Tutkimus: Naapurimaat eivät välty kiviihiilen polttamisen terveyshaitoilta

Kiviihiilen polttamisesta aiheutuvia kuolemia oli EU-alueella vuonna 2013 lähes saman verran kuin liikennekuolemia.

Ulkomaat
VOimalan useista isoista piipuista tupruaa sankkaa savua.
Puolassa sijaitseva Belchatowin hiilivoimala on yksi maailman suurimpia fossilista polttoainetta käyttäviä voimalaitoksia.Petteri Juuti / Yle

WWF:n ja muiden eurooppalaisten järjestöjen yhteinen raportti (siirryt toiseen palveluun)toteaa, että kivihiilen polttaminen aiheutti Euroopan laajuisesti vuonna 2013 lähes 23 000 ennenaikaista kuolemaa. Lisäksi todettiin kymmeniätuhansia sydänsairauksia ja kroonisia keuhkoputkentulehduksia.

Pelkästään Puolan ja Saksan kiviihiilen poltto aiheuttaa maiden ulkopuolella 7000 ennenaikaista kuolemaa.

Tänään tiistaina julkaistu raportti on ensimmäinen, jossa on kartoitettu kivihiilen polton terveyshaittoja naapurimaissa. Tutkimuksen mukaan hiilenpoltosta aiheutuu terveyshaittoja koko EU:n alueella riippumatta siitä, missä maassa valtiossa voimalaitos sijaitsee.

Raportti selventää tilanteen vakavuutta EU-alueella tapahtuneilla liikenneonnettomuuksilla, joissa kuoli 26 000 ihmistä vuonna 2013. Kiviihiilen polttamisen aiheuttamia ennenaikaisia kuolemia oli samana vuonna 22 900.

Raportissa analysoitiin 257 kivihiilivoimalaa EU-alueen yhteensä 280 voimalasta.

Suomen hallitusohjelmassa kivihiilen polttaminen energiatuotannossa loppuu 2020-luvun aikana. WWF:n mukaan Suomessa on kuitenkin useita voimaloita, joiden sulkemisesta ei ole tehty selviä päätöksiä.