VVO teki jättikaupat ja hankki lähes 2 300 vuokra-asuntoa

VVO-konsernin hankkimat vuokra-asunnot sijaitsevat pääosin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. VVO:n toimitusjohtajan Jani Niemisen mukaan vuokralaisten asemaan ei tule muutoksia kaupan myötä.

Kotimaa
VVO Lumo -logo liekehtii kullankeltaisena.
VVO arvostelee voimakkaasti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Araa. Yhtiön mielestä valvovan viranomaisen toiminta "vaarantaa jo oikeusturvan".Yle

Suomen suurin vuokra-asuntoyhtiö VVO on vahvistanut markkina-asemaansa hankkimalla omistukseensa lähes 2 300 markkinaehtoista vuokra-asuntoa. VVO-konserniin kuuluva VVO Kodit Oy on ostanut pankkiiriliike Icecapitalilta asuntorahaston, jonka omistuksessa on 2 274 vuokra-asuntoa.

Kaupan myötä VVO-konsernin omistamien vuokra-asuntojen määrä nousee 35 000:een.

Valtaosa rahaston asunnoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Kyse on vuosien 2010 ja 2013 aikana rakennetuista kerrostaloista, joissa on keskimäärin 53 neliön asuntoja.

VVO-konsernin toimitusjohtaja Jani Nieminen kertoo kaupan taustalla olevan tavoite voimakkaasta kasvusta. Kauppahintaa osapuolet eivät paljasta.

– Me haluamme lisätä tarjontaa siellä missä on kysyntää, ja me uskomme, että kysyntä on pitkäaikaista, Nieminen toteaa.

VVO on luopunut lähes kaikista valtion tukemista vuokra-asunnoista ja samalla se on keskittänyt toimintansa kasvukeskuksiin. Alkuvuonna VVO keskitti vuokra-asuntojen tarjonnan 30 paikkakunnalle myymällä vajaat 9 000 ARA-vuokra-asuntoa Y-Asunnoille.

– Me haluamme keskittyä markkinaehtoiseen toimintaan, jossa me pystymme kehittämään asuntojen palveluja, Nieminen kuvailee.

VVO:n ja Icecapitalin välinen kauppa ei Niemisen mukaan vaikuta vuokralaisten asemaan.

– Vuokralaisten asema jatkuu sellaisenaan. Siellä on samat isännöitsijät ja vuokranantajat. Sama vuokra maksetaan samalle tilille kuin tähänkin mennessä, Nieminen sanoo.

Nieminen kertoo VVO:n järjestävän syksyllä asukastilaisuuksia, joissa asukkaille kerrotaan yhtiön toimintatavoista ja palveluista.