cannesin elokuvajuhlilla.

Kiarostami teki vuodesta 1970 lähtien kymmeniä elokuvia, joista kansainvälistä tunnustusta keräsi etenkin Kirsikan maku. Elokuva sai Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1997.

Kiarostami oli Sodankylän elokuvajuhlien päävieraana vuonna 2007. Tuolloin hän kertoi, ettei Iranissa oltu esitetty hänen elokuviaan 12 vuoteen.

– Elokuvani eivät ole Iranissa oikeastaan joutuneet sensuurin kohteeksi. Niitä ei vaan ole saanut esittää, kertoi tähtiohjaaja.

Lähteet: AP, AFP, Reuters