VPK kiinnostaa lapsia, mutta aikuisten jäsenten haaliminen on työn takana – "Nykyinen tahti ei riitä"

Vapaaehtoiseen palokuntaan täytyy hankkia jäseniä aktiivisesti. Menneinä vuoskymmeninä ihmiset tunsivat VPK-toiminnan ja mukaan ilmoittauduttiin herkemmin.

Kotimaa
9-10 vuotiaat harjoittelevat sammutusletkun käyttöä
Tommi Parkkinen / Yle

Sopimuspalokuntien on nykyään tehtävä paljon töitä sen eteen, että hälytyskelpoisia vapaaehtoisia on valmiudessa riittävästi. Esimerkiksi jokaisella valmiuspalokunnalla pitäisi olla vähintään 15 vapaaehtoista, jotta se pystyy vastaamaan hälytyksiin.

Valmiuspalokunnalla tarkoitetaan palokuntaa, joka vastaa kaikkiin alueella tulleisiin hälytyksiin.

Jossain palokunnissa on vain viisi, jossain jopa 50.

Isto Kujala

Tällä hetkellä hälytyskelpoisia vapaaehtoisia on keskimäärin 18,9 palokuntaa kohti.

– Luku saisi olla suurempi ja se vaihtelee alueittain. Jossain palokunnissa on vain viisi, jossain jopa 50, Sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala kertoo.

Isto Kujalan mukaan uusia jäseniä tulee noin 1000-2000 vuodessa. Tällä hetkellä hälytyskelpoisten vapaaehtoisten määrä on Suomessa 13 400.

20 vuotta sitten oli helpompaa

Jotta VPK-toiminnassa riittäisi ihmisiä, täytyy palokuntayhdistysten tehdä töitä jäsenten hankkimiseksi.

– Menneinä vuosikymmeninä ihmiset tunsivat VPK-toimintaa paremmin ja siihen ilmoittauduttiin herkemmin, kertoo Kujala.

Kujala patistaa palokuntayhdistyksiä aktiivisempaan jäsenhankintaan.

– Nykyinen tahti, jolla uusia jäseniä tulee, ei ihan riitä. Jäsenhankintaa pitäisi tehdä aktiivisemmin ja uskon, että sitä kautta saataisiin myös enemmän jäseniä, Kujala kommentoi.

Lapset kasvavat ulos VPK-toiminnasta

Nuorille suunnatulla VPK-leireillä halutaan sytyttää innostuksen kipinä palokuntatoimintaa kohtaan. Esimerkiksi Taipalsaarella järjestetylle leirille osallistuu noin 300 iältään 7–17-vuotiasta nuorta Kaakkois-Suomen alueelta.

Menneinä vuosikymmeninä ihmiset tunsivat VPK-toimintaa paremmin.

Isto Kujala

Kuitenkin vain yksi kymmenestä nuoresta jatkaa VPK-toiminnassa aikuisena. Varsinkin harvemmin asutulla maaseudulla lasten pysyminen mukana toiminnassa olisi äärimmäisen tärkeää.

– Ongelma on siinä, että työpaikat ovat siirtyneet pois maaseudulta ja nuoret lähtevät kaupunkeihin opiskelemaan, leirijohtaja Alpo Tapanainen kertoo.

Uusia jäseniä VPK-toimintaan hankitaan palokuntien omissa avoimien ovien tilaisuuksissa, muissa tapahtumissa sekä somessa.