Kesäkolumnisti Reetta Räty: Kesäisin Suomessakin eletään laajennetussa perheessä

Meidän pitäisi tietoisesti venyttää perheen rajoja muulloinkin kuin kesäisin, kirjoittaa Reetta Räty.

Reetta Räty
Reetta Räty.
Reetta Räty.Petteri Sopanen / Yle

Kesällä ydinperheet särkyvät.

En tarkoita loman jälkeen vireille pantuja avioeroja, vaan sitä, että elämme hetkellisesti tavalla, jolla monissa yhteiskunnissa aina eletään: suurperheessä, yhdessä oman tai puolison suvun kanssa.

Järven rannoilla ja saaristossa kokoonnutaan suvun kesäpaikoille. Kaupungeissa lainataan naapurin varapatjat ja majoitetaan lomareissulle saapuvat sukulaislapset. Siskonpetejä, anoppeja, veljenvaimoja. Kiristelyä keittiössä, avautumista saunalla. Tietenkään elämä suurperheessä ei ole helppoa.

Mutta mitä opimme, kun elämme hetken yhdessä?

Itse olen saanut laajennetulta perheeltä kaksi tärkeää asiaa:

Ensinnäkin käytännön apu. Kun lapset olivat pieniä, meidän maalla saattoi olla 22 ihmistä ja kolme pinnasänkyä. Miten helppoa oli, kun saattoi jättää lapset siskoille ja mennä saunaan. Tai kun pääsi käymään Varkaudessa kirpputorilla. Tunnin vapaus! Tuosta noin vain, ilman lapsenhoitojärjestelyitä!

Nykyään on tapana pohtia siitä, miten sekaisin lapset menevät, jos heillä on monta kotia. Historia ja vilkaisu maailmalle kuitenkin osoittavat, että ydinperheessä eläminen ei ole historiallinen eikä globaali normi

Ja se suurempi asia: yhdessä eläessä näkee monta erilaista tapaa olla vanhempi, tehdä pannari, siivota ja olla siivoamatta. Eroperheissä malleja on erityisen paljon. Minulla on ympärilläni esimerkiksi isän perhe, äidin perhe, miehen äidin perhe, miehen isän perhe ja kuuden sisaruksen perheet. Ihan erilaisia koteja, perhetilanteita ja tapoja. Mutta kaikkien lattialle voi laittaa patjan ja pystyttää väliaikaisen leirin. On ihanaa herätä, kun keittiössä istuu siskontyttöjä yöpaidoissa. Aina joku keittää lisää kahvia.

Nykyään on tapana pohtia siitä, miten sekaisin lapset menevät, jos heillä on monta kotia. Historia ja vilkaisu maailmalle kuitenkin osoittavat, että ydinperheessä eläminen ei ole historiallinen eikä globaali normi.

Tutkimusprofessori Anna Rotkirch vertailee eräässä Väestöliiton julkaisussa (siirryt toiseen palveluun) niin sanottua perinteistä perhettä ja modernia perhettä. Hän sanoo, että kuvittelemme perhemuotojen moninaistuneen, vaikka niin ei oikeastaan ole käynyt.

On totta, että 2010-luvun eurooppalaisten perheiden elämänkulku on hajanaisempi ja moninaisempi kuin 1950-luvulla, Rotkirch kirjoittaa. Mutta juuri toisen maailmansodan jälkeinen aika oli poikkeuksellista, eikä se siksi ole kovin hyvä vertailukohta. ”Jos vertailee nykypäivää sata vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen, huomaa, että perinteinen perhe oli aivan yhtä moninainen kuin moderni perhe.”

Laajennetut perheet, uusperheet, sateenkaariperheet, ystävien muodostamat perheet, kesäiset suvut mökeillä – miksi pitäisi sulloa elämää yhteen muottiin, kun se ei sinne mene?

Rakkaatkin suvut ovat välillä raskaita. Tämä niissä on silti alati hienoa: suurperheisiin kuuluu ihan eri ikäisiä ihmisiä. Sukupolvien ketju on näkyvissä. Eikä se ketju mene niin, että nuoret ovat rajuja ja vanhukset kiikkustuoleissa. Juhannuksen jälkeen yli 70-vuotias lasteni mummi kertoi, millaista oli ollut Hernesaaren bilekeitaassa. Me nelikymppiset raportoimme siitä, kun yritimme pysyä hereillä kokon sytyttämiseen asti.

Oman kesäperheeni lapset ovat 4–17-vuotiaita. Ihan kuin minäkin, he oppivat laajennetulta perheeltään kaikenlaista. 9-vuotias lapseni ja hänen serkkunsa selostivat hiljattain, mitä tarkoittavat darra ja karma. Lähteenä olivat suvun teini-ikäiset.

Nämä ovat tietenkin pikkuasioita, joita kuulee muiltakin. Mutta niiden mukana lapset ovat saaneet roolimalleja: oppineet mahdollisia tapoja olla tyttö, poika, teini, tanssija, futari. Samalla isommat lapset ovat oppineet ottamaan vastuuta nuoremmista ja saaneet olla jatkuvan ihailun kohteena. Ei ihme, että kaikkialla päiväkotilapsia ei lajitella iän mukaan. Ystävän lapset eivät päässeet Berliinissä päiväkotiin, koska ryhmässä oli jo liikaa samanikäisiä. Kenestä pikkuiset voivat ottaa mallia, jos vieressä ei ole isompia lapsia, saksalainen kaveri kysyi.

Muualta kuin länsimaista Suomeen muuttaneet tuttavani puolestaan kutsuvat siskoiksi, veljiksi, serkuiksi ja enoiksi hyvin laajaa joukkoa ympärillään. Esimerkiksi enot ovat suunnilleen enoja, tärkeitä perheenjäseniä riippumatta siitä, kenen biologisia veljiä he tarkalleen ovat.

Meidän pitäisi tietoisesti venyttää perheen rajoja muulloinkin kuin kesäisin. Uusperheitäkään ei tarvitsisi käsitellä vain ongelmien kautta, jos näkisi ne perinteisinä, maailman mittakaavassa aika tyypillisinä perheinä. Talvimalliston suomalainen perhe – vanhemmat ja lapset keskenään neljän seinän sisällä – se ei sovi kaikille. Se on syytäkin välillä hajottaa.

Reetta Räty on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.