1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kilpailuetu

Sipulipussi jäljitettävissä alkuperäiselle peltolohkolle: Elintarvikkeiden paikantamisesta tullut jo kilpailuetu

Elintarvikkeiden alkuperän jäljittämismahdollisuudesta on tullut tuottajille kilpailuetu. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi Siilinjärvellä, jossa Suomen suurin sipulintuottaja Pekka Vehviläinen pystyy kertomaan sipulipakkauksen alkuperän jopa peltolohkon tarkkuudella.

Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Mistä tulevat Suomen lähes seitsemänkymmenen McDonald's-pikaruokapaikan hampurilaisten lisukkeet? Salaatti tulee Etelä-Savosta, sipuli sen sijaan Pohjois-Savosta, Siilinjärveltä.

Kyseessä on Suomen suurin sipulintuottaja Pekka Vehviläinen, joka on tehnyt ostajien pikkutarkoista laatuvaatimuksista itselleen kilpailuedun. Nöyryydestä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – tilan liikevaihto pyörii jo kuudessa miljoonassa eurossa.

– Mitä vaikeampaa, sitä vähemmän on kilpailua, yrittäjä Pekka Vehviläinen nauraa.

"Aina jää jotain myös viivan alle"

Vehviläisen tilalla on tänä vuonna viljelyksessä 240 hehtaaria sipulia, seitsemälläkymmenellä lohkolla. Sipulien historia on tarvittaessa selvitettävissä lähes sipulin tarkkuudella, sillä kaikissa pellolla liikkuvissa maatalouskoneissa on tabletti, josta työhistoria siirtyy tilan tietojärjestelmään.

Kun kuorma tulee varastolle, se saa seurantakoodin, jonka avulla tilalla on mahdollista seurata kyseisen peltolohkon tuotteiden kulkua. Tällainen jäljitettävyys on monen ostajan mieleen.

– Meidän on pystyttävä joka päivä ja joka paketista kertomaan tuotteen historia, eli mistä se on tullut.

– Esimerkiksi monikansallisten yritysten kanssa käydään avoimesti läpi tuotantokustannukset. Olemme pystyneet aina jättämään jotain viivan alle, Vehviläinen hymyilee.

Pekka Vehviläisen tilalla kaikki on suurta. Istutuskone pystyy istuttamaan kerralla 16 riviä sipulia. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Yllätystarkastuksia tiloille

Vehviläinen toimii sipulin osalta hovihankkijana McDonald's-hampurilaisketjulle, jolla on tavaralle aivan omanlaisensa vaatimukset. Sämpylän väliin tuleva sipuli on leikattava enintään kahden ja puolen sentin suikaleiksi.

McDonald'sin tarkastajat käyvät tilalla vuosittain, välistä myös etukäteen varoittamatta. Keskiviikkona sipulitilalla vieraili hampurilaisketjun Suomen laatupäällikkö Stiina Rasimus-Sahari.

– Me olemme hyvin tarkkoja siitä, mistä hankitaan, keneltä ostetaan ja mitä siellä tuotantopaikalla tehdään, Rasimus-Sahari kertoo.

– Kun olemme hyvän toimittajan ja tuottajan löytäneet, niin sen kanssa myös pysytään.

Peltolohkoja räätälöidään toiveiden mukaan

Vehviläisen tilan sipulipeltolohkot on mahdollista räätälöidä kullekin asiakkaalle sopiviksi. Yksi näistä asiakkaista on monikansallinen Nestlé, jonka lastenruokaan tuleviin sipuleihin ei käytetä tavanomaisia kasvinsuojeluaineita. Pekka Vehviläisen mukaan valvonta on näissä asioissa tiukka.

– Nykyiset laboratoriotestaukset ovat tarkkoja. Joukossa ei voi olla vääriä sipuleita.

Sipulijätteistä mahdollisuus saada miljoonan euron sivutulot

Bisnestä voi laadun lisäksi tehdä myös jätteistä, tai kuten asia hienommin sanotaan, sivuvirroista. Vehviläisen tilalla on esimerkiksi ryhdytty kuivattamaan sipulin leikkausjätettä, josta on mahdollista tehdä hevosten terveysvaikutteista rehua.

– Meillä on tämä laskupolitiikka yksinkertaista. Vuosittaisen sivuvirran arvo on miljoonan euron luokkaa, Vehviläinen virnistää.