1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kuka parittaisi kodittomat opiskelijat ja vapaaehtoiset majoittajat? – "Hätämajoitus on kuin pikavippi"

Helsinkiin muuttaville opiskelijoille on ensi syksynä vain ohkaisesti tarjolla hätämajoitusta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Kallion seurakunnan Sohvalle Stadiin -tempausta ei järjestetä. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta palkkaa aikaisempien vuosien tapaan hätämajoituskoordinaattorin.

Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Kahtena edellisvuonna järjestetyssä Sohvalle Stadiin -tempauksessa vapaaehtoiset helsinkiläiset saattoivat majoittaa kotiinsa kodittoman opiskelijan viikoksi tai korkeintaan kuukaudeksi.

Tänä vuonna tempausta ei kuitenkaan järjestetä, sillä Kallion seurakunta ei resurssien puutteessa ole palkkaamassa sille koordinaattoria.

– Se oli todella pidetty ja toimiva hanke, mutta tosiaan vaatii aina jonkun koordinoimaan, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n puheenjohtaja Susanna Jokimies pahoittelee.

Uskaltaisinko verrata hätämajoitusta jopa pikavippeihin?

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Susanna Jokimies

HYY ei aio myöskään itsenäisesti järjestää hätämajoitusta. Jokimiehen mukaan se olisi vain väliaikainen lääke pysyvämpään ongelmaan.

– Uskaltaisinko verrata jopa pikavippeihin? Emme me huonoon toimeentuloonkaan ala tarjota pikavippejä ratkaisuksi, koska se ei paranna sitä todellista ongelmaa. Samoin on asunnon suhteen. Kaupungin täytyy rakentaa riittävästi asuntoja, jotta kaikki saisivat edullisen opiskelija-asunnon.

HYY järjesti syksyistä patjamajoitusta pulaan joutuneille aina vuoteen 2012 saakka, kunnes Helsingin kaupunki halusi vetäytyä yhteistyöstä. Idea väliaikaisesta sohvamajoituksesta syntyi tuolloin hätämajoittuneiden palautteesta.

Tarvetta hätämajoitukselle olisi, sillä esimerkiksi Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön HOASin asuntojonossa on jo nyt ennätysmäärin hakijoita.

Syksyllä HOASin opiskelija-asunnon saa arviolta vain alle kolmannes hakijoista, eivätkä ylioppilaskuntien, osakuntien tai kaupungin vuokra-asunnot nekään riitä täyttämään tarvetta. Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan Helsingissä korkeakoulu-opiskelijoista vain 26 prosenttia saa opiskelija-asunnon.

Aalto-yliopiston opiskelijoille tarjotaan hätämajoitusta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY aikoo edellisvuosien tapaan palkata elo-syyskuuksi hätämajoituskoordinaattorin. Hän huolehtii ilman kattoa jääneiden opiskelijoiden asuttamisesta ylioppilaskunnan vierasmajaan lukukauden ensi viikoiksi.

Hostellia muistuttavassa vierasmajassa paikkoja on joitakin kymmeniä. Ne täyttyvät pääasiassa ulkomaisista vaihto-opiskelijoista.

– On ikävää kun opiskelijat ihan opintojensa alkutaipaleella joutuvat stressaamaan enemmän asumisesta. Vielä kun opintotukikin on niin alhainen, että se ei oikein pääkaupunkiseudulla riitä vuokriin, AYY:n puheenjohtaja Milja Asikainen pohdiskelee.

Opintotuki on niin alhainen, että se ei pääkaupunkiseudulla riitä vuokriin.

Aalto yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Milja Asikainen

Myös Asikainen on sitä mieltä, että asuntopulaan tarvitaan kestäviä ratkaisuja. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta onkin itse rakennuttamassa uusia asuntoja Jätkäsaareen ja lähitulevaisuudessa todennäköisesti myös Otaniemeen.

Lisäksi Helsingin kaupungilta saatiin hyviä uutisia kesäkuussa, kun kaupunginhallitus päätti nostaa opiskelija-asuntojen vuotuista rakentamistavoitetta sadalla asunnolla, kolmeensataan vuodessa. Kaupunki myös rakentaa vuosittain sata nuorisoasuntoa, jotka on tarkoitettu korkeintaan 29-vuotiaille.

Ensi syksynä opiskelijoiden hätämajoitusmarkkinoilla nähdään todennäköisesti myös uusia, yksityisiä yrittäjiä. Viime syksynä Omenahotellit tarjosi huoneitaan opiskelijoille kuukausivuokraan.

HYY:n Susanna Jokimiehen mukaan kaikki uudet avaukset ovat tervetulleita, kunhan ei lähdetä liian kovaan markkinabisnekseen.

– Haluaisin ajatella, että kyse on opiskelijoiden perustarpeesta, saada katto pään päälle. Toivottavasti ei liikaa lähdetä ajattelemaan, että "hei, tällä tavalla voisin tienata rahoja opiskelijoiden asuttamisesta!".