Irak-raportti julkaistaan vihdoin Britanniassa

Britanniassa julkaistaan tänään keskiviikkona kauan odotettu raportti maan osallistumisesta Irakin sotaan. Raportin valmistumiseen meni kaikkiaan seitsemän vuotta, alun perin arvioidun vuoden sijaan.

Ulkomaat
Tony Blair puhuu Maailman talousfoorumin kokouksessa.
Tony Blair puhui Maailman talousfoorumin kokouksessa Ammanissa, Jordaniassa 23. lokakuuta.Jamal Nasrallah / EPA

Tutkimukset niin kutsuttua Chilcot-raporttia varten käynnistettiin vuonna 2009. Tutkimusryhmän tarkoituksena oli selvittää muun muassa sotaan johtanutta päätöksentekoa ja mahdollisia virheitä, joita tehtiin ennen sotaa, sen aikana ja jälkeen.

Tutkimusryhmää johtanut Sir John Chilcot julkaisee 12-osaisen raportin tänään. Hän kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa, että raportti kritisoi yksittäisiä henkilöitä, mutta myös laajempia tahoja.

Chilcot uskoo, että raportti on luotettava selonteko niistä päätöksistä, jotka johtivat Britannian liittymiseen Yhdysvaltain johtamaan liittoumaan Irakissa.

Irakin sodassa sai surmansa 179 Britannian kansalaista vuosina 2003-2009.

Tutkimusryhmä toivoo nyt, että 2,6 miljoonaa sanaa sisältävä raportti antaisi Irakin sodassa menehtyneiden brittien omaisille vastauksia.

Tony Blairia koskevaa kritiikkiä odotetaan

Tutkimusta toivoivat alun perin sekä sodassa kuolleiden omaiset että sodan vastustajat. Raportin odotetaan ruoskivan erityisesti silloista pääministeriä Tony Blairia, jonka toivotaan saavan syytteet hyökkäyksestä Irakiin.

Yhdysvaltain johtaman liittouman operaatiolla hyökätä Irakiin ei ollut YK:n mandaattia, ja arvostelijat epäilivät Blairin hallitusta tiedustelutietojen vääristelystä hyökkäyksen oikeuttamiseksi.

Liittouma syytti Irakin presidentin Saddam Husseinin hallitusta joukkotuhoaseiden kehittämisestä, mutta niitä ei Irakista löytynyt. Myöskään Saddamin väitettyjä yhteyksiä terroristiverkosto al-Qaidaan ei havaittu.

Entinen pääministeri Tony Blair pyysi viime vuoden lokakuussa uutiskanava CNN:n haastattelussa anteeksi vuoden 2003 Irakin sodassa tehtyjä virheitä. Blair sanoi, että ennen sotaa saadut tiedustelutiedot olivat virheellisiä.